Tuomas Virkkunen selostamaan jalkapallon MM-kisoja 2010
Pistää niin vihaksi ja ihmetyttää. |
/ #18 Re: Parempi ettei Tuomas selosta missään13.08.2010 13:26#1: Kaarlo Kaarlo - Parempi ettei Tuomas selosta missään Tämä koko keskustelu on ihan typerää. Kuka todellisuudessa uskoo, että lyhyellä varoitusajalla saataisiin toisen kanavan palveluksessa oleva selostaja selostmaaan Ylelle. Maksaisi myös vuokrata hetkeksi maltaita. Miksei Ylellä kun itseäänkin on ihan hyviä selostajia ne voineet selostaa paljon. Mertranta ei kelvannut ollenkaan ja Porttila selosti vähiten. surkeaa toimintaa. Saisivat edes suomen maajoukkue peleihin jomman kumman Mertarannan tai Porttilan. Nytkin Ylellä selostaa nyt liitteen mukaan Mestareiden Liigan karsinta ottelun Tapio Suominen. Ihan hyvä jos vertaa Väisäseen. Olisi silti aika tajuta Ylessä,että kaikki toimittajat urheiuradiossa ja ruudussa ja muualla ei ole aina hyviä selostajia. Porttila tai Mertaranta selostamaan!!!!! |
|
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1034 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2043 Luotu: 05.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18216 Luotu: 25.04.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
467 Luotu: 15.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1973 Luotu: 04.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
683 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Mortin männikön puolesta
122 Luotu: 16.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6426 Luotu: 29.11.2023
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1325 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12816 Luotu: 15.07.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
310 Luotu: 08.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10505 Luotu: 13.12.2020
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
766 Luotu: 06.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
711 Luotu: 27.04.2024
Nuorten hätätila!
1476 Luotu: 16.02.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1476 Luotu: 29.04.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
484 Luotu: 08.05.2024