Emme äänestä aborttia kannattavia
Suvi Maarit Rissanen Vieras |
/ #4 Sikiö on ihminen01.12.2010 16:46Nykyajan ihminen on vieraantunut niin syntymästä kuin kuolemasta. Niinpä molemmat on helppo ohittaa kliinisesti, antaa yhteiskunnan hoitaa. Aikoinaan äitini jo 14 vuotiaana kotoa lähteneenä jo nuorena haaveili omasta lapsesta ja perheestä. Kun hän 18 vuotiaana meni lääkärille raskauden vuoksi, lääkärin ensimmäiset sanat hänelle olivat: Saatte abortin. Lääkäri ei voinut millään ymmärttää että äiti oli onnellinen ja halusi pitää lapsen. Oli vuosi 1973, minä synnyin 1974. On surullista lukea keskustelupalstoilta siitä kuinka heikoilla tiedoilla aborttia henkeen ja vereen puolustetaan. Väitetään kovaan ääneen että kyseessä on "pelkkä sikiö" joka ei kuule, ei tunne, eikä näe. Jo 10:llä viikolla sydän alkaa lyömään, kädet, jalat ja pää on helposti nähtävissä.6 kk:lla lapsi on jo lähes täydellinen, hän kuulee, tunteen ja aistii valon- ja eloonjääminen on hyvinkin mahdollista ennenaikaisen syntymän käynnistyessä. Olen järkyttynyt että Suomen valtio sallii näiden lasten murhan. Ja on oikein että kuvien avulla asiasta tiedotetaan. Sillä edelleenkin suurin osa abortin kannattajista kuvittelee abortin koskekan epämääräisiä limamöykkyjä joita ei ihmiseksi tunnista. |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lisää adressi "Emme äänestä aborttia kannattavia" tähän luetteloonLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
529 Luotu: 15.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1070 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2072 Luotu: 05.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18272 Luotu: 25.04.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
2014 Luotu: 04.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Kilvakkalan päiväkodin ja koulun puolesta!
200 Luotu: 20.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Mortin männikön puolesta
135 Luotu: 16.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
703 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6436 Luotu: 29.11.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
314 Luotu: 08.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10511 Luotu: 13.12.2020
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1340 Luotu: 06.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
499 Luotu: 08.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12830 Luotu: 15.07.2023
Saariselän päiväkodin vuorohoito säilytettävä nykyisellään
50 Luotu: 21.05.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1064 Luotu: 04.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1481 Luotu: 29.04.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.