Sikatiloilla kuvanneet vapaiksi kaikista syytteistä!
Kommentoitu viesti
Tuomo |
#1 Miten voi olla?26.10.2011 11:56Miten toinen ihminen voi loukata toisen kunniaa vääristelemättömällä totuudella? Miten voi sikalan rauha rikkoontua, jos ovet on auki, eikä koko käyntiä edes huomata? Miten pieni voi ihminen olla "hyvä veli"-korruptiojärjestelmän hampaissa. Ja isänmaaksi kutsuvat. |
Vastaukset
L. Jauhiainen |
#13 Re: Miten voi olla?2011-10-27 16:33:02Itse asiaan eli lihakarjan oloihin Suomessa tai kyseisten tapausten rangaistavuuteen Suomen lain mukaan en ota mitään kantaa, mutta mielestäni tälle adressille ei ole järkeviä perusteita. Kansalaistottelemattomuudelle tai vastaavalle ei ole lainsäädännössä asetettu erityisasemaa rangaistavuuden suhteen - eettispoliittinen tavoite ei siis poista rikokseksi määritellyn teon rangaistavuutta. Näin ollen kuvattu teko, jos näin todetaan, on rikos ja siitä pitää lainsäädännön mukaisesti rangaista.
Perusteluna tälle on ennustettavan lainkäytön vaatimus ja yhdenvertaisuusvaatimus. Lainsäädännön ennustettavuus ja erityisesti rikoslainsäädännön pelotevaikutus kärsii, jos ennalta rikokseksi määrätty teko ei olekaan rikos. Yhdenvertaisuus taas vaatii, ettei yksittäisessä tapauksessa kohdella yhtä lainrikkojaa "hellemmin" kuin toista ilman ennalta määriteltyä perustetta, vaan langetetaan samasta teosta sama seuraamus. Tällainen tuomion lievennysperuste voisi olla vaikkapa pakkotila, mistä ei nyt kyseessä olevassa tapauksessa ole kysymys. Jos kuvatunlaisessa tapauksessa, jossa rikoksen taustalla on mitä ilmeisimmin poliittinen tai eettinen näkemys maailman menosta, joustetaan, olisi tämä todella kyseenalaista jo demokraattisen valtion kannalta. Poliittiset vaikuttimet olisivat tällöin tuomion kevennysperusteena, mikä on jo perustuslakimme ja muun perus- ja ihmisoikeuslainsäädännön vastaista.
Adressin allekirjoittajat lienevät haluavan sanoa, ettei eläinten oikeuksien puolustaminen tunkeutumalla tuotantolaitokseen pitäisi olla rikos. Allekirjottamalla tämän adressin kirjoittaja kuitenkin sanoo, että nyt pitäisi yksittäistapauksessa poiketa lain asettamasta ohjeesta. Näiden kahden välillä on niin suuri ero, että kannattaa miettiä pariinkin otteeseen, mihin nimensä lykkää.
Summa summarum: Jos kyseinen teko on rikoslain mukaan rikos, siitä pitää seurata rangaistus. Jos tämä ei miellytä, pitää lainsäädännön kautta muuttaa rikoslakia hyväksymään kyseinen toiminta. En toki halua rajata kansalaistottelemattomuutta kokonaan pois laskuista, mutta siihen pitäisi turvautua vain, jos muut keinot eivät ole mahdollisia. Muussa tapauksessa pitää olla valmis vastaamaan tekonsa seurauksista. |
Vieras |
#42 Re: Miten voi olla?2011-10-28 14:32:43Oikeutta eläimille! |
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
1994 Luotu: 05.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
967 Luotu: 12.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18103 Luotu: 25.04.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1272 Luotu: 08.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1173 Luotu: 07.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1307 Luotu: 06.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
463 Luotu: 13.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
653 Luotu: 08.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
371 Luotu: 15.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1873 Luotu: 04.05.2024
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
300 Luotu: 08.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12801 Luotu: 15.07.2023
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6390 Luotu: 29.11.2023
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
474 Luotu: 08.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
760 Luotu: 06.05.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1040 Luotu: 04.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
690 Luotu: 27.04.2024
Pajulahden koulun ja päiväkodin säästäminen ja Kuopion kaupungin talouden tasapainotusohjelman muuttaminen
608 Luotu: 07.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1458 Luotu: 29.04.2024