Eläkkeensaajan asumistukea ei saa laskea yleisen asumistuen tasolle


Vieras

/ #473 LEENALLE JA MUILLE

11.06.2015 14:09

Hei leena
Kansalaisaloitteeseen tulevat nimet ei ehkä ole ihan tuosta vaan kenen vaan kerättävissä, niihinhän tulee hyvinkin henk kohtaista tietoa varsinkin jos joku sähköisesti haluaa tunnistautua jne. Samoin jos täältä nyt vaan kerää nimiä, kukaan ei voi sanoa onko Matti Meikäläinen uusi katu todellinen henkilö. Ei kukaan hallitustasolla ala etsiä IP osoitteiden perusteella kuka kuka on.

En moiti sinua, hyvä sydän on suuri apu joskus, mutta kun tarvitaan ihan tietynlaista nimien keruuta sitä ei voi noin vain tehdä.

Ellet (luultavasti et, en minäkään osaisi tai voisi moista saada aikaiseksi, eipä sillä. Olen vain pariin otteeseen kerännyt nimiä jne joten sen verran tiedän yksityishenkilölle ei oikeastaan kenenkään luovuttaa kaikki tietojaan, siinä voi joskus piillä vaara), eli tarvitaan joku eläkeläisjärjestöistä, paikallinen, tai mieluiten tietty valtakunnallinen , joku liitto tms, jonka nimissä, kansalaisaloitteeseen voisi nimiä TURVALLISESTI kerätä, (KÄSITTÄÄKSENI siihen tarvitaan jopa nimienkeruu lupa!) ja joiden turvin iihmiset voivat sitten tietojaan luottavaisesti luovuttaa.

Eli laitan tämän tuonne keskusteluun myös, ja ehkä voisit Googleenkin ym sen itsekkin laittaa, että nyt tarvitaan asiaa eteenpäin viemään joku järeä taho!