Adressi Suomen susikannan elvyttämiseksi sekä säilyttämiseksi.

Michail Jaction
Jurmaa

/ #235

11.02.2009 07:11

Voisit lukea viestejäni tarkemmin. Olen sanonut tässä aiemmin, että Venäjän susia pistäytyy välillä myös Suomessa. Jotkut myös muuttavat Suomeen. Tietenkin on hyvä, että Suomen susien perimään tulee muuntelua, mutta mistä voimme tietää kuinka agressiivisia ihmisiä kohtaan nämä mamut ovat? Venäjällä sudet hyökkäilevät ihmisten kimppuun silloin tällöin. Samat sudet voivat tulla myös tänne.

Miksi muuttaisin jonnekin muualle? Töitä on tähän saakka löytynyt suhteellisen läheltä ja tulee löytymään vastakin. Harrastusmahdollisuudet metsästykseen ja kalastukseen ovat susista huolimatta mahtavat. Vaimolla on täällä vakituinen opettajan työ. Kylän jääkiekkokaukalolla pelaillaan muutaman kerran viikossa. Samalla kyläläiset kokoontuvat viettämään aikaa yhdessä. Eipä juuri parempaa paikkaa ole asua.