Koirakuiskaaja Cesar Millan pois TV:stä
Bullit |
/ #18 Re:04.06.2010 19:36Elsa Pohjalaiselle! Keskustelufoorumilla esiintuomasi näkökohdat osoittavat selvästi, että sinun ja Millanin henkilökemia ei synkkaa. Millanin metodi on yksinkertaisuudessaan liikunta, kuri ja hellyys. Ja tässä järjestyksessä. Samaa metodia toistetaan ja perustellaan erinomaisella tavalla myös kirjassa. Se, että jonkun toimintatapaa tai esitystä ei kaikkli hyväksy on tosiasia jonka jokainen opetustehtävissä ollut tietää. Koulussa on luokanopettaja joka hoitaa tasapainoiset oppilaat ja erityisopettajat jotka keskittyy häiriköihin. Niitäkään menetelmiä eivät kaikki luokanopettajat ymmärrä. Näin on sinullekin käynyt Millanin kohdalla. Jos sinulla asiat eivät ole kirkastuneet, ei ole mikään edellytys hyvän ohjelman poistamiseen. Toivottavasti otat myös muita ohjelman katsojia huomioon ja peruutat aloitteesi. Älä vertaa Stillwellin ja Millanin tapauksia keskenään sillä jokainen ongelmatapaus on aina erilainen vaikka ulospäin näyttävätkin samanlaisilta. Kun katselet ohjelmaa, voisit myös seurata koirien omistajien tekemistä. Sitä seuraamalla saat paljon enemmän irti ko. ohjelmasta. Siitä nimittäin selviää miksi ongelmatilanteisiin on ajauduttu. Niistä sitä oppii paljon enemmän kuin jos yrittää miettiä mikä se menetelmä oikein on. Ota uusi näkökulma koiraohjelmaan! |
|
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Saariselän päiväkodin vuorohoito säilytettävä nykyisellään
313 Luotu: 21.05.2024
Kilvakkalan päiväkodin ja koulun puolesta!
286 Luotu: 20.05.2024
ADRESSI TAHMELAN KURPITSATALON YHTEISÖLLISEN TOIMINNAN SÄILYTTÄMISEN PUOLESTA
208 Luotu: 23.05.2024
EU:n ennallistamisasetus pelastettava
193 Luotu: 24.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18328 Luotu: 25.04.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
541 Luotu: 15.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
2034 Luotu: 04.05.2024
Mortin männikön puolesta
195 Luotu: 16.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6499 Luotu: 29.11.2023
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2111 Luotu: 05.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1101 Luotu: 12.05.2024
Kansalaisadressi: Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen tulee noudattaa lakia
74 Luotu: 22.05.2024
Varsinais-Suomen Hyvinvointialueen (Varha) on huomioitava päätöksissään YK:n vammaissopimus konsulttifirmojen laskelmien sijaan
65 Luotu: 20.05.2024
Parainen - nykyinen kouluvalmentaja jatkoon!
62 Luotu: 17.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
716 Luotu: 08.05.2024
Vaatimus sako- ja umpikaivolietteiden vastaanottopisteen rakentamiseksi Lestijärven kunnan alueelle
44 Luotu: 19.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
732 Luotu: 27.04.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12849 Luotu: 15.07.2023
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1350 Luotu: 06.05.2024
Tornion Vinsanmaan tuulivoimaloita ei tule rakentaa
152 Luotu: 02.10.2023