Ulosottolain päivittäminen tälle vuosituhannelle
mielipide |
/ #6 Pikalainoista29.08.2015 08:49Aika ironista sinänsä, että pikalainayhtiö Vivuksen mainos on laitettu tänne, vaikka tarjoaakin houkutukseksi ensimmäistä lainaa 0-korolla. Koska nimenomaan juuri pikalainayhtiöt aikaisempien huippukorkeiden korkojen takia useimmiten jouduttivat mm.pientä eläkettä saavien ihmisten joutumista ensin perintätoimistojen asiakkaiksi ja senjälkeen korkeiden perintäkulujen kautta ulosottoon. Suurin syy perintään ja sitä kautta ulosottoon joutumiseen olivat kuitenkin maksuvaikeuksiin joutuvan ihmisen joutuminen velkakierteeseen hänen yrittäessään selviytyä veloistaan uudella velalla. Tällaiseen tilanteisiin jouduttiin etenkin pikalainayhtiöiden huippukorkeiden korkojen takia, kun esim. suuret sairauskulut tai muut pakolliset kulut pakottivat ottamaan pikalainaa, ja usein maksuvaikeuksien jatkuessa otettiin uutta pikalainaa edellisen lainan maksuun kun pyrittiin hoitamaan maksut luottotietojen menettämisen pelossa. On tietysti helppo sanoa, että tuo uuden lainan ottaminen edellisen lainan maksamiseksi on tyhmää, mutta kun esim. pankki ei pieneläkeläiselle joko anna lainaa tai mahdollinen pieni lainavara siellä on käytetty, oli tuossa tilanteessa ainoa mahdollisuus ottaa pikalainaa pikalainan päälle edelläkuvatuin seurauksin. Senvuoksi mielestäni ainakin nopea pääseminen velkajärjestelyyn joko ulosottoon menneiden lainojen anteeksiantamiseksi, tai ainakin esim. korkeintaan 2-3 vuoden maksuajalla, olisi järkevä apu niille pieneläkeläisille ja muillekin pienituloisille, jotka joutuivat pikalainayhtiöiden etenkin aikaisempien, huippukorkeiden korkojen takia ensin maksuvaikeuksiin, perintään ja lopulta ulosottoon.
|
|
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
1949 Luotu: 05.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1271 Luotu: 08.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
906 Luotu: 12.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18075 Luotu: 25.04.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1150 Luotu: 07.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1304 Luotu: 06.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
458 Luotu: 13.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
643 Luotu: 08.05.2024
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
290 Luotu: 08.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1795 Luotu: 04.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
758 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12793 Luotu: 15.07.2023
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
145 Luotu: 15.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
463 Luotu: 08.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6376 Luotu: 29.11.2023
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
689 Luotu: 27.04.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1028 Luotu: 04.05.2024
Pajulahden koulun ja päiväkodin säästäminen ja Kuopion kaupungin talouden tasapainotusohjelman muuttaminen
602 Luotu: 07.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1454 Luotu: 29.04.2024