Lauri Törnin upseerinarvon palauttamisen puolesta.


Vieras

/ #33 Re:

20.02.2013 01:56

#8: Zen -

Tuskin siun äiteis tai issäis antoi siulle #8: Zen - nimen. Ensimmäinen asia on se, että henkilö esittäessään mielipiteen, kertoo kaikille avoimesti kuka on, ennen kuin tulee vakavasti otetuksi. Toiseksi, totta helvatassa on merkitystä ja erityisesti nykyään kun julkisuudessa olevien henkilöiden (poliitikot, virkamiehet ja yritysjohtajat) moraali näyttää romahtaneen. Meidän tavallisten suomalaisten pitää näyttää, että meillä on vielä arvot kohdallaan, emmekä ole unohtaneet sankareittemme uhrauksia. Pitäisi oikeastaan perustaa adressi, jolla tähdätään Paasikiven presidenttiyden peruuttamiseen postuumisti. Samalla totean, että ennen kuin törkeän väärä ja loukkaava ilmaus "asekätkentä" on poistettu suomenkielestä, en aio levätä. Oikea termi on varaliikekannallepanojärjestely...sodan jälkeen on yleistynyt termi varautuminen. Tismalleen samoja asioita kaikki, mutta varaliikekannallepano on suvereenin valtion valan vannoneiden kansalaisten legitiimi toimi. Monta muutakin asiaa pitää korjata...ja niihin palataan myöhemmin. Elä sie epäröi #8: Zen -
..selkä suoraksi ja katse horisonttiin! Ja jos sie tarvihet tukea, setä auttaa kyllä.

yst. terv.

Lauri Valjakka