Adressi Israelin tueksi!

Juhani Starczewski
Adressin tekijä

/ #2340 Kerrotaan totuus ja pysytään totuudessa!

24.10.2015 11:50

Kerrotaan totuus ja pysytään totuudessa!


Israel on juutalaisten maa – ei ”palestiinalaisten” Israelin maa on ollut jatkuvan arabiterrorismin kohteena, joista osa iskuista tehdään ”Palestiinan” kautta, siksi Israel joutuu pitämään tiukan valvonnan ”Palestiinan” arabien, viimeksi Gazan alueen suhteen. Ongelma poistuisi, jos arabit uskoisivat koraania, joka sanoo Allahin antaneen Israelin maan juutalaisille. Monimiljonääri arabien olisi helppo uudelleen asuttaa ”palestiinalaiset” – kuten aikoinaan karjalaiset - eri arabimaihin, josta he ovat alunperinkin kotoisin. Historiasta, myös muista kuin islamilaisista lähteistä, ei löydy mistään valtiota nimeltä ”Palestiina” saati sitten Jerusalemia sellaisen pääkaupunkina. ”Palestiina”- nimistä valtiota ei ole ollut olemassa ennen Israelin valtion syntymistä 1948. Käsite ”Palestiinan valtio” tuli Israelin valtion syntymisen jälkeen -48. Käsite ”Palestiinan valtio” perustettiin ainoastaan siitä syystä, että sen avulla koetetaan tuhota Israel ja saada maailman sympatiat arabien puolelle. Sitten vuoden 70 jKr., jolloin Jerusalemin temppeli tuhottiin ja Israelin kansa joutui hajaannukseen kaikkien kansojen sekaan, ei Lähi-idässä ole ollut ”Palestiinan valtiota” eikä sitä ennen. Lähi-idässä ei ole ollut ennen Israelin valtion perustamista ”Palestiinan valtiota”, jolla olisi ollut oma raha, omat selkeät kansakunnan rajat, valtion omat johtajat tai hallitsijat tai oma valuutta. Vuoden 70 jKr. jälkeen Israelin maa oli roomalaisten, bysanttilaisten, arabien, seljukkien, ristiretkeläisten, ammelukkien, turkkilaisen ottomaanien ja brittiläisten mandaattihallinnon alaisuudessa. Juutalaiset ajettiin maanpakoon, diasporaan v.135 jKr silloisen Rooman keisarin Hadrianuksen toimesta. Tuo vaihe kesti lähes 1900 vuotta, ja päättyi todellisesti vasta 15.5.1948 jolloin nykyinen Israelin valtio perustettiin ja julistettiin itsenäiseksi ja jonka myös silloin YK hyväksyi jäsenekseen. Kysymys kuuluukin: ovatko nykyisen Israelin rajat samat kuin ne olivat aikanaan jolloin Daavidin ja Salomon kuningaskunnat olivat laajimmillaan (kts. ko. kartat)? Alkujaan juutalaisten kansalliseksi kodiksi tarkoitettu ja osoitettu Kansainliiton v.1920 päättämä Iso-Britannian mandaattialue käsitti sekä nykyisen koko Israelin, siis myös Gazan, Länsirannan, Golanin sekä Jordanian kuningaskunnan. Siitäkin huolimatta, että kyseinen alue pilkottiin usean otteeseen yhä pienemmäksi ja pienemmäksi, ensin brittien toimesta kahdesti, sitten myös YK:n suosituksesta ja sitä yritetään pienentää edelleen, se ei poista sitä tosiasiaa, että nykyinen Israel on edelleen ainoa itsenäinen valtio, joka tuolla alueella on milloinkaan ollut, samoin Jerusalem on ollut vain ja ainoastaan juutalaisvaltion pääkaupunki, ei arabien tai ”palestiinalaisten”. Arabitkaan eivät puhuneet ” Palestiinan valtiosta” mitään ennen kuin vasta Israelin valtion perustamisen jälkeen. Israelin maan historia todistaa, että se ei ole koskaan kuulunut Palestiinan valtiolle. Raamatun todistuksen mukaan Israelin maa kuuluu juutalaisille, jotka saivat sen virallisesti haltuunsa vuonna 1948. Palestiinan arabit ovat Egyptin, Libanonin, Syyrian, Jordanian ja Irakin arabien jälkeläisiä, jotka ovat asettuneet Israelin maalle. Lainaus IH  

Kommentoi adressia




Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…