Pärnävaaran urheilukeskuksen puolesta
Kommentoitu viesti
Vieras |
#425.09.2014 18:49Järjen köyhyyttä olisi lakkauttaa koko maakunnan parhain maastoltaan oleva urheilukeskus! Se että kansantervydellisestikki ajatellen haluammeko että me kaikki vähennämme liikuntaa...lihomme, kunto rapistuu olemme seuraavana yhteiskunnan kustannuksella jonottamassa arvauskeskuksiin kun sairastumme massoittain vähintään mielenterveyden takia. Haloo päättäjät onko muka 70 000 euron takia tehdä taas tyhmiä päätöksiä. Itse olin ehottamassa, kun liperissä oli lukion lakkautus tapetilla, ettö miksi emme perustaisi jyri/pärnävaaralle urheilulukio. Hankasalmi joka paljon pienempi kunta kantaa kunta ylpeyttään urheilulukiollaan. Meillä puitteet valmiit hiihtoon, suunnistukseen, jalkapallo, pesäpallo. Tietoa, taitoa olisi kun vaan olisi riittävän vaikutusvaltainen henkilö tekemään aloitteen ja viemään asiaa eteenpäin. Itsekkin olisin valmis kantamaan korteni kekoon, jos tarvetta olis. :-) se että joensuu jättäytyy pärnävaaran kustannuksista, ei ole ajatelleet että miten paljon oikeasti joensuulaiset käyttävät pärnävaaraa. Tähän tulisi tehdä järkiperäinen ratkaisu. Prosentti osuudet olisi mietittävö vaan uudelleen oisko joensuu 40 ja liperi 60 ??? |
Vastaukset
Vieras |
#44 Re:2014-09-27 16:07:29Se on vain noin veroeuro per asukas. Halvalla menee, jos päättäjät eivät ota lusikkaa kauniiseen käteen ja etsi rahaa. Onneksi ensi keväänä on myös vaalit. Kannattaa katsoa ketä äänestää. |
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1031 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2037 Luotu: 05.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18202 Luotu: 25.04.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
460 Luotu: 15.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1964 Luotu: 04.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
675 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1323 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12813 Luotu: 15.07.2023
Mortin männikön puolesta
117 Luotu: 16.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6422 Luotu: 29.11.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
310 Luotu: 08.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10500 Luotu: 13.12.2020
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
766 Luotu: 06.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
704 Luotu: 27.04.2024
Nuorten hätätila!
1476 Luotu: 16.02.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
482 Luotu: 08.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1474 Luotu: 29.04.2024