Parkumäen koulu kuntoon
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Parkumäen koulu kuntoon.
Vieras |
#129.03.2015 06:31Kannatan pienten kyläkoulujen toimintaa, yhtään ei saisi lakkauttaa. Kokemuksesta tiedän, että pieni koulu on hyvä alku elämän koululle. Varsinkin erityislapset joutuvat keskuskoululla hirvittävään pyöritykseen. |
Rantasalmen päättäjiin syvästi pettyb |
#2 Re:29.03.2015 14:15Tismalleennoin mutta kun päättäjien maailmassa pienimpien ja eniten aikuisten turvaavia toimenpiteitä kaipaavien tarpeilla ei ole mitään merkitystä!! |
aina vain ihmetellen |
#330.03.2015 05:55On uskomatonta, miten ajattelu "suuri on ihmeellistä" on saanut tässäkin asiassa nopeasti vallan koko Suomessa. Kaikki pienet, ihanat kyläkoulut halutaan ajaa alas. Nämä koulut, jotka ovat olleet ns. kylän keskuspaikkoja vievät pieniltä kyläyhteisöiltä mukanaan liian paljon, ja tämän jälkeen ne ovat vain historian havinaa ja ränsistyneeksi päästettyjä vanhoja rakennuksia.. Aina vain suurempia ja suurempia komplekseja rakennetaan tilalle. Olisiko siis jo aika pysähtyä ja antaa suunta ajatukselle "pieni on ihmeellistä"?!! Ison kaupungin virtaa tässä asiassa melko kauan tarkastelleena voin sanoa, että suureus tässä(kään) asiassa ei palvele ketään! |
Vieras |
#430.03.2015 07:17Olen itse asunut Parkumäessä pitkään, on jäänyt hyviä muistoja koulusta. |
Vieras |
#530.03.2015 08:11Toimiva kyläkoulu tuo uusia asukkaita kuntaan, antaa lapsille ja lapsiperheille hyvän elinympäristön, lisää kunnan elinvoimaisuutta, tarjoaa asukkaille tilat moneen käyttötarkoitukseen ja erilaisiin tapahtumiin. |
Vieras |
#630.03.2015 19:40Koska kyläkoulut on paras valttikortti suaha kuntaan uusia veronmaksajia.Minä niin tahtoisin,että piättäjät kuuntelisivat ja ymmärtäisivät mitä tavalliset immeiset oikeesti halluu!!Hyö halluu lapsilleen parasta ja monele se on pienen immeisen kokonen koulu!!Sitä mukkoo,kun on kyläkouluja lakkautettu,on Pisatutkimuksessa Suomi valunu alamäkkeen.HERREE RANTASALAMI,OO EDELLÄKÄVIJÄ,NÄYTÄ MISTÄ ON HYVÄT KUNNAT TEHTY!!!!! |
Tsemppiä Rantasalmi |
#731.03.2015 08:42abcdef
abcdef
Parkumäen alueen asukkaat pitävät esimerkillisesti yhtä, ovat aina pitäneet. Jälleen on uusi sukupolvi ottanut vastuuta kylän kehittämisestä ja se näkyy. Oman koulun, kylän kulttuurikeskuksen kunnostamisesta taistellaan, mutta muistetaan myös elää tätä päivää. Yhdessä toimien jaksetaan tuottaa tapahtumia lapsille, nuorille, perheille jne. Matkailijoille Parkumäen alue avautuu kauniina, asuttuna yrittävien ihmisten kylänä. Se on parasta Rantasalmen matkailupitäjän markkinointia. |
Vieras |
#801.04.2015 15:30Entisenä oppilaana, nykyisen oppilaan kummitätinä, kolmen tulevan oppilaan tätinä sekä "loma-Parkumäkeläisenä" koulun naapurissa toivon koulutoiminnan säilyttämistä kylässä. |
Vieras |
#901.04.2015 18:27Parkumäen koulua ei ole lakkautettu eikä ole ollut edes suunnitelmissa lakkauttaa. Oppilasennusteet kasvussa. Koulua tarvitaan!!! |
Vieras |
#1001.04.2015 20:10Edistääkseni avointa päätöksentekoa ja keskustelukulttuuria. |
Vieras |
#1102.04.2015 09:45Olen Parkumäen koulun kasvatti. Koulurakennus on kaunis suojelukohde ja aktiivisen kylän keskuspaikka. Koulutoiminta on tärkeä tekijä kylän pysymisenä elinvoimaisena ja koska oppilaiden määrä on vielä hyvällä tasolla, ei toimintaa pidä lopettaa, eikä rakennusta pidä missään tapauksessa päästää rapistumaan. |
|
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
16789 Luotu: 25.04.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1359 Luotu: 04.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1206 Luotu: 29.04.2024
Käärmelahden koulun säilyttämisen puolesta.
982 Luotu: 03.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12569 Luotu: 15.07.2023
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
701 Luotu: 04.05.2024
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2513 Luotu: 08.04.2024
Meilahden autonomisen sosiaalikeskuksen puolesta
335 Luotu: 29.04.2024
Oinasjärven koulun kolmiopettajaisuuden säilyttäminen
314 Luotu: 29.04.2024
Luohuan koulun puolesta
871 Luotu: 24.04.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
539 Luotu: 27.04.2024
Me allekirjoittaneet vaadimme, että Pulkonkosken koulua ei lakkauteta
194 Luotu: 04.05.2024
Lohjan synnytysosastoa ei saa lakkauttaa
4090 Luotu: 13.01.2024
Luhalahden ryhmiksen ja koulun puolesta
311 Luotu: 26.04.2024
Päivähoito, alakoulu ja nuorisotila on säilytettävä Uimaharjussa
139 Luotu: 29.04.2024
Kevyen liikenteen väylän rakentaminen Konginkankaan keskustan ja pohjoisen liittymän välille/ Pohjoishiekka-Vt4
137 Luotu: 02.05.2024
Pelastetaan Peltosaaren koulu tehdään yhdessä Itäinen koulu lapsille
530 Luotu: 12.04.2024
Kouluvalmentaja säilytettävä Mouhijärven yhteiskoululla
236 Luotu: 28.04.2024
Rauman kyläkoulut säilytettävä osana kouluverkkoa
1335 Luotu: 23.04.2024
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68000 Luotu: 15.02.2024