Kansallis- ja luonnonpuistot ovat kansallisomaisuuttamme.
Kommentoitu viesti
Palvelija Vieras |
#33 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: on muutakin kuin kansallispuistot17.09.2010 21:03#32: Telttavaeltaja - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: on muutakin kuin kansallispuistot Keskimääräinen kulkija ei ole mikään tieteellinen fakta. Ehkäpä se perustuu niihin Kullervo Kemppisen kertomuksiin Saariselän vaelluksista ja omakohtaiseen havainnointiin. Kemppinen ja hänen seuraajansa yöpyivät syysvaelluksillaan laavussa tai louteessa. Yhteen rakovalkean menee puuta arvioni mukaan ainakin 0,2-0,3 kuutiota. Kuusi-seitseman yötä reilusti yli motti. Siihen päälle päivässä kantotulet tai kahdet säästä riippuen. Helposti kaksi kuutiota tulee täyteen. Saati sitten jos tekee kolmen pöllin roitotulet. En väitä, että kaikki kulkijat toimivat näin. Mutta keskimääräinen kulkija kuluttaa nykyisin polttopuuta vähemmän kuin aikoinaan. Trangia oli silloin enemmän poikkeus kuin sääntö. Mutta tästä on enää turha inttää. Nuotiotulilla aioin joka tapauksessa silloin tällöin istua hyvällä omalla tunnolla, vaikka ruuat keittelenkin trangialla. |
Vastaukset
Telttavaeltaja Vieras |
#35 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: on muutakin kuin kansallispuistot2010-09-18 10:13:56#33: Palvelija - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: on muutakin kuin kansallispuistot Kun puuta saa ilmaiseksi mielin määrin ja vielä valmiiksi pätkittynä, niin sitä myös tuhlataan. Metsähallitus menettelyllään suorastaan yllyttää tuhlaamiseen. Jos puut olisivat pitkinä rankoina, niin jo sahaamisen vaiva saisi harkitsemaan puun käyttöä. Joissakin paikoin muistan nähneenikin rankoja, mutta aivan liikaa myös valmiita pätkiä. Yleensä ohitan tupien tienoot mahdollisimman nopeasti. |
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1645 Luotu: 04.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
17286 Luotu: 25.04.2024
Käärmelahden koulun säilyttämisen puolesta.
1085 Luotu: 03.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
988 Luotu: 06.05.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
944 Luotu: 04.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
654 Luotu: 08.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
652 Luotu: 07.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
648 Luotu: 06.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1387 Luotu: 29.04.2024
Pajulahden koulun ja päiväkodin säästäminen ja Kuopion kaupungin talouden tasapainotusohjelman muuttaminen
540 Luotu: 07.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
476 Luotu: 05.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
365 Luotu: 08.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
326 Luotu: 08.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12664 Luotu: 15.07.2023
Me allekirjoittaneet vaadimme, että Pulkonkosken koulua ei lakkauteta
258 Luotu: 04.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
209 Luotu: 08.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
581 Luotu: 27.04.2024
Lohjan synnytysosastoa ei saa lakkauttaa
4090 Luotu: 13.01.2024
Luhalahden ryhmiksen ja koulun puolesta
349 Luotu: 26.04.2024
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
165 Luotu: 08.05.2024