YLEn mediamaksu
Timo Koskinen Porvoo |
/ #17 Entäs ne jolla ei ole televisiota24.04.2009 12:33Itselläni ei ole ollut televisiota kohta kahteen vuoteen ja radio on puuttunut asunnostani kohta viisi vuotta. Kaikki uutiset olen lukenut netistä pääsääntöisesti ulkomaalaisilta sivuilta (Reuters.com jne.). Vanha TV-lupa käytäntö oli todellakin tullut nykymallissaan tiensä päähän ja sitä on pakkko uudistaa, mutta tämä ehdotettu mediamaksu ei todellakaan ole loppuun saakka mietitty. Näkövammaiset joutuisivat maksamaan palvelusta jota eivät käytä. Heitä on Suomessa karkeasti 10 000. Henkilöt joilla uskonto kieltää television omistamisen joutuvat maksamaan palvelusta joka on heidän maailmankatsomustaan vastaan. Esimerkiksi lestadiolaisia on suomessa karkesti 50 000. Eläkeläiset ja opiskelijat joilla ei ole televisiota yksinkertaisesti sen takia kun sitä ei ole varaa pitää. Hekin joutuvat maksamaan pienistä kansaneläkkeistään ja opintotuistaan palvelusta jota ilman ovat jo toimeen tulleet. Ihmiset jotka eivät omista televisiota koska sieltä tulee vain uusintoja, lisää uusintoja ja sarjoja jotka ovat jo ulkomailla myynnissä dvd-levyinä, joutuvat maksamaan palvelusta jota eivät halua tukea koska se ei tarjoa heille mitään. Ja pystyykö isot herrat lupaamaan ettei tuo mediamaksu lähde tv-maksun tavoin nousemaan aivan järjettömiin lukuihin. Nyt he markkinoivat tuota mediamaksua juuri sillä että se olisi halvempi kuin tv-maksu, mutta onko tilanne näin tulevaisuudessa. Jungner sivuutti useammat edellä mainitut aiheet toteamalla että tarjonnan sisältä pitää parantaa. Tuon hetken haluan nähdä että YLE saa uskovaiset katsomaan telkkaria, tuota paholaisen luomusta. Näkövammaisia television sisällön parantaminen ei paljoa hetkauta. Sisällön parantaminen ei parannan eläkkeitä tai muita tukia että mediamaksun voisi maksaa. |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Mainosta adressia "YLEn mediamaksu " tässä luettelossaItämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
1998 Luotu: 05.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
970 Luotu: 12.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18107 Luotu: 25.04.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1272 Luotu: 08.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1174 Luotu: 07.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
463 Luotu: 13.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
380 Luotu: 15.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
654 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1308 Luotu: 06.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1882 Luotu: 04.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6390 Luotu: 29.11.2023
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12801 Luotu: 15.07.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
301 Luotu: 08.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
475 Luotu: 08.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
760 Luotu: 06.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
690 Luotu: 27.04.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1041 Luotu: 04.05.2024
Nuorten hätätila!
1471 Luotu: 16.02.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10479 Luotu: 13.12.2020
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.