Kansanedustajien palkkiot epäreiluja!

Tarja Bergman
Laitila

/ #23 Allekirjoitan...

06.06.2009 00:32

...sillä mielestäni kansanedustajaksi ryhtyvän on todellakin oltava haluttava edustaa suomen kansaa, eikä itseään palkkioiden toivossa.

Hyväksyn kohtuullisen palkkion, mutta hieman menee överiksi nämä nykyiset palkkiot. Eihän sinne eduskuntaan sitten muun takia pyritäkkään kuin lisäansioiden ym. etuuksien takia.

Lisätäänpä tähän sitten vielä fiktionaalista, eli aitoa mielikuvituksen tuotetta. kansanedustajiksi ryhtyville puolen vuoden koeaika, jonka aikana he eivät saa tehdä omaa työtään, vaan ansiot olisivat heikon työttömyysturvan, tai eläkkeen suuruisia (<900€/kk). Tällöin he joutuisivat näkemään, mitä on elää köyhyysrajan alapuolella ja mitä on juosta joka "luukulla" saaadakseen vain kieltävän vastauksen ;)

Alkaisi varmaan rahankiillot silmissä himmetä ja aidot edustajat astua kehiin ;)

Toki, asialla on myös toinen puoli. Valtion kassa ei ole ehtymätön, joten edustajalla olisi oltava myös taloudellinen kyky nähdä ja havannoida asioita muutoinkin kuin tuomalla ns. verohelpotuksia, jotka todellisuudessa helpottavat vain isompia kukkaroita.