sosiaaliviranomaiset aiheettomista huostaanotoista vastuuseen
Vieras |
/ #4514.05.2012 12:18Koulut, neuvolat ym. ovat kiireisiä, ihmisiä on töissä näissä vaikka minkälaisia jo pelkkä lapsen kiusatuksituleminen koulussa laitetaan perheen "piikkiin", ja koulu tekee lastensuojeluilmoituksen "omalla" tavalla. todista siinä että lastasi kiusataan jopa koulumatkalla (ei lapsi tätä helpolla myönnä koska pelkää tulevansa enemmän kiusatuksi), vanhempien puheistakaan ei välitetä (ei edes yhteyden otoista kouluun), kotiapua eivät perheet saa ja "normaali" elämä on kunkin esim. lastenvalvojan silmissä, kotona usein ei käydä ym. Ei (ainakaan Helsingissä) aikaa ole perheille, huostaanotolla siis päästään "vähemmällä" työllä. Sitä tukea on saatavilla perheisiin vain siten kuin lastensuojelu päättää ja siellä päättäjinä ovat ihmiset jotka katsovat lähinnä omalta kannaltaan asioita. Lastensuojelu ilmoitus säilyy myös aina, joten jos joku vaikkapa "katsoo" ettei kaikki ole kunnossa tämä ilmoitus säilyy ja pysyy. Perheet ovat usein myös yksin ja joutuvat puolustautumaan näitä viranomaisia vastaan, vanhempien kun on todistettava asioiden oikea laita. onneksi on kuitenkin olemassa henkilöitä kuten varatuomari Leeni Ikonen, hanellä on lakien ym. tuntemus, nämä lapsia koskevat asiat kun viranomaisia "vastaan eivät ole "helppoja" ja jaksaminen tilanteessa saattaa olla melkeinpä mahdotonta. Suomessakin saisi/pitäisi olla enemmän lastensuojelu lakeihin perehtyneitä lakimiehiä.Kohta pitäisi ollaolemassa " perheiden" suojelu. |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Mainosta adressia "sosiaaliviranomaiset aiheettomista huostaanotoista vastuuseen" tässä luettelossaLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1040 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2048 Luotu: 05.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
480 Luotu: 15.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18227 Luotu: 25.04.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1975 Luotu: 04.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
685 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Mortin männikön puolesta
124 Luotu: 16.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6428 Luotu: 29.11.2023
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1325 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12816 Luotu: 15.07.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
310 Luotu: 08.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10505 Luotu: 13.12.2020
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
766 Luotu: 06.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
714 Luotu: 27.04.2024
Nuorten hätätila!
1476 Luotu: 16.02.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1476 Luotu: 29.04.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
484 Luotu: 08.05.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.