Suomalaisille ja pakolaisille työtä.

Ota yhteyttä adressin tekijään

Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Suomalaisille ja pakolaisille työtä..

nimerkki: isämaallinen kova kapitalisti

#1 Työ ja työpaikat, työtä suomalaisille ja pakolaisille.

20.09.2015 13:24

Suomi on hyvinvointivaltio ja korkeantasn sivistyksen kansa, joksi se itseään kutsuukin. Tosin yleisen mailmankehityksen tuoksena, globaalia. Köyhtyy ja velkaantuu, hyvinvointi kantasuomalaisten ulottumattomiin ja parempiin suihin.

Työpaikat ja tuotanto ovat kokonaan kaksi eriasiaa ja ei voida puhua samanaikaisesti. Suomessa tuotanto on täysin kannattamatonta, eli kalliita, heikosti valmistettuja suomalaisia tuotteita ei juuri kukaan osta eikä tarvitsekaan, romua on vin kaikki paikat täynnä. Työpaikat, joille Suomesa ei tunnu löytyvän nykyisin rahoittajaa, verotkin ovat jo aivan tapissaan ja lukuisat muut pakolliset maksut. Moni puhuu palkkojensa puolesta, lakkoilee ja unohtaa työantajan 50%:n  palkkojen päälle maksaman ylimääräisen palkanlisän ja muut kulut, kulut tehtyä työtuntia kohden hipovat jo aivan, kattoa,taivasta.

Suomalaiset syödään aivan kuiviin, marjatkin aasialaiset keräämässä, ensi päältä pois parhaimmat, paikat.

Yritykset pistävät lihoiksi ja vievät saaliinsa pois Suomesta tai käyttävät omiin suuriintuloihinsa ja menoihinsa, kuten itse valtionikn herrat, nauttivat etelänauringossa ja lämmössä, suomalaisista suurista palkoista, sekä tietenkin muhkeiksi käyneistä eläkkeistään. Ihanasta matkustelusta maailman joka kolkkaan.

Jokainen rakentakoon vain itsellensä ja pitäköön huolen siten vain itsestään.

 

Meitsi

#2

24.09.2015 19:16

Kaunis ajatus, mutta miten?


Vieras

#3 Re:

25.09.2015 13:14

#2: Meitsi -  

 Työryhmä suunnittelemaan mitä myydään. Suomessa on osaavia ihmisiä ja osa on vailla töitä insinööreistä lähtien. Pakolaiskeskuksissa ensin toteutettava ja myöhemmin toisaalla. Osa on hyviä rakentamaan ja joku toinen voi vaikka olla hyvä ompelemaan jne. Kaikki ovat hyviä jossain. Eri tuotteita. Suomalainen tuote on itsessään jo brändi.  Hyvinvointiin santsaaminen on lisääntynyt ja siitä ollaan kokoajan enemmän kiinnostuneita ja valmiita maksamaan. Tärkeää on myös missä tuote valmistetaan ja ennenkaikkea laatu ovat kuluttajalle tärkeitä. Esimerkiksi mustikka, sauna ja ruisleipä  ovat korvaamattomia.


Vieras

#5 Re: Re: Re:

25.09.2015 13:23

#4: - Re: Re:  

 Saksassa tähän ollaan jo herätty ja tämä estäisi niin sanottujen "elintasopakolaisten" tulon Suomeen.


Vieras

#6

25.09.2015 15:18

Suuri osa näistä maahantunkeutujista on rasisteja joiden mielestä suomalaiset ovat idiootteja ja niin me olemmekin täysidiootteja kun annamme näille potrille pojille maamme ja muutamme tapamme niin etteivät nämä rasistit pahoita mieltään...
töitähän he eivät välttämättä kaipaa kun veronmaksajat maksavat;O)

Vieras

#7 Re:

25.09.2015 15:32

#6: -  

 En ainakaan itse lähde yleistämään, mutta jos  olisivat töissä ja varsinkin sellaisessa mikä hyödyttää koko Suomea niin tuskin kellään olisi mitään pahaa sanottavaa kenestäkään. Päinvastoin.

esko numminen

#8 Re: Re:

30.09.2015 10:07

#3: - Re:  

 <<<<Tuote on silloin suomalainen,kun sen on valmistanut kantasuomalainen pellavapää,

ei siihen tarvita söhläämään ketää ählämiä.Jo on ehdotus.Annat kai kohta kotisikin noille

sossupummeille.


Anonyymi

#10

05.10.2015 20:28

no työ on elin edellytys suomen tulevaisuudelle

Vieras

#13

12.02.2016 06:46

Minusta näin pitäisi toimia, kun nyt ei tehdä mitään asian hyväksi

Vieras

#14

25.05.2016 20:24

Rintamakarkurien ja parhaimpien sosiaalitukien perässä juoksevien elintasopakolaisten työinnnokkuuteen en laittaisi päätäni pantiksi. Integraation mahdollisuus on hyvin pieni. Naisiin luottaisin enemmän, mutta nämä tänne tulleet miehet jättivät heidät oman onnensa nojaan ja viettävät huoletonta poikamies elämää täällä meidän  verorahoilla, joilla olisi parempaakin käyttöä. Suututtaa tälläiset unelmahöttöaivopesusuvakkiadressit joilla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.

ihmettelijä

#15

26.05.2016 08:51

Ihmetyttää ihmisten kapeakatseisuus ja ne niin juurtuneet ennakkokäsitykset. Pitkällä aikavälillä Suomelle tulee monen sukupolven kestävä lasku asioiden laiminlyönneistä/kun ei puututtu tarpeeksi. Sama olisi siis estää jo tiedossa olevat ongelmat ja edes yrittää ratkaista niitä.

Joonas

#16 Päivän hauskin

06.12.2016 10:21

 Röhönaurut pääsi kun ajattelin että turvapaikanhakijat alkais TÖITÄ tekemään! Oikeesti, hyvä vitsi!  Sitten odottelemaan joulupukkia.  Se on kuitenkin oikeasti olemassa.  Hyvää itsenäisyyspäivää!