Fretin paikka ei ole häkissä

Jules

/ #30 Nyt on pakko sanoa yksi juttu.

27.09.2012 00:47

Olen periaatteessa ihan samaa mieltä siitä, ettei fretti ole mikään häkkieläin, esim. meillä freteillä on ihan koko talo käytössä, mutta täytyy kyllä sanoa että Frettiliiton kasvattajilta on turha frettiä yrittää. Yli vuosi käytiin kolmen kasvattajan kanssa rumbaa ja mä täytin prikulleen kaikki toiveet mitä niillä oli, ja olin todella innokas pentua ottamaan. Kovasti lupailtiin ja asiat oli lyöty lukkoon, meille oli tulossa pentu erittäin hyvään kotiin ja kappas, kaikki pennut olikin yhtäkkiä jaettu ystäville ja niille joilla kys. kasvattajien frettejä jo oli. Muutamakin pentu meni samaan kotiin, ihan vaan kun kyseinen pennunostaja oli päättänyt, että haluaakin kaksi saman tien. Anteeksi ei pyydelty eikä mitään.

Haettiin eläinkaupasta fretti, joka on ollut aina ihmisystävällinen ja silti tietynlaisesti näätämäinen eli ei mikään pehmolelu, ei ole ollut mitään terveysongelmia eikä mitään muutakaan. Juttelin eläinkaupan omistajan kanssa, hän kyynelet silmissä kertoi kuinka häntä satuttaa se kun yrittää tehdä parhaansa ja varmistaa, että eläin voi hyvin, ja sitten jotkut mollaavat karvoihin katsomatta. Toinen fretti yritettiin saada kasvattajalta, sama homma jatkui kuin viime kerralla, lupailtiin kovasti. Toinenkin fretti jouduttiin hakemaan eläinkaupasta, yhtä upea yksilö kuin ensimmäinenkin, ja suomalaisiin frettikasvattajiin en luota pätkän vertaa enää.

Parhaat neuvotkin frettien kanssa olen saanut nimenomaan sieltä eläinkaupasta. Esimerkiksi kun soitin yhdelle kasvattajista ja kysyin hyvin kohteliaasti neuvoja kahden aikuisen fretin tutustuttamiseen ja tuumailin, että kasvattajalla varmasti on kokemusta. Kysyin saako nopealla kysymyksellä häiritä ja vastasi että sopiihan se. Esitin kysymyksen, niin tämäpä neiti vaan tiuski ja sanoi ettei hän oikein tiedä, se on niin vaikeaa. Eläinkaupasta sain innokkaalta ihmiseltä litanian kikkoja ja neuvoja, jotka toimivat todella hyvin. Että tällä viisiin.

Kolmatta frettiä jos joskus suunnittelen niin varmasti yritän taas kasvattajalta, mutta ei ole kyllä toiveet korkealla. Kiinnostaisi tuo näyttelytouhu eikä sinne voi eläinkaupasta ostettua viedä, kivittävät pian, vaikka rakkaalle eläimelle tarjoan niin hyvän kodin kuin vain mahdollista. En uskalla näyttää naamaani missään frettitapahtumissa, koska jos joku kysyy mistä näätäni ovat ja kerron, saan järjettömän syyllistyksen. Ei apuja, neuvoja tai ratkaisuja, vaan hirveää käytöstä ja eläintenkiduttajaksi haukkumista, ja osaatte varmaan kuvitella, että sellainen viiltää sydämestä kun tekee kaikkensa sen eteen, että omilla freteillä olis paras mahdollinen ruoka ja koti ja koulutus ja kaikki!!