Kansalaispalkka jokaisen turva ja perusoikeus
Asko Nummela Adressin tekijä |
/ #9 Suomen Kuvalehden pääkirjoitus - 10/200719.04.2007 13:25Uusi perusta Perustulo olisi tämän ajan huomattavin yhteiskunnallinen uudistus. Se vapauttaisi energiaa työhön ja ihmisiä ikeen alta. Vaalien jälkeen siihen palataan. Perustulo eli kansalaispalkka on ollut jo vuosia keskustelun aihe - vihreän älymystön ajatus, jota muutkin ovat seuranneet uteliaasti. Monimutkaisen tukijärjestelmän korvaaminen on nyt vihreiden vaaliohjelmassa: kaikki 18 vuotta täyttäneet EU-kansalaiset saisivat Suomessa asuessaan 440 euroa kuukaudessa. Tulo-, ympäristö- ja pääomaverot kiristyisivät hiukan. Suurin osa verovähennyksistä ja sosiaaliturvan vähimmäisetuuksista häviäisi. Toimeentulo- ja asumistuki, lapsilisät ja 600 euron minimieläke säilyisivät. Samoin asuntolainan korko- ja kotitalousvähennys. Valtion kustannukset pysyisivät nykyisinä. Puolueet eivät ole tarttuneet täkyyn ennen vaaleja, mutta suunnitelma on merkittävä avaus, johon on palattava. Kenenkään ei pidä maalata nyt itseään nurkkaan, kuten työreformissa. Perustulo on aatteellinen vallankumous. Hallintoalamaisista, holhokeista, objekteista, tulisi omasta elämästään itse päättäviä, subjekteja. Loukut avautuisivat: työn tekeminen todella lisäisi aina hyvinvointia ja tuloja eikä enää uhkaisi kansalaisen taloutta, kuten nykyjärjestelmässä. Ihminen voisi kehittää itseään tai tehdä työtä, tarpeen mukaan, eri elämäntilanteissa joustavasti, itselleen sopivasti, perustulon turvaamana. Nöyryyttäminen luukuilla loppuisi: opiskelija ja työtön voisivat huoletta valita. Kotiäiti ja eläkeläinen niin ikään. Epävarmakin kokeilisi yrittäjyyttä, kun olisi selkänoja. Luovuus vapautuisi, tasa-arvo kasvaisi, kyykyttäminen vähenisi, vapaa-aika lisääntyisi. Vapauden myötä henkinen hyvinvointi paranisi. Perheongelmat vähenisivät, kun vanhemmat voisivat mitoittaa työtä ja perheestä huolehtimista tarpeen mukaan. Määräaikaisuus ja pätkätyöllisyys eivät olisi uhka, vaan mahdollisuus. Viranomaisten tarve vähenisi julkisella sektorilla ja oikealla hetkellä lähestyttäessä väestön ikääntymisen myötä työvoimapulaa. Perustulo houkuttelisi myös ulkomaista työvoimaa EU:sta. Kaupan ja hoivapalveluiden työvoimapula helpottuisi. Ihmisille pitää palauttaa mahdollisuus vaikuttaa omaan elämäänsä - ja saada oikeutetut edut yhteisestä hyvinvoinnista. Järjestelmä tulee muuttaa, jotta ihmisille tarjoutuu mahdollisuuksia käyttää hyväkseen työelämän muutosta työn tekeemiseen ja oman elämän rakentamiseen. Vastarintaa on, sillä perustulo murtaa nykyvallan perusrakenteen, holhouksen. Se ei murenna hyvinvointiyhteiskuntaa, vaan vahvistaa sitä. Firmat, pykälät ja viranomaiset sanelevat nyt liikaa. Kaikilla ei ole paluuta jatkuvaan, kuukausipalkkaiseen täystyöllisyyteen. Liian monet ovat tahtomattaan ja ennenaikaisesti syrjässä, kahlittuina avustuksiin. Pienten palvelusten tarjoajat ja vähäväkiset on kylmästi heitetty tehotyön ulkopuolelle osaamisyhteiskunnassa. Työvoimapula ja työttömyys yhtä aikaa on mieletöntä. Suomen totuudenpuhujat, valtiosihteeri Raimo Sailas ja kansliapäällikkö Erkki Virtanen ovat varoittaneet ja vaatineet uutta analyysia. Yhteiskunnan kriisi kypsyy, vaikka hitaasti. Perustulo on ratkaisu, uusi perusta. Siihen siirtymällä Suomen menestys jatkuu ja kansalaisvapaudet kasvavat. |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lisää adressi "Kansalaispalkka jokaisen turva ja perusoikeus" tähän luetteloonLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
1879 Luotu: 05.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1271 Luotu: 08.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18008 Luotu: 25.04.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
820 Luotu: 12.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1295 Luotu: 06.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1111 Luotu: 07.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
601 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
470 Luotu: 08.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
430 Luotu: 13.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
448 Luotu: 08.05.2024
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
258 Luotu: 08.05.2024
Pajulahden koulun ja päiväkodin säästäminen ja Kuopion kaupungin talouden tasapainotusohjelman muuttaminen
596 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1787 Luotu: 04.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
750 Luotu: 06.05.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1025 Luotu: 04.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12786 Luotu: 15.07.2023
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
688 Luotu: 27.04.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6360 Luotu: 29.11.2023
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1451 Luotu: 29.04.2024
Lehtivuoren alue säilytettävä luontokohteena ja lähiluontopalveluna
393 Luotu: 07.04.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.