IRTI TURVEVESIPÄÄSTÖISTÄ
Kommentoitu viesti
vieras Vieras |
#72 Yhteydet valtionyhtiöiden ja tutkimuslaitosten välillä21.08.2010 10:53Keskisuomalaisen otsikointi VTT vaientaa tutkijansa turpeen, ydinvoiman ja biopolttoaineen ollessa kyseessä, on varmasti aivan totta. Koko turvetuotanto aivan alusta alkaen on ollut valtion suojeluksessa eikä siihen ole puututtu lukemattomista valitus- ja kyselykerroista huolimatta. Jos kaikki, mitä KS kirjoittaa on totta, toiminta on ollut todella törkeää, ennenkin mainittua Mafia-meininkiä. Kuinka työntekijät ovat voineet alistua moiseen painostukseen tietojen salailusta, missä on ollut moraalinen vastuu kaikilta osapuolilta. Herääpä kysymys, kuinka puhdas on Ely-keskusten osuus esim. turvevalvonnan osalta? Onko Vapon ja sen välillä samanlaista kytkykauppaa? Jos on, on hyvin ymmärrettävää se nihkeä suhtautuminen vaadittuihin vesitutkimuksiin ja niiden tulosten saantiin. Miten ylipäänsä valvonta on hoidettu? Heikosti, senhän jokainen jätevesipäästöjen osalta tietää, mutta onko edes yritetty saada parannusta aikaiseksi? Jos erikoistutkija Jari Ihosen puheet pitävät paikkansa ja johtavat osaltaan asian tutkimiseen ja esiintuomiseen, on hänellä paljon kannattajia seuraavissa eduskuntavaaleissa, se on varmaa riippumatta puoluekannasta. Rehellisyyttä arvostetaan ja se täytyy kaikkien teoillaan osoittaa. Vapon ja sen johtavien työntekijöiden puheita ja todisteluja ei kukaan enää usko, teot puhuvat puolestaan ja ennenkaikkea tekojen saastuttavat seuraukset.
|
Vastaukset
Vieras Vieras |
#75 Re: Yhteydet valtionyhtiöiden ja tutkimuslaitosten välillä2010-08-24 16:27:08#72: vieras - Yhteydet valtionyhtiöiden ja tutkimuslaitosten välillä Aika helppoa. ELY:n, VaPo:n, ympäristökeskuksen, VTT:n, aluehallintoviranomaisen, oikeuslaitoksen ja muiden valtion viranomaisten palkanmaksaja on sama....sen lauluja laulaa kenen leipää syö. Suomi ei muuten ollut vähiten korruptio-valtio vaan suomessakin on hyvä veli -järjestelmä, turveasioissa. Vihreiden Sinnemäkeä sitoo mandaatti, työministeri vaikka sisäinen minä ajattelisi toisin. Elinkeinoministeri taas pyrkii ajamaan elinkeinoelämän etuja, mandaatin mukaisesti. Jos ei toimi mandaatin mukaan, voi virkakausi olla lyhyt ja ministerin varsin tukeva tilipussi loppua kuin kananlento pölkyllä käynnin jälkeen. Tulevissa vaaleissa monipuoluejärjestelmällä ei ole arvoa, jos kaikki ehdokkaat laulaa saman sävelen, vähempikin edustus riittäisi suhteellisen pienen kansan ohjaamiseen Euroopassa. On totta, että hallintoa on liikaa, tämä ei konkretiassa auta....se vain kuluttaa muttei tuota mitään. Moni kääntää paperia turveasioissakin vain muodon vuoksi, ollen kuitenkin täydellä palkalla ilman lisäarvoa itse teemaan (työhön)...pönöttyneitä löysiä kanoja ja kukkoja päivähoitopaikoissa työpaikoilla. Siinä kun melkein 60-vuotias ministeri puoltaa luonnolle haitallista elinkeinoa, ei hänen tarvi sitä likapyykin pesua jälkeen päin ajatellakaan...kiitos jo ehtoopuolella olevan elämän vaiheen. Nuoret saa pestä likapyykin, mutta mä voin kertoa ettei nykynuoret jää uppoavaan laivaan. Kiitos EU:n vapaan liikkuvuuden. |
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1041 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2050 Luotu: 05.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
490 Luotu: 15.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18233 Luotu: 25.04.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1980 Luotu: 04.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
686 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Mortin männikön puolesta
127 Luotu: 16.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6430 Luotu: 29.11.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
310 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1327 Luotu: 06.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10506 Luotu: 13.12.2020
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12816 Luotu: 15.07.2023
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
717 Luotu: 27.04.2024
Nuorten hätätila!
1477 Luotu: 16.02.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
766 Luotu: 06.05.2024
Oulun Nokelan asuinalueen radanvarren metsä on säilytettävä luonnontilaisena ulkoilualueena
1445 Luotu: 13.01.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1476 Luotu: 29.04.2024