Kansainvälinen pedofiilien karhutunnus kiellettävä
Sakarias Lehtomäki Adressin tekijä |
/ #14 Totuus likaisista pedofiileistä14.08.2009 19:09Olen suorastaan järkyttynyt siitä, kuinka monet pedofiilit ovat jo halunneet puolustaa anteeksiantamatonta ja perisyntistä rikollisuuttaan tämän adressin kommenteissa. Keskustelua seuraaville normaaleille kansalaisille kerrottakoon huojennukseksi, että olen jo toimittanut kaikkien näiden likaisten lastenraiskaajien tiedot Keskusrikospoliisille, ja heitä todennäköisesti odottaa elinikäinen vankeustuomio mahdollisimman pian. Pedofiilit haluavat levittää Internetissä sellaista törkeää valhetta, että "pedobear" olisi jonkinlainen nuorison keskuudessa leviävä "vitsi", jota muka nuoret itsekin käyttäisivät. Valhetta levitetään etenkin nuorison suosimilla Internet-foorumeilla, jonne pedofiilien saastaiset hyökkäysarmeijat ovat soluttautuneet lapsiksi ja nuoriksi tekeytyneinä. Internetissä on sanoinkuvaamattoman helppoa teketyä eri-ikäiseksi henkilöksi, joten vain täysin lähdekritiikkikyvyttömät ihmiset voivat kuvitella, että yksikään OIKEA lapsi tai nuori oikeasti levittäisi pedofiilimerkkiä ja liittäisi sitä kaikenmoisiin kyseenalaisiin kuviin. Todellisuudessa kaikki ne, jotka osasivat yhdistää karhuhahmon pedofiliaan ennen elokuun 11. päivää 2009, jolloin Iltalehden tutkiva journalisti Tommi Parkkonen ansiokkaasti paljasti tämän salaisen symbolin merkityksen koko maailman huolestuneille kansalaisille, ovat itsekin pedofiilejä. "Pedobear"-symbolin merkitys oli tätä ennen pedofiilien maailmanlaajuisen salaliiton yksi tarkimmin varjelemista salaisuuksista, ja se oli luvallista paljastaa vain niille, jotka olivat suorittaneet pedofiilien salaseuran kokouksessa erityisen pedofiilivihkimyksen, johon kuuluu mm. vastasyntyneen lapsen sakramentillinen raiskaaminen. Kirkko-opillisesti pedofiilit ovat saatananpalvojiin lukeutuva lahko, joka on erkaantunut vapaamuurarilähtöisestä Illuminati-järjestöstä. Käskynsä pedofiilien salaseura saa suoraan juutalaisten salaliitolta, joka oli vastuussa myös World Trade Center -iskujen alullepanosta. Tulevaisuudessa pedofiilit tulevat näyttelemään merkittävää osaa ns. Uudessa Maailmanjärjestyksessä, ja tällöin "pedobearista" tulee myös Raamatun Ilmestyskirjan ennustama ns. "pedon merkki", joka jokaisen kansalaisen on otettava otsaansa tai käteensä pystyäkseen käymään kauppaa. Nämä olkoot siis varoituksen sanat siis kaikille huolestuneille kansalaisille. LEVITTÄKÄÄ SANAA; SANOKAA JYRKKÄ EI PEDON MERKILLE! LOPUN AJAT OVAT LÄHELLÄ! |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Mainosta adressia "Kansainvälinen pedofiilien karhutunnus kiellettävä" tässä luettelossaItämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
1998 Luotu: 05.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
970 Luotu: 12.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18107 Luotu: 25.04.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1272 Luotu: 08.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1174 Luotu: 07.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
463 Luotu: 13.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
381 Luotu: 15.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
654 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1308 Luotu: 06.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1882 Luotu: 04.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6390 Luotu: 29.11.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
302 Luotu: 08.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12801 Luotu: 15.07.2023
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
475 Luotu: 08.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
760 Luotu: 06.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
690 Luotu: 27.04.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1041 Luotu: 04.05.2024
Nuorten hätätila!
1471 Luotu: 16.02.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10479 Luotu: 13.12.2020
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.