Suomen HALLITUKSEN pyydettävä anteeksi Israelilta!
Vieras |
/ #1860 ALIJAN HAASTEITA VUONNA 201229.02.2012 19:07Vuonna 2011 Israeliin muutti suurin piirtein yhtä paljon juutalaisia kuin vuonna 2010ALIJAN HAASTEITA VUONNA 2012 By:
Howard Flower23 Feb 2012
Vuonna 2011 Israeliin muutti suurin piirtein yhtä paljon juutalaisia kuin vuonna 2010 eli noin 19 000. ICEJ on ollut mukana auttamassa muuttajia, usein yhteistyössä Juutalaistoimiston kanssa. On tärkeää, että ei-juutalaisiin kansoihin kuuluvat tekevät oman tehtävänsä Jumalan Sanan mukaan.”Näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä nostan käteni kansakuntien puoleen, kohotan lippuni kansoja kohti, niin he tuovat sinun poikasi sylissänsä ja kantavat sinun tyttäresi olkapäillään.” (Jesaja 49:22) Vuonna 2011 ICEJ oli tavalla tai toisella mukana tuomassa kotiin 2974 maahanmuuttajaa. Määrä on hieman suurempi kuin vuonna 2010, jolloin ICEJ auttoi 2898:aa muuttajaa. Näihin lukuihin sisältyy Punainen matto -ohjelma, joka auttoi tuomaan kotiin 1811 juutalaista EU:sta, Isosta-Britanniasta, Etelä-Afrikasta ja Etelä- Amerikasta. Edellisenä vuonna tulijoita oli 1868. ICEJ lahjoitti tähän ohjelmaan viime vuonna 19 000 euroa. Tämän ohjelman maahanmuuttajien kokonaismäärästä 62 % oli eurooppalaisia, heistä monet Ranskasta. ICEJ pystyi myös auttamaan Etelä-Amerikasta, Etelä-Afrikasta ja Isosta-Britanniasta tulevia muuttajia tällä tavalla. Muuttajien joukossa oli mm. monia jotka ovat joutuneet kärsimään euroalueen kriisistä ja sitä seuranneesta juutalaisvastaisuuden aallosta. Vuoden 2011 viimeinen Punainen matto -lento toi joulukuussa Israeliin 235 muuttajaa, jotka menivät suoraan lentokentältä Jerusalemiin Ramada-hotelliin muuttajia varten järjestelyille messuille. Myöhemmin he osallistuivat myös hanukkajuhlaan, jossa Natan Štšaranskij sytytti ensimmäisen hanukkakynttilän maahanmuuttajien lasten kanssa. Jotkut maahanmuuttajat siirtyivät sitten Länsimuurille. Siellä he saivat israelilaiset henkilöllisyystodistuksensa koskettavassa seremoniassa, jossa päärabbi Amar sytytti kynttilöitä ja siunasi uudet maahanmuuttajat. Vuodesta 1990 ICEJ on ollut mukana tuomassa kotiin 110 000 juutalaista. Tavoitteena on kasvattaa tuota määrää vuonna 2012 ainakin 113 00:een. Tänä vuonna ICEJ keskittyy alijatyössään myös etiopianjuutalaisiin ja Koillis-Intian bnei Menashe -yhteisöön. Vuonna 2011 Etiopiasta tulleita muuttajia oli 2666. Määrä kasvoi 62 % vuodesta vuodesta 2010. Etiopialaisten muutossa on logistisia ja byrokraattisia esteitä. Ha’aretz –lehden mukaan hallitus alkoi noin kolme kuukautta sitten hidastaa yli 4500 kristinuskoon kääntyneiden juutalaisten jälkeläisten muuttoa Israeliin. He odottavat pakolaisleirissä Etiopiassa Gondarin maakunnassa äärimmäisen ankarissa oloissa. Hallitus tuo nyt maahan vain 110 etiopianjuutalaista kuukaudessa. Se on 90 alle sov itun 200 kuukausimäärän. Hallitus lupasi lokakuussa 2011 tuoda kuukausittain 200 muuttajaa. Määrän vähentämistä selitettiin tilanpuutteella muuttajien vastaanottokeskuksissa, mutta hallituksen omat luvut ovat ristiriidassa tämän väitteen kanssa. Hallituksen äskettäin korkeimmalle oikeudelle toimittama vastaus liittyen israelinetiopialaisten oikeuksia puolustavan järjestön vetoomukseen vahvisti etiopialaisten maahantulomäärät ja sen, että Israelin maahanmuuttajien vastaanottokeskuksissa on tilaa tuhannelle uudelle maahanmuuttajalle. Keskuksia hoitava Juutalaistoimisto on myös vahvistanut, että tilaa on. Etiopialaisyhteisö kokee myös joidenkin paikallisten israelilaisten taholta rasismia ja ennakkoluuloja. Jerusalemissa pidettiin äskettäin etiopialaisiin kohdistuvaa rasismia vastustava tilaisuus, johon osallistui 5000 ihmistä. Suunnitelmissa on myös 1600 bnei Menashe -yhteisön jäsenen muutto Israeliin Intiasta. Jokainen muuttaja joutuu sisäministeriön tarkastettavaksi. Aikatauluun vaikutta muun muassa se, että yhteisön jäsenten on Israeliin saavuttuaan virallisesti käännyttävä juutalaisuuteen, missä tarvitaan maan päärabbin panosta. Uudelleen päätään nostava juutalaisvastaisuus eri puolilla maailmaa tulee kasvattamaan muuttoliikkeeseen. ICEJ haluaa olla valmiina auttamaan tässä. Howard Flower on ICEJ:n alijatyön johtaja ja ICEJ:n Venäjän osaston johtaja. Hän asuu Pietarissa.
http://fi.icej.org/news/special-reports/alijan-haasteita-vuonna-2012
|
Kommentoi adressia |
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1031 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2037 Luotu: 05.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18203 Luotu: 25.04.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
461 Luotu: 15.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1968 Luotu: 04.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
675 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1323 Luotu: 06.05.2024
Mortin männikön puolesta
118 Luotu: 16.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12813 Luotu: 15.07.2023
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6423 Luotu: 29.11.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
310 Luotu: 08.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10500 Luotu: 13.12.2020
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
766 Luotu: 06.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
707 Luotu: 27.04.2024
Nuorten hätätila!
1476 Luotu: 16.02.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
483 Luotu: 08.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1474 Luotu: 29.04.2024