IRTI TURVEVESIPÄÄSTÖISTÄ

Yritysjohtaja

/ #1133 Turve on ainoa suuri energiavaramme

20.04.2012 11:25

 

Olen aina ihmetellyt sitä, kuinka meillä Suomessa jotkut tahot vaativat turvetuotannon lopettamista sillä perusteella, että se aiheuttaa hiilidioksidipäästöjä. Naapurimme Norjan öljyn- ja kaasuntuotannon ilmastovaikutus on suuruudeltaan noin 450 milj. tonnia hiilidioksidia (CO2). Norjassa ei ole kuitenkaan missään vaiheessa vuosikymmenten kuluessakaan nähty kansalliseksi näkökulmaksi edes esittää maan öljyn- ja kaasuntuotannon lopettamista vedoten sen ilmastoon aiheuttamiin syihin.

Monet vaativat ympäristöasioihin vedoten turpeen tuotannon lopettamista Suomessa. Tätä samaa näkökulmaa ei olla öljylle Norjassa eikä liioin missään muussakaan öljyä tuottavassa maassa olla nähty nähty tarpeelliseksi eikä vaadittu öljyntuotannon lopettamista. Öljyntuotannosta ja raakaöljyn kuljetuksista on aiheutunut todella suuriakin ongelmia vuosikymmenten aikana, mutta nekään eivät ole saaneet aikaan vaatimuksia öljyntuotannon lopettamisesta. Turvetuotannosta aiheutuvat vesistöpäästöt ovat minimaalisen pieniä ja uusin tekniikka on otettu tai ollaan ottamassa käyttöön kuten Vapokin on todennut. Mikä meitä suomalaisia riivaa, tai niitä henkilöitä, jotka haluavat kotimaisen suuren teollisuudenhaaran lopettamista? Syy ei ainakaan voi olla siinä, että turvetuotannon päästöt vesistöihin olisivat ongelmallisen suuret.

Me täällä kotoisessa Suomessamme yritämme selvitä kylmistä talvistamme oman maan tuotteellamme, turpeella. Näin toimien pystymme vähentämään riippuvuuttamme ulkomaisesta energiasta. Jos turpeen käyttöä vähennetään, se korvautuu ulkomaisella kivihiilellä. Korvaajana ei ole puu siinä tapauksessa, vaikka tätä väitettä yleisesti käytetään. Voimayhtiöt ovat itse tiedottaneet asiasta, eli jos turpeen tarjonta vähenee, heillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin alkaa ostaa kivihiiltä ulkomaisilta markkinoilta.

Norja tekee oman maansa tuotteella, öljyllä ja kaasulla kansainvälistä bisnestä. Tällä Norja on vaurastunut todella paljon ja vaurastuu päivä päivältä enemmän. Turpeella ei tehdä kansainvälistä kauppaa vaan se käytetään oman maan voimaloiden kattiloissa.

Koko valtakunnan etu on aina käyttää kotimaasta saatavaa omaa energiaa. Tämä pitäisi joka tilanteessa muistaa vaikka asiasta tunteet välillä kuumeneekin. Ei anneta rahaamme ulkomaille ostamalla sieltä energiatuotteita vaan pidetään raha pyörimässä kotimaassamme tuolta osin. Ostetaan rahallamme sitten jotain muuta tuotetta mitä emme kotoisesti ja kilpailullisesti pysty itse tuottamaan.