Suomenlapinkoiran Trimmaus

Kommentoitu viesti

yksi muiden puolesta

#44 Tietyt kasvattajat..

18.10.2012 02:14

Olen huolestuneena seurannut tätä lapinkoiran kehitystä vuosia. Rodun kasvattajiksi on tullut uusia kasvattajia(tai no uusia ja uusia) jotka kasvattaneet noin 10v ajan. Tänä aikana lapinkoiran ulkomuoto muista seikoista puhumattakaan on muuttunut todella radikaalisti, minun oma mielipide. Nämä kasvattajat linjaavat välillä häkellyttävän suurilla sukusiitosprosenteilla. Ihan jo perusteissa(jalostus) on tiedossa että kun sukusiitos% nousee, nousee myös vakavien sairauksien kuten autoimmuunisairaudet, riskit. Mutta mitäpä näistä välittämään kunhan on vain oikean mallinen, muotoinen ja pärjää näyttelyissä. Omien riskilistojeni kärjessä on tällä hetkellä joitain kasvattajia kuten D***** ja P*********** joiden kasvatustyötä olen seuraillut silmä kovana tuttavieni kanssa. Tälläiset "trendikkäät" ulkomuotoa kasvattavat kasvattajat ovat nyt kovassa huudossa, ja miksi eivät olisi? kehissä pärjää ja koirista suurinpiirtein tapellaan(??) mutta kuka tätä venettä nyt liikuttaa, onko se nämä tietyn tyyliset kasvattajat, vaiko ulkomuototuomarit jotka päättävät millaiset koirat pärjäävät.. ?

Surullista on se, että näyttelymenestys tuntuu ohjaavan tätä jalostamista liiaksi saakka! Kuinkahan monta pentuetta näillä trendikkäillä kasvattajilla on jalostustoimikunnan hyväksymiä yhdistelmiä? Vai onko he seppiä syntyessään, ja soitellen sotaan ulkomuoto nro1 asenteella?

Mielestäni näistä asioista ei koskaan voi puhua liikaa, ja mielestäni nimet pitää nostaa esille, ei tämä kenttä muutoin tule muuttumaan miksikään jos vain kehien laidalla kuiskutellaan asioista.

Joskus ulkomuoto oli tälläinen:

http://www.lappalaiskoiragalleria.org/index.php?koira=4585

http://www.lappalaiskoiragalleria.org/index.php?koira=129

 

Nykyään sen pitäisi olla tälläinen:

http://www.lappalaiskoiragalleria.org/index.php?koira=3544

http://www.lappalaiskoiragalleria.org/index.php?koira=1282

 

Jossain on menty vikaan ja pahasti jos tuollaiset ovat niitä yksilöitä jotka pärjäävät kehissä antaen kuvan ulkomuodoltaan tyypilliselle lapinkoiralle!! Pitäisikö ulkomuototuomareilta jotka arvostelevat tiettyä rotua, vaatia jokin tietämys rodusta, että millainen sen kuuluisi olla? Varmasti vaaditaan jo, mutta miten se ei näytä siltä kuitenkaan..

 

 

Vastaukset

Kirjoittaja on poistanut viestinsä (Näytä tarkemmat tiedot)

2012-10-18 21:49:12


Ylpeä kasvattaja

#47 Re: Tietyt kasvattajat..

2012-10-18 22:13:28

#44: yksi muiden puolesta - Tietyt kasvattajat..

Tarkoittaakohan tuo D niin kuin Dagolas vai Dimolin, tai P.., listasta varmaan puuttuu vielä L, ja mitä muita hyviä voisi keksiä. Ihailtavaa että tässäkin lajissa löytyy kateelliset koiraihmiset:) Itse en ole käynyt näyttelyissä kahteen vuoteen, ihan pihalla koko trimmausasiasta, en tälläistä nähnyt enkä kuullut. ja tämä kuulostaa jo sitten hulluimmalta mitä olen koskaan eläintenhoitajan urallani kuullut!!

Trimmaus ei tietenkään lapinkoiralla kuulu ja on päivänselvää, jos pienet tytöt haluaa touhuta koiriensa kanssa, vähän siistiä tassuja niin suodaan se heille, se voi olla niille kovin tärkeätä, jos vaikka kerran elämässä pääsevät käymään näyttelyissä, Meilläkin tallitytöt leikkelee hevosten kaviokarvoja, suodaan se myös heille, ei ne rotua pilalle saa, huonosti asiat olisi jos saisi, ja niinkö te muut luulette...

Hyvää ja terve rakenteista koiraa ei tarvitse trimmata, se pärjää turkin kanssa tai ilman, Se mikä siinä lapussa lukee on se palkinto kehästä, ei ne pystit. JOs joku haluaa koloja leikata niskaan tai häntään niin omaa typeryyttäänhän sen tekee, ei ne tuomarit tyhmiä ole, kyllähän ne käsikopeloi ne koirat... ainakin silloin kaksi vuotta sitten ku minä vielä kävin näyttelyissä..

... jos olette näiden kasvattajien kasvatustyötä jo pitempään seuranneet niin kannattais varmaan hankkia elämä ja seurata vaikka politiikkaa, tai lasten kurjuutta, auttaa tai muuta... vaan ei, ku nämä tohtorit katselee kateellisina koirien karvoja, huh, huh, ja valokuvia.. jatkakaa samaa rataa, kertokaa taas kaikelle kansalle kun olette löytäneet jostakin koirasta vaikka uuden zikzak kuvion trimmattuna, ja sitten se oli vielä vaikka rop ja yhdistäkää se vielä menestyneen kasvattajan nimeen.

jos kasvattaja on kasvattanut 200 koiraa, luuletteko ettei välillä siellä ole matalajalkaisia ja välillä suippokuonoja, ne vähän rumemmat ei vaan eksy kehään.. MINÄ olen kasvattanut jo A-pentueesta lähtien siihen tavoitteeseen joka minulla oli mielessä jo kasvatuskurssilla, ennenkin sitä, jo kun kiinnostukseni lapinkoiriin alkoi..

Joka tapauksessa seuraavasta D kirjaimesta jonka jostain luen, lähtee samantien kunnianloukkauksesta tutkintapyyntö poliisille, 10 vuoden kasvatustyötä ei nettikeskusteluissa herjata, verta, hikeä ja kyyneleitä kun aidoilla kasvattajilla niihin kasvatusvuosiin mahtuu..

Ihmiset on ihan sairaita kun tekeminen loppuu, surullista että pilaatte kaiken ilon tästä rodusta, ikuisilla terveysongelmien pohdinnoilla, kasvattajien haukkumisilla, silmä sairauksien ihmettelyillä ja kauhisteluilla.. kasvattakaa  ite paremmin!!

Tässä asiassa(trendikkyydessä) kasvattajat voisi tehdä adressin siitä että kansalle turpa kiinni adressi muiden kasvatustyöstä, näiden huippukasvattajien kasvatustyötä ei kannattaisi lähteä mielestäni kenenkään mollaamaan, kunnioitusta ja suurta sellaista niille pitäisi antaa, varsinkin näille joilla jo 30 vuoden kasvatustyö takana

JA MISTÄ HEMMETISTÄ#44 ON SAANUT PÄÄHÄNSÄ ETTÄ NÄYTTELYMENESTYS OHJAA KASVATUSTA, TSIISUS... Uskallatko sanoa kuka olet, ihan nimen kanssa? epäilen että et uskalla

terveisin Miia Vääräniemi , Dagolas suomenlapinkoirat

...

#49 Re: Tietyt kasvattajat..

2012-10-19 10:50:01

#44: yksi muiden puolesta - Tietyt kasvattajat..

Totta turiset kirjoituksessasi! :)

Mutta joo tämä ei kyllä taida olla oikea paikka tiettyjen kennelien nimien esiinnostamiselle.. Kyllähän näitä kenneleitä on -onneksi taidetaan puhua vain vähäisestä määrästä?- mutta nimien julkaisu keskustelupalstoilla lietsoo vain turhaa riitaa.. :/ Rotuun perehtyneet tietävät asioista muutenkin.