Ehyn löytöeläinkodin toiminnan jatkuminen Raumalla
Vieras |
/ #1307.08.2015 18:54Kannatan EHY:n löytöeläinkodin pysymistä toiminnassa. Henkilökunta on asiansa osaavaa, eläinten asialla oikeasti. Hinta ei todellakaan saisi olla kriteerinä, vaan ehdottomasti eläimen ja eläimen omistajan hyvinvointi, ja summat eivät pidemmän päälle edes kovin eroa toisistaan. Tämä hyvinvointi kärsii jos matkoista ja "säilytysajoista" tulee turhan pitkiä, myös kustannukset tältä kannalta kasvavat eivät suinkaan pienene. EHY:n hienosti toimiva järjestelmä auttaa hyvin nopeasti tiedot kumpaankin suuntaan, löytyneet löytävät omistajansa ja toisinpäin, paljon nopeammin (jokainen vuorokausi extraa on lisäkustannus) kuin usean eri "kasvottoman" tahon yhteistyö kaukana. EHY on ansainnut paikkansa paikallisten sydämissä, ja sen aito intohimo eläinten hyvinvoinnin kohdalla on se mauste jolla toiminta on pysynyt näin laadukkaana vuodesta toiseen. Toimintaan sisältyy paljon muutakin kuin löytöeläinten hakemista ja luovuttamista, tieto leviää nopeasti esimerkiksi keinoemoa tarvitsevasta pennusta tai muuten ulkona vapaana nähdystä eläimestä. EHY on verkostoitunut sosiaaliseen mediaan, on ihmisläheinen ja eläinten asialla, ihmisillä on tämänkin vuoksi matalampi kynnys ilmoittaa eläimestä joka tarvitsee apua. EHY:n löytöeläinkodin on jatkuttava! |
|
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
1976 Luotu: 05.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
951 Luotu: 12.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18093 Luotu: 25.04.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1272 Luotu: 08.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1171 Luotu: 07.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1305 Luotu: 06.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
462 Luotu: 13.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
649 Luotu: 08.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
299 Luotu: 15.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1834 Luotu: 04.05.2024
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
296 Luotu: 08.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12798 Luotu: 15.07.2023
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6383 Luotu: 29.11.2023
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
470 Luotu: 08.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
760 Luotu: 06.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
690 Luotu: 27.04.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1037 Luotu: 04.05.2024
Pajulahden koulun ja päiväkodin säästäminen ja Kuopion kaupungin talouden tasapainotusohjelman muuttaminen
605 Luotu: 07.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1457 Luotu: 29.04.2024