Kipa kuntoon
Järki käteen |
/ #10 Mitä järkeä rakentaa isolla rahalla rinnakkaisia järjestelmiä?04.09.2016 06:53Ravihevosten kilpailupalveluna toimii Heppa-järjestelmä, joka on myös virallinen Suomen Hippoksen sukutietokanta. Eli kaikkien ratsujenkin pitäisi jo nykyisellään löytyä myös Hepasta. Minusta olisi pelkästään järkevää, että nämä olisivat kaikki saman järjestelmän alla. Se voisi hyvin tehtynä sekä vähentää kustannuksia että tehdä palvelusta oikeasti toimivan ja kivuttoman käyttää. En sano että Heppakaan olisi mitenkään ongelmaton järjestelmä, mutta ainakin sivustolle yleensä pääsee kaikkina vuorokauden aikoina kirjautumaan sisään... Tämä mm. siitä näkökulmasta, että itselläni sattuu olemaan sekä ravureita että ratsuja, ja käytännössä samaa tarkoitusta palvelevien järjestelmien käyttö (ja ennen kaikkea tästä lystistä maksaminen molemmille instansseille erikseen!) tuntuu järjen köyhyydeltä. Vai onko kyse tosiaan siitä, että edelleen vuonna 2016 Suomen kokoisessa maassa leiriydytään ratsut vs. ravurit-poteroihin eikä osata tehdä yhteistyötä koko hevosalan hyväksi?
|
|
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Saariselän päiväkodin vuorohoito säilytettävä nykyisellään
313 Luotu: 21.05.2024
Kilvakkalan päiväkodin ja koulun puolesta!
284 Luotu: 20.05.2024
ADRESSI TAHMELAN KURPITSATALON YHTEISÖLLISEN TOIMINNAN SÄILYTTÄMISEN PUOLESTA
177 Luotu: 23.05.2024
EU:n ennallistamisasetus pelastettava
169 Luotu: 24.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18328 Luotu: 25.04.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
541 Luotu: 15.05.2024
Mortin männikön puolesta
195 Luotu: 16.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
2033 Luotu: 04.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6499 Luotu: 29.11.2023
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2109 Luotu: 05.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1099 Luotu: 12.05.2024
Kansalaisadressi: Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen tulee noudattaa lakia
74 Luotu: 22.05.2024
Varsinais-Suomen Hyvinvointialueen (Varha) on huomioitava päätöksissään YK:n vammaissopimus konsulttifirmojen laskelmien sijaan
64 Luotu: 20.05.2024
Parainen - nykyinen kouluvalmentaja jatkoon!
62 Luotu: 17.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
716 Luotu: 08.05.2024
Vaatimus sako- ja umpikaivolietteiden vastaanottopisteen rakentamiseksi Lestijärven kunnan alueelle
44 Luotu: 19.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
732 Luotu: 27.04.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12849 Luotu: 15.07.2023
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1350 Luotu: 06.05.2024
Tornion Vinsanmaan tuulivoimaloita ei tule rakentaa
152 Luotu: 02.10.2023