Lapualle ei tuulimyllyjä
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Lapualle ei tuulimyllyjä.
Huolestunut lapualainen |
#1 Lapuan Jouttikallion tuulivoimala20.02.2016 11:21Jouttikallion tuulivoimala tulee liian lähelle asutusta. Melumallinnukset tehty 7 m matalammille voimaloille. Teho kasvanut 3,3:sta 3,45:teen. Tuon viittauksen kouluasioihin olisi voinut jättää pois, ei liity voimaloihin mitenkään. Kaupunki ei tietääkseni osallistu voimaloiden rakennuskustannuksiin. Mitataanko käytönaikaista melua mitenkään ? Melumallinnus vain arvio. Mitä tuulivoimarakentaja (OX2) tekee, jos haittoja ilmenee ? Kuntalaisille olisi pitänyt järjestää keskustelutilaisuus, jossa mukana olisi myös tuulivoimakriittiset edustettuna. On mielestäni outoa ajattelua, että infraäänen pitää olla kuultavissa ennenkuin sillä voi olla terveysvaikutuksia. Yhtähyvin voisi väittää, että radioaktiivinen säteily ei ole vaarallista, kun sitä ei voi nähdä. Miksi muissa maissa esim. Tanskassa ja Saksassa ei saa rakentaa näin suuria voimaloita kuin tänne suunnitellut. Tanskassa nämä teollisuusluokan voimalat saa rakentaa vain merelle kauas asutuksesta. |
Ei niin huolestunut |
#2 Re: Lapuan Jouttikallion tuulivoimala23.02.2016 22:11#1: Huolestunut lapualainen - Lapuan Jouttikallion tuulivoimala Nythän on jossain päin oliko juuri saksassa alettu tekemään merivoimaloita mantereelle ja siellä se on ok. Merellä ne on toki matalempia kuin yleensä mantereella. Mielstäni tästä on nyt nostettu turhan suuri kohu. Onko tutkittu edes onko tosiaankin taloja sen rajan sisäpuolella minkä laki määrää. Tuskin nuon isoon projektiin saa edes lupaa jos ei ole sitä katsottu. Nyt on noussut niin monenlaisia syitä miksi niitä ei saisi pystyttää. On sitä että ne on rumia. niistä lähtee melua, Liuhtarissa talvella myllyn lavat välähtelee liikaa,Asuntojen hinnat laskee lapualla. Siihen voin sanoa että kyllä se hinnanlasku johtuu ihan muusta kuin myllyistä. Melulla en todelaakaan tarkoita nyt sitä melua mihin ihmiset on sairatunut. Onko sittä olemassa todellista näyttöä että näin on käynyt ja eihän Lapualla kukaan asu niin lhellä kuin esimerkiksi Merikarvialla jossa on kuulemma pitänyt muuttaa pois myllyjen inframelun takia. Tosi asiassa eräässäkin talossa oli ollut niin kova home ongelma että siitä oli johtunut sairastumiset. Mut laitettiin myllyjen syyksi. Minulle on ihna sama tuleeko tänne yhtään myllyä mutta tämä Lapualaisten ainainen valitus alkaa pikkuhiljaa ottamaan hermoon. |
Anne Nivukoski |
#3 Seinäjoen Sanomat 9.3. & Lapuan Sanomat 8.3.14.03.2016 01:48Filosofian tohtori Eija-Riitta Korhola on perehtynyt ympäristöpolitiikkaan ja kertoo merikarvilaisten perheiden joutuneen jättämään kotinsa puolentoista kilometrin päähän pystytettyjen 200 metrin korkuisten ja 3,3 MW:n voimaloiden vuoksi. Korhola on tutustunut lukuisiin tapauksiin, joissa ihmisten terveys on romahtanut tuulivoimalan tultua lähelle asutusta. Lapualla kaavailtu tuulivoimahanke olisikin syytä keskeyttää tähän perustuen. Tomi Herttua kertoo Lapuan päättäjien hyväksyneen rakennuskaavan, joka sallii tuulivoimaloiden rakentamisen asutuksen lähelle. Melumallinnus on tehty rakennettavia voimaloita pienemmällä roottorikoolla 112 metriä, miksi? Herttua kertoo liikenteen melun 70 - 90 dB kantautuvan hämmästyttävän voimakkaana kilometrinkin päähän. Tuulivoimaloiden lähtömeluksi ilmoitetaan 106,5 dB. Desibelien noustessa 10 yksiköllä, kuulee korva äänen kaksi kertaa voimakkaampana Herttuan kirjoitusta lainaten. Voimaloiden äänet tulevatkin kantautumaan 2 - 3 kilometrin päähän näin ollen liikenteen meluun verrattuna. Rakennettavat roottorit eli siivet tulevat olemaan 126 metriä halkaisijaltaan ja yltävät 210 metrin korkeuteen. Voimaloiden tehoon ei kaavassa ja rakennusluvassa puututa, miksei? |
|
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2032 Luotu: 05.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1025 Luotu: 12.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18196 Luotu: 25.04.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
454 Luotu: 15.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1959 Luotu: 04.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
674 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1318 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12811 Luotu: 15.07.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
310 Luotu: 08.05.2024
Mortin männikön puolesta
114 Luotu: 16.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6420 Luotu: 29.11.2023
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
764 Luotu: 06.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10497 Luotu: 13.12.2020
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
693 Luotu: 27.04.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
481 Luotu: 08.05.2024
Nuorten hätätila!
1474 Luotu: 16.02.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1274 Luotu: 08.05.2024