Vaasan musiikkiluokkien puolesta
Kommentoitu viesti
Vieras |
#1108.04.2012 08:05Luin tiedote-kohdasta György Kadarin kuulemistilaisuuden sekä mahdollisen irtisanomisen liittyvän oppilaiden toistuvaan epäasialliseen kohteluun. Valitettavasti myös tuonkaltaisen lausunnon voisi allekirjoittaa moni ja olisi voinut tehdä sen jo 25 vuotta sitten. Mikäli toistuvia ja useampia valituksia Györgyn toiminnasta on tullut, on enemmän kuin ymmärrettävää, että asia tutkitaan. Olen seurannut musiikkiluokkien tilannetta 80-luvulta lähtien ja nähnyt monesti - myös lähipiirissäni - miten ala-asteikäinen lapsi on "savustettu" musiikkiluokalta ulos. Musiikkiluokille on pääsykoe, ja sen läpäisseille lapsille tulisi antaa mahdollisuus olla musiikkiluokkalaisia, vaikka he eivät täysin sopisikaan siihen profiiliin, johon heidän oletataan asettuvan. Mikäli taas kyseessä on György Kadarin epäasiallinen kohtelu ja kiusaaminen päättäjien taholta, kyseeseen tulee esimerkiksi oikeusprosessi syytetyn maineen palauttamiseksi. Itse en vain omien kokemusteni perusteella voisi kuvitella tulevani mielenosoitukseen György Kadaria puolustamaan. Sen sijaan mielenkiinnolla odotan selkeitä perusteluja György Kadarin irtisanomiselle. On myös surullista, jos musiikkiluokkainstituutio Vaasassa on niin heikko, että se kaatuu yhden opettajan lähtöön. Jos näin on, jo sekin kertoo omaa kieltään instituution sisäisistä ongelmista. Jos opettaja tekee itsestään korvaamattoman, hän tekee samalla karhunpalveluksen oppilailleen. Selkeitä ja yksityiskohtaisia perusteluja odotellessa. |
Vastaukset
Musiikki on kaunis asia |
#12 Re:2012-04-08 10:08:49Tämä Juri-juttu tuli yllätyksenä huolimatta siitä, että olen mielessäni ollut eri mieltä Jurin tavasta ilmaista asioita tai oppilaan suusta kuulemiani juttuja ja epäkohtia, jotka lapsikin on ymmärtänyt epäkohdiksi.Niitä selvästi on, mutta en tiedä tarkemmin.Mitä koulussa oikein on meneillään???? Toiseksi käsittääkseni ensimmäiselle luokalle pääsee ilman testejä? Olenko oikeassa? Ja kolmannelle testin läpäisseet halukkaat lisäoppilaat.Jos näin on, niin ensimmäiselle pyrkivien mukaan saattaa ajautua aika kirjava joukko vanhempien tahdon mukaan aloittavia ja ei niin musikaalisia/innokkaita -oppilaita.Se näkyy tulevaisuudessa oppilaan käytöksessä.Häiriköidään tunnilla eikä paneuduta musiikin opiskeluun. Jos menettelytapa on päästä musiikkiluokalle edellämainittu i, niin siinä on ensimmäinen epäkohta, jolle pitäisi tehdä jotain! Juri on varmasti siinä oikeassa, että työrauha pitäisi luokassa olla kaikille oppilaille.En tosin tiedä miten työrauhaa ylläpidetään.
Lapseni on tyytyväinen Jurin opetukseen ja näen itsekin sen paneutumisen, että hän elää musiikista ja antaa kaiken itsestään.Asioiden selvittely vaatii perinpohjaisen selvityksen ja oikeutta itsekin odotan kaikkia osapuolia kohtaan ja jään odottamaan mitä jatkossa kuullaan.
|
Vieras |
#14 Re:2012-04-08 11:17:44Itse olen käynyt tuon prosessin läpi ja opiskellut Kadarin alaisuudessa. Musiikkiluokille on pääsykoe, jotta valituksi tulevat olisivat mahdollisimman rytmitajuisia ja perus musikaalisuudella varustautuneita. Ketään tällaista oppilasta ei olla mihinkään "muottiin" painettu. Jos taas kyse on oppitunnilla häiritsemisestä, on se kyllä jokaisen oppilaan (tai vanhemman?) oma valinta. Aivan vastaavasti voisi ajatella erityisen kieli-painotteisen koulun kohdalla, tai liikuntakoulun kohdalla; kyllä sellaisessa vaaditaan joku tietty taso siinä erikoisuudessa, mitä tuo koulu perusopetuksen lisäksi painottaa. Miksi yllättäen musiikissa ei saisi olla näin? Senkö takia vain, että kaikki vanhemmat eivät ole musikaalisia itse? Kyllä koulussa järjestetään tarvittaessa tukiopetuksia, jos oppilaalla ei kotona ole tukea. Koskaan tässä mainittu opettaja ei ole jättänyt ketään oppilasta noloon tilanteeseen ja kysynyt koko luokan kuullen vaikeita soittoläksyjä tms. sellaisilta, jotka eivät sitä välttämättä osanneet. Musiikkiluokkainstituutio Vaasassahan EI ole Kadarin alullepanema, mutta hänet on kutsuttu 6 vuotta sen perustamisen jälkeen sitä kehittämään ja viemään eteenpäin. Kyllä ennen Kadaria oli jo hyviä ja vahvoja opettajia - jotka pitivät mm. kuria PALJON Kadaria tiukemmin. Juri on kyllä alusta alkaen ollut yhteistyössä muiden musiikinopettajien kanssa. Nytkin uusien opettajien kanssa hän on ollut yhteistyössä, jotta kaikki pääsisivät mukaan ennen kuin hän jää eläkkeelle. Tämä kommentointi "musiikkiluokkien kuolemisesta ilman Juria" liittynee siihen faktaan, että tämä yhteistyö-koulutus ei ole saanut viime vuosien vaikeutuksien myötä edetä eikä ole muutoinkaan vielä viety "päätökseen asti". On ihmeellistä, että kaikki sellaiset ovat innolla kommentoimassa Jurin toimintaa vastaan, jotka eivät itse ole musikaalisia tai musiikin kanssa tekemisissä - eivätkä tunne Juria. Niin kuin tässäkin aikaisemmissa kommenteissa on nähty; opetuksen korkeaa tasoa ei välttämättä osaa arvostaa vielä alakouluikäisenä, mutta jälkeenpäin arvostus nousee valtavasti! Näin kävi myös itselläni. Myös omilla lapsilla, jotka tosin ymmärsivät jo alakoulussa paremmin opetuksen laadun. Yhteistyö yläkoulun kanssakin on aina ollut Jurin tavoitteissa, mutta sen ovat muut tehneet mahdottomaksi - ei Juri. Eihän urheilulukionkaan liikunnanopetukseen lähde puuttumaan sellaiset, jotka eivät urheilua harrasta satunnaisia kävelylenkkejä enempää - miksi musiikkiluokkien musiikinopetukseen ovat jatkuvasti puuttuneet musiikkia harrastamattomat? Tässähän ei olla ketään vastaan, vaan puolesta - ja nimenomaan halutaan oikeutta! |
entinen oppilas |
#171 Re:2012-04-12 09:10:21Jos puhutaan epäasiallisesta käyttäytymisestä lapsia kohtaan menneinä vuosina niin nostaisin ennemminkin esiin erään 90-luvun alkupuolella eläkkeelle jääneen entisen rehtorin. Se jos joku oli epäasiallinen oppilaita (varsinkin poikia) kohtaan. Juri on siihen verrattuna todella mukava ihminen. Muistan Jurin myös yhtenä koulun reiluimmista opettajista oppilaita kohtaan. Oli varmasti ankarakin asian niin vaatiessa, mutta eipä tuosta ole mitään traumoja jäänyt, toisin kuin tuosta entisestä rehtorista. |
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
1847 Luotu: 05.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1268 Luotu: 08.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
17995 Luotu: 25.04.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
777 Luotu: 12.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1292 Luotu: 06.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1103 Luotu: 07.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
596 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
468 Luotu: 08.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
446 Luotu: 08.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
415 Luotu: 13.05.2024
Pajulahden koulun ja päiväkodin säästäminen ja Kuopion kaupungin talouden tasapainotusohjelman muuttaminen
594 Luotu: 07.05.2024
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
250 Luotu: 08.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1787 Luotu: 04.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
746 Luotu: 06.05.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1024 Luotu: 04.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12785 Luotu: 15.07.2023
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
687 Luotu: 27.04.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1450 Luotu: 29.04.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6354 Luotu: 29.11.2023
Lehtivuoren alue säilytettävä luontokohteena ja lähiluontopalveluna
393 Luotu: 07.04.2024