Kannabis lailliseksi
Anon ymous Tampere |
/ #249 Puhuuko tämä puolestaan?04.07.2007 16:49"Mitä tapahtuisi, jos laillistaisimme huumeet tänään? Yhdysvalloissa käytetään joka vuosi 69 miljardia dollaria huumeiden vastaiseen sotaan. Pidätämme vuosittain 1,9 miljoonaa kansalaista, yritämme vaikeuttaa ja tuhotakin heidän elämäänsä kaikin tavoin.” ”Mitä jos vankeustuomioiden sijaan ohjaisimme tämän rahan koulutukseen, terveydenhoitoon, kunnollisiin asuntoihin ja työpaikkojen luomiseen?” Edessäni istuu eläkkeellä oleva poliisiupseeri Jack Cole. Hän on työskennellyt 26 vuotta New Jerseyssä huumausainepoliisina. Neljä vuotta sitten hän oli mukana perustamassa poliisien kieltolakia vastustavan Law Enforcement Against Prohibition -järjestöä (LEAP) ja on nyt sen toiminnanjohtaja. ”Aloitin urani huumepoliisissa vuonna 1970, juuri kun sota huumeita vastaan alkoi. Toimin kolme vuotta siviilipoliisina soluttautuen huumejengeihin. Työssäni huomasin, että huumeporukat olivat tavallisia ihmisiä omine iloineen ja suruineen. Ainoa ero oli, että he käyttivät huumeita. Itse join alkoholia ja poltin 15 vuotta pari askia tupakkaa päivässä”, Cole naurahtaa. LEAP-järjestössä on 8 000 jäsentä yli 70 maasta. Jäsenistöön kuuluu poliiseja, asianajajia, syyttäjiä ja muita oikeusjärjestelmässä toimivia henkilöitä, jotka ovat nähneet huumesodan haitalliset vaikutukset ja haluavat siksi laillistaa huumeet. ”Richard Nixon aloitti vuonna 1970 sodan huumeita vastaan. Vaalikampanjassaan hän huomasi, että pelko on hyvä keino saada ääniä. Hän puhui paljon rikosten ja huumeiden vaarallisuudesta.” ”Nixonin motiivit olivat kuitenkin rasistiset. Hänen kansliapäällikkönsä H. R. Holdeman kirjoitti muistelmissaan, kuinka Nixon oli eräässä palaverissa sanonut, että mustat ovat Amerikan todellinen ongelma ja heidät pitää hoidella niin, ettei sitä huomaa kukaan.” ”Valitettavasti se on onnistunut erittäin hyvin. Olemme tuhonneet huumepolitiikallamme mustien yhteisöt”, huokaa Cole. ”Yhdysvalloissa on 100 000 asukasta kohden 717 valkoista ja 4 914 mustaa vankia. Etelä-Afrikassa oli apartheidin aikaan vuonna 1993 vangittuna 830 mustaa vastaavassa suhteessa. Jos tämä ei ole rasismia niin mikä sitten on?” Taloustutkimusyrityksen National Household Surveyn mukaan 72 prosenttia huumeiden käyttäjistä ja kauppiaista on valkoisia, mustia 13 prosenttia. Valtaosa huumausaineiden vuoksi vangituista on kuitenkin mustia. Ennen vuotta 1970, jolloin Nixon aloitti huumesotansa, pidätyksiä oli vain muutamia kymmeniä tuhansia vuodessa. Vuonna 2005 pidätettiin yli 1,9 miljoonaa ihmistä. Pidätyksistä 88 prosenttia johtui marihuanan hallussapidosta. Reagan ja Bush jatkoivat Nixonin kovaa linjaa: huumausainetuomioita kovennettiin, kolmesta rikoksesta rapsahti elinkautinen, eikä huumausainerikoksen tehneille myönnetä edelleenkään opintolainaa. Poliisin piti keskittyä kysynnän vähentämiseen eli käyttäjien jahtaamiseen. ”Vielä 1900-luvun alussa heroiinia sai ostaa sekatavarakaupasta. Vuonna 1914 heroiini ja kokaiini julistettiin laittomiksi, sillä huumeriippuvaisia oli 1,3 prosenttia väestöstä. Vuonna 1970 riippuvaisia oli prosentuaalisesti samat 1,3 prosenttia, jonka vuoksi sota huumeita vastaan aloitettiin. Sota on nyt kestänyt 37 vuotta. Sinä aikana on tehty 38 miljoonaa pidätystä ja kulutettu 500 miljardia dollaria. Miksi? Edelleen USA:n väestöstä 1,3 prosenttia on huumeriippuvaisia!” ”Vuonna 1933 loppuneen, 13 vuotta kestäneen alkoholin kieltolain aikana murhattiin ennätysmäärä ihmisiä, korruptio rehotti ja sairaalat täyttyivät alkoholimyrkytysten takia. Järjestäytynyt rikollisuus loi perustansa kieltolain seurauksena. Nyt huumeisiin liittyvän kieltolain myötä annamme rikollisille mahdollisuuden määrätä huumemarkkinoista: mitä aineita myydään, minkä vahvuisia ne ovat ja missä niitä myydään.” Jack Cole on parhaillaan puhujakiertueella Euroopassa. Hän esiintyi viimeksi Varsovassa konferenssissa, jonka aiheena oli huumeidenkäytön haittojen minimointi. Nyt matka jatkuu Budapestiin. ”Alun perin minun piti osallistua Budapestissa poliisiakatemiassa kahden päivän konferenssiin, jossa mukana olisi ollut poliiseja myös naapurivaltioista, mutta nyt tilaisuus on siirtynyt syyskuulle.” Ja tässä näkyy kulttuuriero Amerikan ja Euroopan välillä: ”Kuvittele, he olivat hakeneet rahoitusta EU:lta tilaisuuden järjestämiseksi – ja saivat rahaa! Eli tilaisuus järjestetään EU:n kustantamana entistä ehompana syyskuussa. Mutta olin jo varannut lentoliput, joten paikallinen ihmisoikeusryhmä järjestää minulle nyt luennon yliopistolla ja televisio-esiintymisen”, hehkuttaa Cole. Cole tietää tilanteen Pohjoismaissa. Mitä terveisiä hän lähettää Suomeen? ”Haluan varoittaa teitä noudattamasta USA:n politiikkaa. Varoitan kaikista ennakoimattomista seurauksista, joita kieltolaki aiheuttaa. Lainvalvojien tulisi toimillaan vähentää kuolemien, sairauksien, rikosten ja riippuvuuksien määrää. Valitettavasti kieltolaki vain lisää kaikkien näiden määriä.” _______________ Sota huumeita vastaan Huumausainepidätykset: 1970: 400 000 2005: 1 900 000 Huumausaineiden käyttäjiä: 1965: 4 miljoonaa 2001: 110 miljoonaa Huumausainekuolemat / 100 000 1979: 28, 2000: 141 Rahaa dollareina sotaan huumeita vastaan: 1970: 100 miljoonaa 2003: 69 miljardia Huumeriippuvaisia USA:ssa: 1914: 1,3 % väestöstä 1970: 1,3 % väestöstä 2005: 1,3 % väestöstä Heroiini / yksi käyttöannos: 1979: 3,90 dollaria, pitoisuus 3,6 % 1999: 0,80 dollaria, pitoisuus 38,2 % Law Enforcement Against Prohibition, www.leap.cc. " |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lisää adressi "Kannabis lailliseksi" tähän luetteloonLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2021 Luotu: 05.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1015 Luotu: 12.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18165 Luotu: 25.04.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
427 Luotu: 15.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1180 Luotu: 07.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
671 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1926 Luotu: 04.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1312 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12809 Luotu: 15.07.2023
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6408 Luotu: 29.11.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
306 Luotu: 08.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1274 Luotu: 08.05.2024
Mortin männikön puolesta
96 Luotu: 16.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
761 Luotu: 06.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
479 Luotu: 08.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
692 Luotu: 27.04.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10489 Luotu: 13.12.2020
Nuorten hätätila!
1473 Luotu: 16.02.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.