Turkistarhaus kiellettävä!
Tuomas K Uusimaa |
/ #54 Re: Välillisesti asiaan kuuluuvaa, sekä tiedon puutetta.29.06.2010 12:30Sen sijaan kunnon vaihtoehtoa lihalle ei ole kehitetty. Jos olet kasvissyöjä ja haluat saada syömästäsi ruoasta tarvitsemasi ravinto- ja hivenaineet, on sinun syötävä monia erilaisia (ja monille vastenmielisiä) ruoka-aineita, kuten papuja ja tofua. Lisäksi useat joutuvat syömään ravintolisiä saadakseen esimerkiksi raudantarpeensa tyydytettyä. Eikä kaikkia lihan sisältämiä ravintoaineita ole vielä saatu edes kartoitettua, joten osaa lihan sisältämistä hivenaineista et voi saada muualta Olisitko ystävällinen ja ilmoittaisit tietolähteen. Itse olen lukenut seuravaa: "Ihmisen ruoansulatusjärjestelmä toimii parhaiten kasvisruokavaliolla. Kasvissyöjillä on alhainen kolestrolitaso ja vähemmän sydänvaivoja kuin sekaravinnon syöjillä. Heillä esiintyy 40% vähemmän syöpää eikä heille yhtä herkästi tule niveltulehdusta, ylipainoa, ravintoperäistä diabetestä, ummetusta, sappikiviä, korkeaa verenpainetta, kihtiä yms. -Joogan käsikirja- kasvisruokavalio- Kirjassa on myös selvitetty hyvin yksityiskohtaisesti miten eri ravinto vaikuttaa ihmiseen. Liha saattaa olla pitoisuuksiltaan hyvin rautapitoinen, mutta sivuvaikutukset hyvinkin ei toivottuja ilmiöitä. Paprika on myös hyvä raudanlähde, eikä edes vastenmielinen. Ei ole olemassa selviä viitteitä ihmisten luontaisesta lihansyönnistä. Pikemminkin opituista tavoista, tietämättömyydestä sekä oikomisesta. |
|
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2007 Luotu: 05.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1008 Luotu: 12.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18135 Luotu: 25.04.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1176 Luotu: 07.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
463 Luotu: 13.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
413 Luotu: 15.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
666 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1272 Luotu: 08.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1904 Luotu: 04.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1309 Luotu: 06.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6401 Luotu: 29.11.2023
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12807 Luotu: 15.07.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
303 Luotu: 08.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
690 Luotu: 27.04.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
760 Luotu: 06.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
478 Luotu: 08.05.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1050 Luotu: 04.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1470 Luotu: 29.04.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10483 Luotu: 13.12.2020