ILOTULITUKSET POIS YKSITYISILTÄ
ympäristö ensin |
/ #25 osittain samaa mieltä02.01.2015 10:23Itse allekirjoitan tämän adressin pääosin sen seikan vuoksi että räjähteet roskaavat tarpeettomasti. Raketeiden materiaalit koostuvat pääsääntöisesti energiajakeeksi kelpaavasta muovista ja paperistä, mutta ohjeistus on että rähteiden jätteet tule hävittää sekajätteenä. Nämä jätteet jäävät taivaan tuuliin ammuttuna auttamatta luontoon, koska kuka teistä lähtee etsimään ampumansa raketin jäänteitä keskellä yötä asuinalueeltaan ja toimittaa ne oikein lajilteltuna kierrätykseen. Luonnonvaraiset eläimet ja loppupeleissä myös me, saamme kärsiä vielä jokupäivä mikromuoveiksi jauhautuneiden raketin jäänteiden vuoksi ja nämä jäänteet päätyvät ruokapöytäämme. Eläimelle ja ääniherkälle ihmiselle uudenvuoden ammuskelu ei taatusti ole helppoa, mutta myös luonto kiittäisi jos räjäyttelyt olisi rajoitettu yhteen paikaan ammattitaitoisille henkilöille, jotka toimisivat vastuulisesti räjähteistä kertyvän jätteen osalta. Lisäksi myös tapaturmat joita räjäteiden ammuskelu on aiheuttanut, vähenisivät. Toisaalta yksilön vapauden kannalta olisi hyvä jos myös yksityisen henkilön olisi mahdollista hankkia koulutus ja ammuskelulupa räjähde turvallisuuden ja ympäristöseikkojen huomioinnista ja näin ollen ampua papattinsa. Mikäli luvan saanut henkilö ei pitäsi huolta hyvän tavan, turvallisuuden, aikarajoitusten ja ympäristön huomioimisesta, en pidä pahana sanktioiden määräämistä. |
|
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
539 Luotu: 15.05.2024
Saariselän päiväkodin vuorohoito säilytettävä nykyisellään
294 Luotu: 21.05.2024
Kilvakkalan päiväkodin ja koulun puolesta!
257 Luotu: 20.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18300 Luotu: 25.04.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
2025 Luotu: 04.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1086 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2097 Luotu: 05.05.2024
Mortin männikön puolesta
141 Luotu: 16.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
715 Luotu: 08.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6439 Luotu: 29.11.2023
Parainen - nykyinen kouluvalmentaja jatkoon!
61 Luotu: 17.05.2024
Varsinais-Suomen Hyvinvointialueen (Varha) on huomioitava päätöksissään YK:n vammaissopimus konsulttifirmojen laskelmien sijaan
56 Luotu: 20.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10513 Luotu: 13.12.2020
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12838 Luotu: 15.07.2023
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
502 Luotu: 08.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1345 Luotu: 06.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
730 Luotu: 27.04.2024
Vaatimus sako- ja umpikaivolietteiden vastaanottopisteen rakentamiseksi Lestijärven kunnan alueelle
42 Luotu: 19.05.2024