VETOOMUS KRISTILLISTEN AAMUHARTAUKSIEN PUOLESTA RADIOSSA
Jouni Turtiainen, kirkkoherra (Espoonlahti) Vieras |
/ #13 Vuoropuhelua vai synkretismiä?10.10.2011 09:31"Aamuhartaus"-nimi lienee peräisin kristillisestä kielenkäytöstä ja perinteestä. Se olisi siis radio-ohjelmissa vastaisuudessa muutettava joksikin muuksi, jotta se kelpaisi muille uskontokunnille. Muutoin synkretismin vaara on ilmeinen (uskonnot ja aatteet sekoittuvat keskenään uskontopuheeksi, josta ei enää erota kenenkään omaa viestiä). Viisautta olisi jättää "aamu- ja iltahartaudet" kristillisten kirkkojen omiksi ohjelmiksi ja tarjota muille uskonnoille jokin toinen foorumi oman sanomansa esille tuomiseen. Tämä olisi mielestäni koko kansaa palvelevan Yleisradioyhtiön tehtävä: tarjota jokaiselle uskontoryhmälle foorumi, mutta uskontoja ja niiden sanomaa sekoittamalla. Vuoropuhelu ja suvaitsevaisuuden edistäminen ovat asia erikseen. Ne eivät onnistu uskontojen tarjontaa sekoittamalla, vaan jokaisen omaa identiteettiä korostamalla. Sellainen "demokratia" on jopa vaarallista, jossa kansan enemmistön ääni ja perinne hukkuvat uusien, "muka-suvaitsevien" aatteiden alle. Kummallista, jos entinen piispa ei tätä kansanedustajana ja YLE:n hallintoneuvoston jäsenenä itse huomaa. |
|
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kilvakkalan päiväkodin ja koulun puolesta!
147 Luotu: 20.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
526 Luotu: 15.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
2012 Luotu: 04.05.2024
Vaatimus sako- ja umpikaivolietteiden vastaanottopisteen rakentamiseksi Lestijärven kunnan alueelle
36 Luotu: 19.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18263 Luotu: 25.04.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1066 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2067 Luotu: 05.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
698 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1339 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12828 Luotu: 15.07.2023
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
496 Luotu: 08.05.2024
Mortin männikön puolesta
134 Luotu: 16.05.2024
Vetoomus Rovaniemen kaupungin tekniselle lautakunnalle Rovaniemen Wanhat Markkinat- tapahtuman aluevuokrien poistamiseksi
202 Luotu: 16.11.2023
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
722 Luotu: 27.04.2024
KOY MÄNTYTIE 1 ASEMAKAAVAN SÄILYTYSVETOOMUS
383 Luotu: 14.04.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6434 Luotu: 29.11.2023
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10510 Luotu: 13.12.2020
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1064 Luotu: 04.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1480 Luotu: 29.04.2024
Vesilahden sosiaali- ja terveyspalveluiden puolesta
374 Luotu: 23.04.2024