Mainos: Monster.fi - Tuhansia työpaikkailmoituksia. Myös kesätyöpaikkoja ilmoitettu.
Adressi | Allekirjoitukset (853) | Keskustelu (0) | Tilastot

säästäkää kyläkoulut

KIITOS ALLEKIRJOITTANEILLE. NIMIÄ TULOSTUSHETKELLÄ OLI KERTYNYT 853kpl. NIMILISTA ON TULOSTETTU 11.4.2008 JA TOIMITETTU ADRESSIN KERA MERIKARVIAN KUNNANVIRASTOLLE SIVISTYSJOHTAJA JARI TUURILLE HENK.KOHTAISESTI.



Merikarvian kunta on lakkauttamassa kolme kyläkoulua,
virallisemmin sanottuna sivukoulua.
Päätös asiasta on kunnanvaltuuston aiheena touko-kesäkuussa 2008 vaikka nyt istuva valtuusto kielsi taannoin tekevänsä koulujen lakauttamispäätöksiä vaan ko.päätökset olisivat uuden valtuuston harteilla.
Nyt kuitenkin on tullut kiire, yhtenä perusteena se, ettei uusi valtuusto osaisi tehdä suuria päätöksiä..
käsitämme tämän epäluottamuslauseena kuntalaisia kohtaan; kuntalaisethan äänestävät valtuutetut.

Säästöt jotka syntyisivät koulujen lakkauttamisesta on laskettu aivan huikeasti yläkanttiin ja kulut tietenkin ihan minimiin.
Tämä laskelma on tehty kunnan sisällä, ei puolueettoman tekijän taholta.

Koulut on suunniteltu lakkautettavaksi syksyllä 2009, uhan alla ovat viimeiset kyläkoulut Merikarvialla; Lammela, Tuorila ja Kuvaskangas.

Kyläkoulut ovat olleet yleisesti tapetilla koko maassa ja monikaan lakkauttaminen ei ole pitkässä juoksussa tuonut kuntiin taloudellisia hyötyjä.

Pienen yksikön edut ovat koulumaailmassa korvaamattomia; erityistilanteisiin pystytään puuttumaan "tässä ja nyt", lasten erilaiset oppimistavat huomioidaan ja heitä kannustetaan yksilöllisesti, turvallisuuden tunne kyläkouluilla on myös omaa luokkaansa, koulut ovat "suurperheitä" ja asiat, niin iloiset kuin vakavatkin, käsitellään siten että kaikki saavat tarvitsemansa tiedot. Oppilaiden vanhemmat pitävät yhteyttä toisiinsa, kotien ja koulun välillä kulkee tiedon virta hyvin molempiin suuntiin.

mm.Kuvaskankaalla koulun loppuminen veisi mennessään myös kyläläisiltä yhteiset Joulu- äitienpäivä- ja kevätjuhlat ainakin, kirjaston sekä kahvilan jotka ovat kyläläisten aktiivisessa käytössä.
Koulu sai valtakunnallisesti arvostetun ympäristösertifikaatin ensimmäisenä oppilaitoksena Satakunnassa, uusitaanko tunnustus korkeatasoisesta ympäristöosaamisesta seuraavaksi koululle joka sulkee ovensa saman tien eivätkä lapset ja koulun aikuiset saisi nauttia työnsä hedelmistä?

Koulut ovat kunnalle itselleen hyvää mainosta, ja ketkä tulevaisuuden Merikarviaa luotsaavat eteenpäin; nykyiset vanhukset vai nykyiset koululaiset? Nykyisissä koululaisissa on varmastikin myös tulevia vanhustyöntekijöitä vaan jäävätkö he töihin "katteettomien lupausten kuntaan"?

Tämä adressi luovutetaan Merikarvian kunnan päättäjille ennen touko-kesäkuussa pidettävää kokousta kyläkoulujen kohtalosta.
Vaadimme että koulut saavat jatkaa nykyistä toimintaansa.

Kiitos osallistumisesta, jokainen on tärkeä!

Jos haluat tietoa kuinka asian kävi, laita sähköpostiosoitteesi nimitietojen perään, muuten sähköpostiosoitetta ei tarvitse ilmoittaa.

Kyliltä on viety jo postit ja kaupat, koulu on monelle se viimeinen elonmerkki kylän toimivuudesta.


KIITOS ALLEKIRJOITTANEILLE! ADRESSI JA NIMILISTA ON TULOSTETTU 11.4.2008, TUOLLOIN NIMIÄ OLI KERTYNYT ASIAN PUOLESTA 853kpl.

Toimitin adressin kunnanvirastolle henkilökohtaisesti samana päivänä, sivistysjohtaja Jari Tuurille.

Maarit österman (kasalankakarat(miukumauku)gmail.com)

Adressi | Allekirjoitukset (853) | Keskustelu (0) | Tilastot

Uusien allekirjoituksien vastaanottaminen on loppunut.


Kerro tästä sivusta muille Facebookissa

Parhaat lehtitarjoukset | Kaikki lehtitarjoukset

Tarjoukset edellyttävät kestotilausta, mutta tilauksen voi perua milloin vain.

Muut mainokset

  • Monster.fi - Tuhansia työpaikkailmoituksia. Myös kesätyöpaikkoja ilmoitettu.
  • Sanapeli - Sanojen etsimistä erilaisilta ruudukoilta. Erittäin koukuttava peli.
  • Kroketti - Pelaa krokettia netissä.
Viime aikojen suosituimmat adressit
27.05.08 Kansalaisadressi Lääkelaitoksen
28.05.06 Adressi bensiinin korkeaa hinta
09.06.08 Lahden Ranta-Kartanon alue puis
12.06.06 Mopot 60km/h
01.06.06 Kannabis lailliseksi
25.06.08 Bensan hinta alemmaksi
21.05.08 Turun Eläinhoitolaa ei saa lope
02.06.08 Ari Koivunen sallitulle keikall
20.04.07 Kiinan turkistarhaus inhimillis
28.07.06 Muumilimu 1,5 litran pulloihin!
04.01.08 Salatut elämät eivät saa loppua
28.06.08 Vetoomus Neiden Campingin säily
24.06.08 Salatut elämät- sarja Dvd-Bokse
17.05.06 Raiskauksille kovempi tuomio!
19.05.08 EI päivähoitomaksujen korotuksi
28.06.08 Kouluikäiset lapset mukaan perh
26.06.08 Kajaanista Reilun kaupan kaupun
19.01.08 Ei logistiikkakeskusta keskelle
30.06.08 Jonas brothers suomeen !
22.12.07 Teurashevoskuljetukset EU-aluee
01.05.08 Pallas säästettävä lisärakentam
16.07.06 Bensaveron pudottaminen
12.06.08 DVD - julkaisut Salatut elämät
24.06.08 Adressi Vantaan koulujen säilym
25.06.08 Vetoomus lastemme puolesta
Uusimmat adressit | Suosituimmat
04.07. Uimaloiden hyppytornit takaisin k
03.07. Kiinalais skootterit pois markkin
03.07. Tero Järvenpää Bekingin kisakonee
02.07. Uudestakaupungista sähköautoja
02.07. Kauniaisten Työväen Akatemian puu
01.07. Suomen ajoneuvojen lisävalolainsä
01.07. Tenon sivujokien kalastus sallitu
30.06. Jonas brothers suomeen !
30.06. Adressi Oulun Kaupungille - lisää
30.06. 3G puhelimia saatava myös ilman k
29.06. Säästäkää Jyväskylän Bar 68
28.06. Itsenäisyydenjulistuksen muistome
28.06. Vetoomus Neiden Campingin säilytt
28.06. Kouluikäiset lapset mukaan perhee
27.06. Ari Koivunen keikalle Mikkeliin
27.06. Pajusen puhallukset loppu
26.06. Ei yhdelle ihmiselle Habbo Hotell
26.06. Kajaanista Reilun kaupan kaupunki
26.06. Helsinki-Turku pikavuorot Lohjall
25.06. 16 venttiiliset Intel Coorelit ka
25.06. Bensan hinta alemmaksi
25.06. Vetoomus lastemme puolesta
24.06. Salatut elämät- sarja Dvd-Bokseil
24.06. Suomen valtioneuvosto boikottiin!
24.06. Juhannusfestarit pysyköön Porissa
Viimeksi kommentoitu | Näytä viestit
04.07. Adressi Suomen susikannan elvyttäm
04.07. Kannabis lailliseksi
04.07. Kiinalais skootterit pois markkino
04.07. Serranon perheen jaksojen esittämi
04.07. Serranon Perheen loppumista vastaa
04.07. Mopot 60km/h
04.07. Viacom boikottiin
04.07. Naruton suomennosta vastaan
04.07. Työttömän päivärahan mielivaltaine
04.07. Tatuoinnit ja lävistykset kiellett
04.07. Bensan hinta alemmaksi
04.07. Eläinrääkkäys
04.07. Adressi Suomen jalkaväkimiinojen s
04.07. Kaatolupia susille
Uusimmat viestiketjut | Suosituimmat
26.06. Työttömän päivärahan mielivaltain
25.06. Mopo korttiin inssi !
23.06. Uudet eduskuntavaalit järjestettä
18.06. Pasi Rautiainen takaisin telkkari
11.06. YAD - Youth Against Drugs Ry. ALA
10.06. Miten löysitte tänne?
07.06. Salattujen elämien jatkuttava
07.06. Maria Kirbatsovin karkotuspäätöks
25.05. Sauli ja Niko juontamaan euroviis
25.05. Saunalahdelta vastinetta rahalle