Auta käännöstyössä!
 Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Veikkolan jätevesialtaiden maisemointi ja uusien jäteveden tasausaltaiden rakentamissuunnitelmista luopuminen

Kuntalaisaloite:
Veikkolan jätevesialtaiden maisemointi ja uusien jäteveden tasausaltaiden rakentamissuunnitelmista luopuminen

Olemme odottaneet Veikkolan jätevesialtaiden maisemointia jo pitkään. Koska mitään ei näy tapahtuvan, niin haluamme tällä kuntalaisaloitteella kiirehtiä vanhojen altaiden maisemoimista ja estää mahdollisten uusien altaiden rakentaminen.

Vanhat jätevesialtaat sijaitsevat Kalljärven pohjoispuolella, Veikkolan matonpesupaikan eteläpuolella, Lamminojan vieressä. Vanhat altaat ovat kesäisin vihreän levän peitossa ja niissä on pohjalla vettä tai vastaavaa. Altaita ei ole aidattu. Näitä altaita ei ole käytetty vuosikymmeniin ja ne tulee maisemoida mitä pikimmin.

Paikallisen sanomalehden mukaan Kalljärven pohjoisosaan kaavaillaan jätevesien tasausaltaita. Vastustamme jyrkästi uusien altaiden rakentamista. Sillä hajuttomia jätevesialtaita ei ole. Lisäksi on suuri riski siitä, että jätevedet valuvat Kalljärveen, joka jo ennestään kärsii 70-luvun jätevesien ongelmista.

Ratkaisuna tasausaltaiden tilalle on mm. se, että jätevesipumppaamoiden kapasiteettia lisätään niin, ettei tasausaltaita tarvita. Myös hulevesien päätyminen jätevesiverkostoon tulee estää. Viittaamme tässä SITO Oy:n tekemään kapasiteettitarkasteluun kesäkuussa 2008.

Veikkolassa 4.5.2009

Kirkkonummen Veikkolan vesiensuojeluyhdistys KIRVES ry.
Kari Klemola, pj Marjokaisa Piironen, siht.

Veikkolan kyläyhdistys ry.
Raija Kari, pj Pirkko Kautto, siht.

Marjokaisa Piironen, Veikkolan kyläyhdistys ja Kirkkonummen Veikkolan vesiensuojeluyhdistys KIRVES ry. (veikkola(miukumauku)gmail.com)

Adressin allekirjoittaminen on loppunutSulje
Vaadimme vuonna 2007 väärinperustein huostaanotetun, Joona Markus Mikael Leppäniemen palauttamista kotiin. - Vaadimme vuonna 2007 väärinperustein...
Vetoomus Selkämeren kansallispuiston puolesta - VETOOMUS SELKÄMEREN KANSALLISPUISTON PUOLESTA Saaristomeren rehevöityminen on ikävä tosiasia. Sama tilanne uhkaa jo...
Opintotuen sitominen indeksiin -   Tämän adressin allekirjoitettuasi olet mukana vaatimassa opintorahan sitomista elinkustannusindeksiin. Samalla annat tukesi opiskel...
RAY Club Pelaamo alle 18-vuotiaille - Raha-automaattiyhdistyksen nettisivuilla on Club Pelaamo, joka mahdollistaa RAY:n pelikoneiden pelaamisen netissä ilmaiseksi. Tämä ...