Ei uraaniteollisuutta Suomeen
Sami Siltala Kerava |
/ #10 Miksi ei voida ajatella laajemmin?06.08.2007 12:44Itse olin ydinvoiman kannalla vielä ihan muutama vuosi sitten. Silloin en ollut kovinkaan tietoinen mistään aiheeseen liittyvästä. Ja kun kaikkialta valtiota myöten syötetään sitä soopaa että ydinvoima on mukamas hyvä energiamuoto, niin menin ja uskoin siihen. Mutta nyt kun olen asiaan perehtynyt laajasti, on tullut todettua että näin ei todellakaan ole. Ydinvoima EI ole ympäristöystävällistä ja tehokasta kuten väitetään, eikä edes niin turvallista kuin sanovat. Kuten yllä on puhuttu niin uraanikaivostoiminta saastuttaa jo itsessään aivan järkyttävästi ja tuhoaa arvokasta luontoa. Ja ydinjätteiden varastointi on erittäin riskialtista. Vaikka ne survotaan maan sisään, ei ole mitään takuita etteikö tulevaisuudessa maanjäristys tai vastaava revi varastoja auki. Lisäksi tutkijat ovat todenneet että ei ole olemassa MITÄÄN takeita siitä, kuinka kauan säilönnässä käytetyt "kanisterit" tulevat kestämään. Eli tällälailla siirretään vaan vastuu seuraavalle sukupolvelle. Tulee varmaan lapsenlapsilla olemaan oikein rattoisaa kun joskus nuo varastot alkavat vuotaa sontaa ilmakehään ja ihmetellään kun säteilymäärät alkavat nousta. Pahinta tässä on se että jopa säteilyturvakeskus puhuu paskaa ydinvoiman turvallisuudesta ja vähättelee esimerkiksi chernobylin katastrofia. |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lisää adressi "Ei uraaniteollisuutta Suomeen" tähän luetteloonLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
17134 Luotu: 25.04.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1609 Luotu: 04.05.2024
Käärmelahden koulun säilyttämisen puolesta.
1064 Luotu: 03.05.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
899 Luotu: 04.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
713 Luotu: 06.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1364 Luotu: 29.04.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
603 Luotu: 06.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
545 Luotu: 07.05.2024
Pajulahden koulun ja päiväkodin säästäminen ja Kuopion kaupungin talouden tasapainotusohjelman muuttaminen
502 Luotu: 07.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12640 Luotu: 15.07.2023
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
294 Luotu: 08.05.2024
Me allekirjoittaneet vaadimme, että Pulkonkosken koulua ei lakkauteta
252 Luotu: 04.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
577 Luotu: 27.04.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
215 Luotu: 08.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
211 Luotu: 08.05.2024
Luhalahden ryhmiksen ja koulun puolesta
349 Luotu: 26.04.2024
Lohjan synnytysosastoa ei saa lakkauttaa
4090 Luotu: 13.01.2024
Luohuan koulun puolesta
871 Luotu: 24.04.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
178 Luotu: 05.05.2024
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2536 Luotu: 08.04.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.