Allekirjoita ja ota kantaa Markun Koneet - toiminnan puolesta
Kierrätys on hyvä asia ihmisille ja yhteiselle planeetallemme |
/ #9 Kestävä kehitys30.09.2012 14:00Kun tulee junalla Vaasaan saa havaita että Vanhan Vaasan vanha asemarakennus on puolittain laho ja ränsistynyt, se on noin 10m päässä junanraiteilta. Muut rakennukset ovat ja täysin hyljättyjä ja onneksi niissä on taiteellisia grafiitteja edes ilmaisemassa ja muistuttamassa että on elämää kaikesta huolimatta. Kaupungin keskusvarasto on täynnä rumentavaa romua ja roskaa. Ympäri kaupunkia on romuja lojumassa ollut jo vuosikausia. Markun Koneet on toimiva ja tuo elämämää aluueelle ja samalla asiakkaita muillekin yrityksille. Olisi sääli siirtää yritystä syrjemmäksi, koska tuonne on niin helppo piipahtaa samalla kun on muutakin asiaa alueelle ja kaupunkiin, eikä se rumenna yhtään näköalaa, kaapitha, ovat katoksen alla. Paikan nimihän on rahtitavara-asema. |
|
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
533 Luotu: 15.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1073 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2082 Luotu: 05.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18285 Luotu: 25.04.2024
Saariselän päiväkodin vuorohoito säilytettävä nykyisellään
243 Luotu: 21.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
2017 Luotu: 04.05.2024
Kilvakkalan päiväkodin ja koulun puolesta!
227 Luotu: 20.05.2024
Mortin männikön puolesta
138 Luotu: 16.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
709 Luotu: 08.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6437 Luotu: 29.11.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
314 Luotu: 08.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10512 Luotu: 13.12.2020
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1341 Luotu: 06.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
499 Luotu: 08.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12834 Luotu: 15.07.2023
Parainen - nykyinen kouluvalmentaja jatkoon!
49 Luotu: 17.05.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1064 Luotu: 04.05.2024