Terveellinen ruoka takaisin lähikauppoihin, pienet ravintolat kunniaan ja ruoan hinta takaisin järke

Kommentoitu viesti

Heikki Karjalainen
Vieras

#7 Meitä ruokkii pieni piiri!

04.06.2010 17:26

Pienen maan ei kannata tuottaa mitä tahansa bulkkiruokaa, vaan käyttää osaamisensa laadun tuottamiseen. Suomalaiset tuottajat ovat sitoutuneet elintarvikkeiden laatuketjuun ja pitävät huolen siitä, että alkutuotannosta saadaan teollisuuden jalostukseen ja kauppaan ensiluokkaisia elintarvikkeita. Kananmunien, broilereiden tai possunlihan salmonellattomuus ei ole sattumaa, vaan järjestelmällisen työn ja valvontajärjestelmän tulos, muistutti MTK:n puheenjohtaja Michael Hornborg Ruoka & Hinta -paneelissa 6.2.2009 Helsingissä.

Maataloustuotannon kannattavuus on vuosi vuodelta yhä riippuvaisempi maataloustuotteiden markkinahinnoista. Syynä tähän ovat EU:n maatalouspolitiikan muutokset, jotka tekevät Euroopan maataloudesta aikaisempaa markkinaehtoisemman. MTK pitää elintärkeänä sitä, että elintarvikeketjun kaikki toimijat ottavat tämän suuren muutoksen huomioon ruoan hinnoittelussa. Viljelijän on saatava katettua tuotantokustannukset pystyäkseen tuottamaan jatkossakin kotimaisia raaka-aineita elintarviketeollisuuden ja kuluttajien tarpeisiin.

Viime kädessä kuluttaja on kuningas, joka päättää suomalaisen ruoan tulevaisuuden. Kun kuluttaja valitsee kaupassa suomalaisen maatilan tuottamasta raaka-aineesta valmistetun elintarvikkeen, hän tekee merkittävän taloudellisen päätöksen. Hän edistää ostopäätöksellään kotimaista ruuantuotantoa ja luo työpaikan 300 000 kaverilleen. Jos emme vaali alkutuotantoa maatiloilla, ei meillä pian ole elintarviketeollisuuden työpaikkojakaan. Silloin olisimme täysin tuontielintarvikkeiden varassa.

Koulujen, sairaaloiden, toimipaikkaruokaloiden ja ravintoloiden ammattikeittiöissä kokit ja suurkeittiöemännät jalostavat maaseudun antimet miljooniksi aterioiksi. Suomessa syödään yli 750 miljoonaa julkista ateriaa vuodessa. Kuntien julkisista hankinnoista päättävät voivat ostopäätöksillään vaikuttaa siihen, että laitoskeittiöissä käytetään kotimaisia tuotteita. Kotimainen ruoka tuo työtä ja toimeentuloa.

Kansalaiset pitävät ruoan hintoja korkeina. Todellisuudessa ruoan kuluttajahintojen kehitys on ollut yleisen hintakehityksen mukaista eli ruoan reaalihinta on samalla tasolla kuin vuonna 1995. Elintarvikkeiden osuus kotitalouksien kaikista kulutusmenoista keskimäärin on alentunut hyvin alhaiseksi, noin 12 prosenttiin. Hintakeskustelussa jää useimmiten taka-alalle yleisen ostovoiman kehitys, joka on ollut Suomessa koko EU-jäsenyyden ajan todella hyvä. Palkkakehitykseen suhteutettuna elintarvikkeiden kuluttajahinnat ovatkin alentuneet lähes viidenneksellä. Tämä vertailu osoittaa sen, että kuluttajat ovat voineet siirtää osan aiemmin ruokaostoksiin käytetystä rahasta muihin kulutuskohteisiin.

Vastaukset

Daniel Schildt
Jyväskylä

#14 Re: Meitä ruokkii pieni piiri!

2010-06-05 13:19:17

#7: Heikki Karjalainen - Meitä ruokkii pieni piiri!

Ongelmana on tosin se että vaikka keskimääräiset tulotasot ja palkkatasot jne. olisivatkin nousseet, ei isolla osalla opiskelijoista ole ruokaan enempää rahaa käytössä. Vuokrat ja muut elämisen kustannukset ovat kasvaneet ja monesti tehotuotettu ja maultaan heikompilaatuinen ruoka on ainoa vaihtoehto koska ei ole rahaa maksaa enempää.

Keskimääräisen elintason noususta on hieno puhua mutta jos samaan aikaan opintotuet pysyvät samana ei ruokaan jäävä rahamäärä kuin kutistu muun hintatason noussessa.