Adressi Sipilän hallituksen pakottavaa lainsäädäntöä vastaan


Vieras

#151

09.09.2015 14:38

Pitkänlinjan matalapalkkainen vuorotyöläinen. Kaksi kolmesta viikonlopusta töissä, usein juhlapyhät myös, vaikka lasten kanssa kotonakin viihtyisin. Täydet lomaoikeudet (38 pv) tienannut ahkeralla uurastuksella. Suuri osa hallituksen säästösuunnitelmista näyttää kohdistuvan minun sekä kaltaisteni selkärankaan. Pitkällä tähtäimellä tulee kalliiksi nämä "säästöt" ja suomen kuuluisuus maailman huonovointisempana, alkoholisoituneena, sairaana ja itsetuhoisena kansana kasvaa.
Vieras

#152 Vastavalmistuva lähihoitaja

09.09.2015 14:39

Olen tehnyt töitä kotikuntani kotihoidossa vuoden päivät, välillä pidemmillä sopimuksilla ja välillä ihan vain keikkalaisena. Itse olen vielä nuorena ja vastavalmistuneena suhteellisen jaksava, mutta tämä lista pisti hirvittämään, kun ajattelen kaikkia niitä työkavereitani, jotka jo nyt painavat monesti viikottain tuplavuoroja, sillä tekijöitä ei yksinkertaisesti ole. Ja vielä kaiken tämän työmäärän jälkeen korvausta VÄHENNETÄÄN, ja viimeinen niitti tulee lomien lyhentämisestä niin, että jo nyt uupuneet työntekijät joko palavat loppuun, vaihtavat alaa tai sinnikkäästi koittavat pärjätä oman psyykkisen hyvinvoinnin kustannuksella. Kuka sitten pitää alati kasvavasta vanhasta väestöstämme huolta?


Vieras

#153 Päättäjille!

09.09.2015 14:40

Me "huonopalkkaiset" olemme lomamme ansainneet/tiennanneet (yli 15v.) työssä olleet !!!!!!! Kuinkas päättäjät, jotka päättävät kansalaisten asioista, "yksi istuntokausihan" on vaan neljä vuotta????? päättävät MEIDÄN tienatuista/ansaituista LOMISTA????? Kysyn vaan!!!!! Ajatelkaa kun itse olette vanhoja, kuka teitä ENÄÄ HOITAA!


Vieras

#154

09.09.2015 14:40

Olen valmistumassa hoitoalalle, joten suunnitellut leikkaukset tulisivat koskemaan myös minua. Hoitoalaa pitäisi tukea ja palkkoja nostaa, eikä kurittaa, kuten hallitus suunnittelee.

Vieras

#155 Pienellä palkalla muutenkin raadetaan usein jaksamisen rajoilla

09.09.2015 14:41

Hoitotyön palkat ovat muutenkin pienet työn vaativuuteen nähden. Vuorotyön lisät ovat ansaittua alalla, joka hoitaa kansalaisten terveyspalveluita vuorokaudenajasta riippumatta.

Kirjoittaja on poistanut viestinsä (Näytä tarkemmat tiedot)

09.09.2015 14:43



Vieras

#157

09.09.2015 14:44

Allekirjoitin adressin, sillä vastustan tällaisia leikkausia! Ne koskevat meitä tavallisia kansalaisia, jotka teemme työtä pienellä palkalla. Kaikkein rankimmin se raastaa vuorotyötä tekeviä ja viikonloppuisinkin yötä päivää työskenteleviä. Räikeintä on, etteivät päättäjät itse osallistu näihin "yhteisiin säästötalkoisiin" millään panoksella. Näinkö työtämme ja palkoista maksettavia verorahojamme arvostetaan?!! Näinkö työhyvinvointia tuetaan?!!

Vieras

#158

09.09.2015 14:48

Koska hallitus ei ajattele muuta kuin omia etuja.

Vieras

#159

09.09.2015 14:48

Tämä ei ole reilua. Pienestä palkasta ei saa ottaa pois mitään.
Kroonikko

#160

09.09.2015 14:48

 Kroonisia sairauksia potevana ilmeisesti ainoa vaihtoehto on kohta jäädä työttömäksi :(

Lääkekulut ym. sairaudenhoitokulut vievät palkasta jo melkoisen siivun. Sairaspoissaoloja, juurikin 1-2 päivän, jos tulee n. 3-6/kk, niin kyllä on talous ahtaalla.

Eikä tilannetta suinkaan helpota nuo muut leikkaukset, joita muutenkin pienipalkkaisille on nyt suunniteltu.


Vieras

#161 Sairasta :/

09.09.2015 14:49

Tämä on aivan sairasta, joku roti ja "pienen ihmisen" hyvinvoinnin välittäminen pitäisi edes olla!! kaikkein eniten kirvelee tuo sairastamisen sanktioiminen, ymmärtääköhän arvon SSS-kopla sitä millaista olisi sairastaa ja menettää jo valmiiksi _pienistä_ tuloista lisää rahaa vain siksi että saa jonkun pöpön työpaikaltaan?!! Se on sitten sellainen juttu, että minä ainakin menen niitä pikkuperunoita hoitamaan vaikka olisin jonkinlaisessa vatsataudissa, lämpöä nostaneessa flunssassa  jne, ei yksinkertaisesti ole varaa parannella itseään kotona. Sitten vain toivotaan ettei jälkitaudit tms iske kun ei työkykyisenä painaa suoli ruvella (ihan kuin ei muutenkin jo niin olisi ja vielä lisääntyvän lapsimääränkin kanssa).

Työskentelen varhaiskasvatuksen parissa ja voin sanoa, että jos tämä näin menee niin jättäydyn tästä helvetin oravanpyörästä jollakin konstilla pois, ei tässä nykyiselläkään pahemmin mällätä, päinvastoin! on asuntolaina, on 2 lasta ja on kroonista sairautta ja lääkekuluja jo muutenkin.

Pikimminkin pitäisi saada tautisen työn lisää tähän työhön, olemme jatkuvasti alttiina lukuisille eri viruksille-ja bakteereille ja ei ne täishampootkaan yms kovin edullisia ole ja omasta pussista nekin maksetaan, täithän on päiväkotien yleinen ja säännöllinen vitsaus ja ei ne katso onko kyseessä aikuisen vai lapsen pää.

En tiedä, olo on nyt todella voimaton ja ahdistunut, kohta alkaa varmaan näkymään jossain psyykkistenkin sairauksien määrässä tämä alas painaminen, ei me olla koneita, me ollaan ihmisiä!!

 

 


Vieras

#162

09.09.2015 14:52

Epäsäännöllinen vuorotyö hoitoalalla, palkka muutenkin järkyttävän pieni, ja siitä sitten pitäisi muka leikata sunnuntain tuplapalkka? Olispahan niitä säästökohteita muuallakin, turhemmissa asioissa. Kyllä sapettaa pienipalkkaista yh-äitihoitsua niin että silmissä sumenee :(

Vieras

#163

09.09.2015 14:52

Jatkuvat säästäminen ja etujen vieminen hoitoalalla alentaa motivaatiota hoitaa työtään. Hoitajien jaksaminen jo nyt äärirajoilla.

Vieras

#164

09.09.2015 14:53

Olen yli 34 vuotta ollut perushoitajana ja paljonkin tehnyt pyhätöitä ja palkka silti alle 3000 euroa, joten en ole rikastunut. Vuosilomani eteen on töitä paiskittu,.. Ei Sipilän ehdotukset lisää innostusta matalapalkkaiselle alalle.

Vieras

#165

09.09.2015 14:53

Sipilän hallitus ajaa suomalaiset katastrofin partaalle,siksi allekirjoitin

Vieras

#166

09.09.2015 14:53

Vaikka kaikki eivät tee töitä pyhisin tai viikonloppuisin. Me jotkut teemme ja toivomme kunnollista korvausta työllemme. Nyt jo teetetään työtä, joka ei kuulu meille.

Vieras

#167

09.09.2015 14:53

Säästöt koskee lähinnä pienituloisia vuorotyötä tekeviä naisia. Hyvätuloisia ei koske. En hyväksy sanelupäätöksiä.

Vieras

#168

09.09.2015 14:53

Pakko nyt tehdä jotain ja nousta vastustamaan tuollaisia päätöksiä, hyvä adressi.

Vieras

#169

09.09.2015 14:54

Ei näille säästöistä.

Vieras

#170

09.09.2015 14:55

Sipilä on viemässä suomesta demokratiaa sekä muuttamassa suomea diktatuuriseksi pakkopäätös linjauksille.. mies on hullu. missähän tämän kaverin Mein kamf on jemmattuna. Duunarien kuten minun ja usean kaverini tulot ovat pienet ja ylitöiden avulla ainoastaan voi taata tarvittavan tulotason että 8 tunnin työpäivän tai pidemmän jälkeen ei ensimmäisenä ole mielessä leipäjonoon hakeutuminen. sekä sairauslomat eivät voi aiheuttaa enää näin pienituloiselle minkäänlaista ansionmenetystä! ilman ylitöitä voi rauhassa jättää kaikki harrastukset pois. ja voin hakea suoraan työterveydestä mielenterveys napit ettei työkyky mene harrastuksien mukana.

Vieras

#171

09.09.2015 14:55

Olen itse sairaanhoitaja ja Sipilän hallituksen suunnittelemat leikkaukset koskevat myös minua. Teen raskasta vuorotyötä leikkausosastolla ja käteen jäävä kuukausipalkkani on n.1800-1900e. Siitä ei ole varaa nipistää yhtään, varsinkin kun mieheni tienaa 300-400e/kk vähemmän vuorotyötä tekevänä lähihoitajana.

Vieras

#172

09.09.2015 14:55

Toimin lähihoitajana lapissa vuodeosastolla. Työni on hektistä, sairaslomia on paljon ja sijaisia vähän. Työtä saa tehdä endmmän kuin jaksaa joskus tehdä. Kaikki ylimääräinen on pois omalta perheeltä. Minulla on kaksi pientä lasta joita en näe tarpeeksi jo muutenkaan kolmivuorotyön takia. Sunnuntaikorvaus on pieni lohtu sille etten voi olla lasteni kanssa. Sitä ei saa ottaa pois! Työtä tehdään jo viimeiseen jaksamiseen asti, kohta jaksaminen loppuu ja pakko myöntää itselle, ettei kutsumus ammattiin enää riitä!

Vieras

#173

09.09.2015 14:55

Pienempi pakkausten toimeentuloa ei pidä leikata!!!

Vieras

#174

09.09.2015 14:56

Olen ollut kotihoidossa töissä 29 vuotta, työ on niin henkisesti kuin fyyssisesti raskasta.Pienellä palkalla olemme kouluttaneet neljä lasta yliopisto ja korkeakoulu tasolle, nyt kun lapset ovat kasvaneet, hallitus antaa elämän ja työn palkaksi tulojen ja lomijen vähennyksen. Uudella eläke uudistuksella pitäisi jaksaa vielä 17-vuotta, miten hallitus luulee, että näillä kiristyksillä työväki jaksaa tehdä töitä.

Vieras

#175

09.09.2015 14:57

Lähihoitajan palkka ei ole päätä huimaava. Jos palkasta lohkaistaan noinkin iso osa mitä kaavaillaan, joudun entistä tarkemmin katsomaan miten rahani käytän. Palkkani leikkaaminen ei ainakaan tule lisäämään kulutusta ja sitähän tässä nyt tarvittaisiin. Lomat lyhenisi, pyhä- ja arkipyhäkorvaukset pois. Todella iso lovi julkisen sektorin lähihoitajalle jonka on pakko tehdä pyhinä töitä vaikka mieluummin silloin olisi vapaalla.