Ota kantaa kannabikseen!
Kommentoitu viesti
Niuho |
#113.06.2012 14:01Ensilukemalta on vaikea ymmärtää onko tämä kanta kannabismyönteinen vai kielteinen? Kannabis on huumausaine ja sen tulee sellaisena säilyä, jolloin sen käytöstä pitää antaa myös sakkorangaistus eikä pelkkää huomautusta. Tällaisessa humanistisessa lähestymistavassa lienee puolensa, mutta mielestäni YAD:in pitäisi kuitenkin säilyttää selkeästi huumevastainen kantansa? Kannabiksen käyttö on järkyttävän yleistä. Yleensä läträtään samaan aikaan vielä viinan kanssa. Tässä toiminnassa ei pitäisi olla mitään hyväksyttävää. Lätrinki-illan jälkeisenä aamuna poltetaan sitten kannabista krapulan poistamiseksi. Kynnys esimerkiksi pilleripolitiikkaan siirtymiselle kyllä varmasti matalenee, kun tilaisuus tulee vastaan, vaikka kuuluisa " porttiteoria" onkin erittäin halveksittu. En näe tässä mitään humaania enkä myönteistä. Ylinopeuden ajamisesta saa sakot, myös huumausaineen hallussapidosta tulee jatkossakin saada sakot. Olen ollut tähän saakka YAD:in kannattaja, mutta nyt mielipiteeni horjuu. Työskentelen itse lasten ja nuorten parissa, enkä ole " mummo, joka ei ymmärrä mistään mitään", vaan olen törmännyt kannabiksen käyttöön usein paikoissa, joissa olen ollut läsnä; tosin läsnäoloni on päättyny aina siinä vaiheessa, kun piiput tai sätkät on otettu esille ja naureskeltu " tajunnan laajentamisen hienoudelle". En todellakaan suostu ottamaan työssäni enkä yksityiselämässäni minkäänlaista hyväksyvää, hellivää enkä silittelevää kantaa huumausaineita kohtaan jatkossakaan. |
Vastaukset
Josse |
#2 Re:2012-06-13 15:16:52Minun mielestäni taas on erittäin järkevää myöntää kannabiksen ja kovempien huumeiden väliset erot. Tähän asti meillä on niputettu sanan huumeet alle aikamoinen kirjo aineita ja mielikuva tuolle sanalle on se, että niitä käyttämällä tulee narkomaaniksi. Ja näinhän se suinkaan ei välttämättä mene. Minusta YAD:n kannanotto on varsin järkevä. Minä tulkitsen tuota kannanottoa siten, että heidän mielestään kannabiksen tulee edelleen pysyä laittomana, mutta sen käyttämisesta tulevien seurausten tulee olla nykyistä yhtenäisemmässä ja järkevämmässä linjassa. Minun mielestäni tämä suuntaus on ehdottomasti hyvä. Siinä vaiheessa kun kolmannes ikäpolvesta ilmoittaa kokeilleensa kannabista, lienee selvä, ettei poliisin resursseilla sellaiseen puututa. Hakuammunnalla tuosta saadaan pieni osa kiinni ja he saavat merkinnän rikosrekisteriin. Onko se tasapuolista? Kyllä tähän pitää jonkinlainen tasapuolisuus ja maalaisjärki saada ja tämä YAD:n avaus on paras tähän astisista. |
Petra Pohjonen/ YAD ry |
#3 Re:2012-06-13 15:36:20YAD ry:n vastustaa kannabiksen päihdekäyttöä sen aiheuttamien psyykkisten, fyysisten, sosiaalisten ja yhteiskunnallisten haittojen vuoksi. Asiat eivät kuitenkaan ole aina mustavalkoisia. YAD ry näkee, että huumeidenkäyttäjän aseman heikentäminen yhteiskunnassa ei ole avain ongelmakäytön ehkäisyyn. Samoin rikoksen ja seuraamusten pitäisi olla jollain tavalla suhteessa toisiinsa. Huumausaineesta riippumatta YAD ry tukee huumeiden käyttäjien humaania ja oikeudenmukaista kohtelua oikeusjärjestelmässä sekä hoitoonohjauksen hyödyntämistä puuttumisessa.
|
Hämmentynyt |
#17 Re:2012-06-26 18:58:49Mustavalkoisuutesi on hämmentävää.. mistä tämä sinun pelkosi johtuu? Miksi kannabiksen käytöstä pitää rangaista? Miksi sanot ensin että lähestymistapa on humaani ja heti pian sanotkin että et näe tässä mitään humaania? Mitä sitten että ihminen polttaa kannabista poistaakseen krapulan? Onko väärin helpottaa oireitaan kenties? Vai onko kannabis paha? Jos se on paha, niin miksi se on mielestäsi paha? Kuka hellii ja silittelee huumausaineita.. kannabispsykoosissa oleva hörhö? |
imekää mun kellii pikku horot! |
#21 Re:2012-07-07 16:05:23 |
- |
#43 Re: Ota katnaa2013-09-13 06:48:21Legalize it!! Lääkekäyttö, viihekäyttö, päihdekäyttö tai ihan mikä tahansa. Niin kauan kun kyseessä on kannabis ja oma kehoni, käytän niin paljon kuin huvittaa ja voin sanoa, että laki ei vähempää voisi kiinnostaa. Kannabis kauppoihin ja koville huumausaineille kovat tuomiot. |
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1033 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2042 Luotu: 05.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18213 Luotu: 25.04.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
465 Luotu: 15.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1971 Luotu: 04.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
677 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Mortin männikön puolesta
121 Luotu: 16.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1324 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12813 Luotu: 15.07.2023
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6424 Luotu: 29.11.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
310 Luotu: 08.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10504 Luotu: 13.12.2020
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
766 Luotu: 06.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
709 Luotu: 27.04.2024
Nuorten hätätila!
1476 Luotu: 16.02.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
484 Luotu: 08.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1475 Luotu: 29.04.2024