Suomen HALLITUKSEN pyydettävä anteeksi Israelilta!
Tiedoksi: |
/ #1 HS: Tuomioja Israelista: "Apartheid-valtio ei ole oikeutettu"04.11.2011 00:31HS: Tuomioja Israelista: "Apartheid-valtio ei ole oikeutettu" Tuomioja Israelista: "Apartheid-valtio ei ole oikeutettu"http://hs12.snstatic.fi/webkuva/oletus/560/1305547969951?ts=823... Puolustusministeri Erkki Tuomioja
"Mikään apartheid-valtio ei ole oikeutettu eikä kestävä", ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd) luonnehti tiistai-iltana Helsingissä. Tuomioja viittasi Israeliin. Hän osallistui Palestiinan tulevaisuus –paneelikeskusteluun Vanhalla ylioppilastalolla. "Voi olla, että olemme viimeisellä rannalla", Tuomioja sanoi Lähi-idän kestokriisin ratkaisuyrityksestä. "Voi olla, että on viimeinen hetki toimia kahden valtion mallin puolesta." Tuomioja käytti apartheid-vertauskuvaa myös edellisellä ulkoministerikaudellaan vuonna 2003. Tuolloin Tuomioja rinnasti Israelin rakentaman niin kutsutun turvamuurin apartheidiin. Apartheid oli rotusortojärjestelmä, jolla Etelä-Afrikan valkoihoiset pönkittivät valtansa 1900-luvulla. Ulkoministeri totesi keskustelutilaisuuden jälkeen, ettei apartheid-rinnastus ole hänen omaa käsialaansa. "Eikös Ehud Barak ole käyttänyt samaa termiä", Tuomioja sanoi. Israelin puolustusministeri Ehud Barak varoitti helmikuussa 2010, että jos Israelin ja palestiinalaisten välille ei saada kestävää rauhaa, seurauksena on apartheid-valtio. Kysyttäessä Tuomioja hieman ehdollisti rinnastusta. "Jos se [Israel] pyrkii tämän tilanteen syväjäädyttämiseen, se [apartheid-valtio] on lopputulos. Nythän Israel vielä kuitenkin on muodollisesti hyväksynyt rauhanneuvottelujen parametrit." |
Kommentoi adressia |
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
1814 Luotu: 05.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1268 Luotu: 08.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
17986 Luotu: 25.04.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
759 Luotu: 12.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1289 Luotu: 06.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1085 Luotu: 07.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
592 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
462 Luotu: 08.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
445 Luotu: 08.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
400 Luotu: 13.05.2024
Pajulahden koulun ja päiväkodin säästäminen ja Kuopion kaupungin talouden tasapainotusohjelman muuttaminen
593 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1785 Luotu: 04.05.2024
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
244 Luotu: 08.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
745 Luotu: 06.05.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1023 Luotu: 04.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12783 Luotu: 15.07.2023
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
687 Luotu: 27.04.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1449 Luotu: 29.04.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6349 Luotu: 29.11.2023
Lehtivuoren alue säilytettävä luontokohteena ja lähiluontopalveluna
392 Luotu: 07.04.2024