VAIKEAVAMMAISTEN IHMISTEN ASEMAN PARANTAMISEKSI
Riikka Kaikkonen |
/ #9 Ajatuksia nykylaista?19.12.2014 09:13Olenko oikeassa, kun ajattelen, että nykyisellään Suomen lait jättävät liikaa harkintaa kunnille/muille palvelunjärjestäjille; tämä johtaa siihen, että ihmiset ovat todella eriarvoisessa asemassa asuinpaikkansa mukaan?? Olen vahvasti sitä mieltä, että (ainakin lähes) kaikilla sosiaali- ja terveyspalvelujen saralla on näin, esim. mielenterveys- ja päihdepalveluissa, vammaispalveluissa, perusterveydenhuollossa ja erikoissairaanhoidossakin. Suomi on verrattain pieni maa, ja täällä pitäisi jokaista ihmistä kohdella yhtä arvokkaana, ja jokaiselle tulee tarjota yhtä hyvät ja laadukkaat sekä hyvään elämään riittävät palvelut. Ovatko vammaisasioiden asiantuntijat eli he/te itse kanssani samaa mieltä?? Toki tarkoitan sitä, että palveluiden ja oikeuksien yhdenmukaistaminen ei missään nimessä saa tarkoittaa em. huonontamista, vaan päinvastoin! |
|
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
1735 Luotu: 05.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1266 Luotu: 08.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
17978 Luotu: 25.04.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1032 Luotu: 07.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1283 Luotu: 06.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
702 Luotu: 12.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
588 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
448 Luotu: 08.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
445 Luotu: 08.05.2024
Pajulahden koulun ja päiväkodin säästäminen ja Kuopion kaupungin talouden tasapainotusohjelman muuttaminen
591 Luotu: 07.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
332 Luotu: 13.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1780 Luotu: 04.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
739 Luotu: 06.05.2024
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
233 Luotu: 08.05.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1020 Luotu: 04.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12775 Luotu: 15.07.2023
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1443 Luotu: 29.04.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
688 Luotu: 27.04.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6341 Luotu: 29.11.2023
Lehtivuoren alue säilytettävä luontokohteena ja lähiluontopalveluna
392 Luotu: 07.04.2024