IRTI TURVEVESIPÄÄSTÖISTÄ
Kommentoitu viesti
Martti Peltola Vieras |
#258 Turveojitus vs metsäojitukset19.12.2010 20:30Kun verrataan metsäojituksen ja turvekentän ojien aiheuttamia kiintoainepäästöjä, on hyvä muistaa myös realiteetit turveteollisuuden syöttämän harhautuksen ohessa. Metsäojitus on aiheuttanut kiintoainepäästöjä heti ojien kaivamisen jälkeen, maanlaadusta riippuen varsin vaihtelevasti. Päästöt vähenevät kuitenkin hyvinkin pian ojien sammaloituessa ja kasvillisuuden vallatessa ojat. Seuraava mahdollinen päästöpiikki lähtee metsäojikoista vasta siinä vaiheessa, jos vanhoja ojitusalueita ns. kunnostusojitetaan esim. 20-30 vuoden kuluttua uudelleen. Mutta ei metsätaloudellinen soiden ja suometsien ojitus toki syytön ole kiintoainepäästöihin. Metsätaloudellisin perustein kaivettuja epäonnistuneita suo-ojitusaloja (joita Suomessa on n.2 miljoonaa hehtaaria!) on alettava viivyttelemättä palauttaa takaisin luonnontilaan, suoluonnon elävyyden, monimuotoisuuden, tulvia estävien vesivarastojen ja toimivien hiilinielujen palauttamiseksi. Otettakoon siihen rahoitus turveteollisuudelle valtion lahjoittamista yli sadan miljoonan euron vuotuisista tuista. Turpeen poltosta on aivan välttämätöntä luopua myös asetettujen ilmastopäästöjen vähennystavoitteiden vuoksi. Se on Suomen ympäristöpolitiikalle uskottavuuskysymys myös kansainvälisesti. |
Vastaukset
Martti Peltola Vieras |
#259 Re: Turveojitus vs metsäojitukset2010-12-19 21:06:29#258: Martti Peltola - Turveojitus vs metsäojitukset Lisättäköön edelliseen vielä: http://www.adressit.com/lintuneva
|
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2003 Luotu: 05.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
982 Luotu: 12.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18115 Luotu: 25.04.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1272 Luotu: 08.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1175 Luotu: 07.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
463 Luotu: 13.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
391 Luotu: 15.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
658 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1309 Luotu: 06.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1888 Luotu: 04.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6399 Luotu: 29.11.2023
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12805 Luotu: 15.07.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
302 Luotu: 08.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
760 Luotu: 06.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
690 Luotu: 27.04.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
478 Luotu: 08.05.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1048 Luotu: 04.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1463 Luotu: 29.04.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10480 Luotu: 13.12.2020