Haluamme palkkatyötä, emme pakkotyötä!
Kommentoitu viesti
Vieras |
#12 ei työ käy08.01.2014 17:00Hyvin yleitä on heraksi lukeneiden keskuudessa,ettei kaikki työ kelpaa. Tulisikin passitta työpaikkaa vailla olevat niille aloille missä on työtä, eikä kouluttaa turhiin herrojen virkoihin. |
Vastaukset
Vieras |
#88 Re: ei työ käy/puhukaa suomea, työ ja osallistava sosiaaliturva ovat eri asioita2014-01-29 17:27:08silloin pitäisi nämä "osallistavasta" päättäneet tai heille rahaa jakaneet päättäjät passittaa itse työpalveluun, että työttömät pääsevät tienaamaan oikeata rahaa ja arvostusta oikeasta työstä, miksi työttömiä laitetaan täyttämään kaikenlaisia kyselyjä "yhteistyössä palvelujen kehittämiseksi", kuunnelkaa mitä työttömät itse sanovat ja ajattelevat, siis vuorovaikutuksellisesti, ei lapsillekaan enää sellaista mustaa kasvatusta saa tuputtaa ihmisiä ei voi ajan mittaan voi rahallakaan hallita, kuitenkin kaikki vaikuttaa kaikkeen sen sijaan että työllistämisrahoja tuhlataan työttömien manipulointiin, pakottamiseen, suostutteluun rahoja tulisi käyttää kaikkien - ensin tietysti syntyperäisten suomalaisten - elämänolojen ja vapauksien parantamiseen, näin myös suomalaisten yritysten palveluille riittäisi kysyntää, ei muutaman euron pakkotyöllä työttömät juuri syö eikä palveluja käytä, kaikki palvelut eivät sovi kaikille, joten antakaa työttömille rahaa että voivat itse valita elämänsä ja ajatuksensa miksi työttömille ei järjestetä edes yhteisiä juhlia tarjoiluineen (äänestäminen on toki jokaisen vaalisalaisuus, erilaisilla gallupeilla voidaan manipuloida ihmiset uskomaan yleisen mielipiteen olevan tietynlainen, vaikka gallupin teettäjä osaa tehdä sellaisia kysymyksiä, että voi olla osoittavinaan sillä ihan mitä haluaa) tsemppiä |
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2030 Luotu: 05.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1024 Luotu: 12.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18195 Luotu: 25.04.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
451 Luotu: 15.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1956 Luotu: 04.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
673 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1318 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12811 Luotu: 15.07.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
308 Luotu: 08.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6419 Luotu: 29.11.2023
Mortin männikön puolesta
112 Luotu: 16.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
763 Luotu: 06.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10497 Luotu: 13.12.2020
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1274 Luotu: 08.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
692 Luotu: 27.04.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
481 Luotu: 08.05.2024
Nuorten hätätila!
1474 Luotu: 16.02.2024