Assembly-tapahtuma kiellettävä
Kommentoitu viesti
Arto Murtonen Oulu |
#36 Asiaa!09.03.2008 18:09Olen melkein kokonaisuudessaan samaa mieltä adressin kirjoittajan kanssa, joskin olen järkyttynyt oudosta asenteestaan homo-orgioita suhteen, tekstistä saisi sellaisen kuvan että moisessa toiminnassa olisi jotain vikaa?! IT-elämäntapa on nuorisomme henkistä selkärankaa näivettävä tauti josta täytyy päästä eroon ennenkuin on liian myöhäistä. Tällaisten tapahtumien edistämän kulttuurin takia meillä ei ole kohta enää ketään tekemässä oikeita töitä, ainoastaan yksin pimeässä tietokonepelejä pelaavia sosiaalisia torsoja jotka asuvat vanhempiensa nurkissa vielä kolmekymppisinäkin. Huumeiden ja muiden turmiollisten alakulttuurien leviäminen tällaisissa tapahtumissa on ilmiselvää - kesäinen areena täyttyy saatanaa palvovista raskaan musiikin ystävistä, sairaan japanilaisen lapsipornografian eli hentain kuluttajista ja muusta roskasakista jotka pulpahtavat kerran vuodessa hankkimaan lisää kannattajia joukkoonsa. Olen sitä mieltä että vastuu on vahvasti myös vanhemmilla! Mieti kahdesti ennenkuin päästät lapsesi Assemblyyn, sillä takaisin tuleva nuori voi olla aivan eri ihminen. |
Vastaukset
Eri mieltä |
#345 Voi voi voi2013-03-25 19:07:06With all respect. IT harrastus on ja pysyy. En minäkään lähtisi poistamaan alkoholia enkä tupakkaa vaikka siittä on todistetustikkin liikaa todisteita että se tuhoaa ihmiskehon. Jokainen päättää itse omasta kehostaan.
Arto, olet ahdasmielinen ja siksi olet hävinnyt tämän pelin. |
Heiluva palmu |
#458 Re: Asiaa!2015-05-29 13:18:45 |
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1040 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2048 Luotu: 05.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
475 Luotu: 15.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18228 Luotu: 25.04.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1975 Luotu: 04.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
685 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Mortin männikön puolesta
124 Luotu: 16.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6428 Luotu: 29.11.2023
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1325 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12816 Luotu: 15.07.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
310 Luotu: 08.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10505 Luotu: 13.12.2020
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
766 Luotu: 06.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
714 Luotu: 27.04.2024
Nuorten hätätila!
1476 Luotu: 16.02.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1476 Luotu: 29.04.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
484 Luotu: 08.05.2024