ILOTULITUKSET POIS YKSITYISILTÄ
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista ILOTULITUKSET POIS YKSITYISILTÄ.
Anna |
#51 Re:03.01.2015 07:31Metsästyskoira totutetaan pamahduksiin pienestä asti. Tilanne on tuolloin täysin erilainen. Ilotulitteiden kanssa pamahdus tulee usein sarjana ja ulkoa kun koira on omassa kodissa. Toki moni koiran omistaja voisi hoitaa uuden vuoden koiran kanssa paremmin, mutta hihnasta karkaava koira voi pelästyä ensimmäistä kertaa ja täysin yllättäen. |
raketit luvanvaraisiksi |
#5203.01.2015 08:58Pelkän meluhaitan lisäksi pitää ottaa huomioon valtava ympäristön roskaantuminen, kun harvoin juhlijat keräävät niitä paukkujen ja rakettien roskia ampumispaikalta. Lisäksi suuri loukkaantumisvaara, kun räjähteitä/paukkuja/raketteja käsitellään päihtyneenä ja ilman suojalaseja ym. varusteita. Lisäksi rakettien näkyvä "kauneus" on todella lyhytkestoinen. Mielestäni rakettien ampuminen on sama, jos heitettäis seteleitä nuotioon palamaan. |
Vieras |
#5303.01.2015 09:42Kiva jos tästä tulee laki! Koirat ja pienet vauvatkin säikkyvät pamahduksia!Toivon,että mahdollisimman moni allekirjoittaisi tämän adressin! |
Vieras |
#5403.01.2015 14:00Kaunista ilotulistusta on mukavaa katsella, mutta pelkästään paukkuvia en ymmärrä lainkaan. Olisi hienoa, kaikille mukavampaa ja varmasti paljon turvallisempaa, jos ilotulitukset suorittaisi joku ammattimainen taho. |
neandee |
#55 Nyt simmut auki03.01.2015 14:14Miksi teidän pitää Suomen kansalaisina tukea yhä tiukkenevaa byrokratiaa? Ymmärrättekö mikä ihmisiä odottaa tulevaisuudessa tämän alati pahenevan holhouksen alla? Jos muutama päivä satunnaista paukuttelua vuodessa häiritsee, niin menkää vaikka mökille metsän keskelle siksi aikaa? Tavallisten kansalaisten pitäisi taistella byrokratiaa vastaan, eikä myötäillä ja haalia sitä lisää! Oletteko te aivan lampaita? |
Pöllö |
#56 Re: Pellet03.01.2015 19:24Opettele narri vastaamaan asiallisesti. |
Paukku |
#57 Re: Kielletään kaikki03.01.2015 19:28Tiesitkö, että rakettien ampuminen keskusta-alueella on kiellettyä? Eli ei mikään ihmekään, ettei sinua paljoa pommit häiritse. |
Vieras |
#5803.01.2015 19:37Ilotulitukseen käytetyt rahat annetaan uudelle lasten sairaalalle |
Vieras |
#5904.01.2015 05:25turhan päiväisiä "ilon pitäjiä" rahan tuhlausta, ei juurikaan vaikuta suomen työllisyyteen vaan kiinan ja muiden aasianmaiden lasten pakkotyöhön, täysi kielto koko hommalle |
Vieras |
#60 Re: Re:04.01.2015 09:15Valitettavasti välähdykset ja pauke tunkeutuvat läpi silmäluomien ja korvatulppien. Eläimillä ei ole tällä tavalla edes mahdollista yrittää olotilaansa helpottaa. |
Vieras |
#61 Re: Re: Re: hyihyi04.01.2015 09:23#41: höpöhöpö - Re: Re: hyihyi Hienosti kuvastaa kirjoittajan asennetta. MINÄ MINÄ MINÄ T.A.H.D.O.N. - muiden mielipiteistä viis. |
Vieras |
#6204.01.2015 10:40Paukutteluaika on aivan liian pitkä ja varsinkin taajama-alueilla aiheuttaa suurta häiriötä, sekä pelkoa mm.lemmikkieläinten keskuudessa, silmävammoja, unihäiriöitä lasten, sairaiden ja vanhusten kohdalla. |
anonyymi |
#63 Tuhoa04.01.2015 14:35Vuodesta toiseen on säädelty ilotulitteiden käyttöä, varoiteltu niiden haitoista ja silti joka vuosi elämän päättää monta silmää ja monta postilaatikkoa. Joten häiriön lisäksi ilotulitteet aiheuttavat myös ihan konkreettista vahinkoa. |
Vieras |
#6404.01.2015 16:32 Järkevää toimintaa olisi! |
Vieras |
#6504.01.2015 18:45Aivan hyvä juttu sillä monet lemmikit pelkäävät pauketta eikä ole kiva katsella kuinka ne pelkää joka vuosi |
Vieras |
#6604.01.2015 19:32Turhaa touhua joka aiheuttaa paljon onnettomuuksia, roskaa yms. |
Vieras |
#6705.01.2015 10:34Allekirjoittaisin mieluummin adressin "häkkikoirat pois yksityisiltä". Ilotulitteet on riesana pääosin yhtenä päivänä vuodessa, mutta nuo ******eet pitää mekkalaa läpi vuoden. |
Saasteet jäi ilmakehään! |
#68 Saastuttaa ja roskaa05.01.2015 19:02Rahan haaskausta ja silkkaa saastuttamista ja roskaamista. Miten nykyaikana kun ilman pilaamista ja saastepäästöjä pitäisi vähentää, sallitaan tämmöinen? Hirveetä katkua, savua ja myrkkykaasuja lähtee ilmaan. Jokainen ajattelee, ettei minun paukut paljoa saastuta, pääasia että Minulla Itsellä on hauskaa! Mutta kun ottaa huomioon koko maapallon paukuttelut, ilmansaastemäärä on valtava. Ilman saastumisesta ja maapallon lämpenemisestä viis. Itsekkäällä ajattelutavalla ei koskaan saada ilmaston lämpenemistä hidastumaan. Hauskaa oli hetken, mutta lysti loppui lyhyeen, mutta siellä ne ilmakehässämme nuo saasteet edelleenkin leijuvat ja edesauttavat siltäkin osin kasvihuoneilmiötä. Vastuutonta toimintaa, varsinkin kaupungilta! Lisäksi tuo raketteihin sijoitettu raha on valtava, minne se raha menee.... Kiinaan! Milloin ihmiset oppivat suojelemaan luontoa???!!! |
Vieras |
#6905.01.2015 20:00Pakko kyllä tässä kohtaa kysyä, että onko se yhden illan rakettien räjäyttely oikeesti noin hirveä asia? Mä ymmärrän kyllä että eläimet ja sairaat ei pidä, mut se on vaan yksi ilta. Ja kyllä mä olen aina pystynyt ilotulitteiden paukkeessa nukkumaan, vaikka mua usein yks sun toinen pieniki mekkala häiritsee. Ja vaikka tää kielto tuliskin, niin on aika varmaa että ihmiset niitä jostain hankkis tai itte väsäis. |
Vieras |
#7005.01.2015 20:01Mitä tohon "rahan haaskaukseen" tulee, mitä se teitä haittaa? Mitä se teitä haittaa jos joku yksityinen henkilö menee ja ostaa säkillisen raketteja? Mitäs luulette jos vaikkapa kaupunki järjestää ilotulituksen, mistähän se raha menee? Nii-i. |
Vieras |
#7105.01.2015 20:09Kiellettäskö samatien hengittäminenki, ku hei, jonkun hengitys voi haista! |
Vieno |
#72 Täysin erimieltä06.01.2015 19:54Raketit, pommit ja kaikki räjähteet on sen verran kivoja, että niitä tulisi saada paukutella ympäri vuoden klo 8-22 ja juhlapäivinä läpiyön. Sittenhän niihin tottuu, nyt kun vaan kerran vuodessa niin ei ihme että eläimet sun muut niitä pelkää. Ne on vaan niin hienon näköisiä ja kuuloisia kun oikein jytkähtävät kunnolla. En allekirjoita siis adressia. |
Uutena vuotena pitää rytistä |
#73 Re: Re:06.01.2015 21:37Samaa mieltä, tulpat korviin. Saavat muutenkin olla 364 päivää ilman raketteja. |
Hah |
#74 Re: Re: Re:07.01.2015 17:57Vai että 8 tuntia kohtuuton? Älä tuu tänne itkemään, kun saat olla 364 päivää ilman niitä. Kuitenkin oot joku Räsänen :/ |
Valitse nimimerkki |
#75 yrittäkää ny herranjumala kestää08.01.2015 00:19Ainoastaan 8 tuntia/vuosi menee tähän monien perheiden yms. hauskanpitoon. Voisivatko arvoisat kukkahattutädit antaa meidän edes nauttia kerran vuodesta raketeista? |
|
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2025 Luotu: 05.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1017 Luotu: 12.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18185 Luotu: 25.04.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
437 Luotu: 15.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1180 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1944 Luotu: 04.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
671 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1317 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12810 Luotu: 15.07.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
308 Luotu: 08.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6412 Luotu: 29.11.2023
Mortin männikön puolesta
102 Luotu: 16.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1274 Luotu: 08.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
761 Luotu: 06.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
480 Luotu: 08.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10494 Luotu: 13.12.2020
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
692 Luotu: 27.04.2024
Nuorten hätätila!
1474 Luotu: 16.02.2024