Jättäkää Reposaaren koulu jo rauhaan!
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Jättäkää Reposaaren koulu jo rauhaan!.
Vieras |
#2608.04.2016 18:47Olen itse käynyt tuota koulua ja vanhin lapseni kävi ala-asteen siellä. Keskimmäinen lapsenlapsi on siellä parhaillaan ja nuorin aloittaisi koulunsa siellä ensi vuonna. |
Vieras |
#2709.04.2016 04:37Jos koulu saarelta loppuu - loppuu kaikki muutkin palvelut ajan myötä. Ja kun järjellä ajattelee, ei koulun lopettaminen tuo minkäänlaisia säästöjä ! |
Vieras |
#2809.04.2016 07:52Koska on järjetöntä kuljettaa lapsia kilometrien taakse, kun vieressä on koulurakennus. Reposaari on saanut lisää asukkaita koko ajan. |
Vieras |
#2909.04.2016 08:32Olen itse käynyt koko peruskouluni Reposaaressa. Oppilaat iästä riippumatta tunsivat toisensa ja opettajat tunsivat vanhemmat. Nykyään kuulee liian usein puhuttavan syrjäytyneistä lapsista ja nuorista, sekä aivan järkyttävistä koulukiusaamisen seurauksista. Mitä pienempi ja tiiviimpi yhteisö ja koulu, sen helpompi puuttua ajoissa ja kokonaisvaltaisesti lasten asioihin. Puhumattakaan siitä, mitä koulun sulkeminen aiheuttaisi koko Reposaarelle, seuraamukset olisivat vain ja ainoastaan negatiivisia! |
Vieras |
#3009.04.2016 11:06Päätöksenteko EI voi olla Porin kaupungissa näin poukkoilevaa asiassa, joka määrittää kokonaisten perheiden elämää ja sen suunnittelua useiden vuosien ajaksi, jopa loppuelämäksi. |
Vieras |
#3109.04.2016 13:54Koulu on reposaaren sydän.Miksi pienten oppilaiden pitää kulkea usieta tunteja Koulukyydillä muuale.Repiä heidät irti omasta ympäristöstään.Lasten pitää saada kasvaa omassa ympäristössään niin kaun kuin on mahdollista.Näin saadaan yhteisöön tasapainoisia nuoria Ihmisiä.Porin kaupungin säästöt ei tätä Lasten kehitystä saa rikkoa.Säästöillä ei korvata tasapainoista elämää. |
Vieras |
#3209.04.2016 13:55Reposaaren koululla on ISO merkitys koko Reposaaren yhteisolle. Taalta naapurikunnistakin on Monet ryhmat kayneet ihailemassa Reposaarta ja sen tiivista yhteisoa. Porin kaupunki on saanut kiitosta koulun sailyttamisesta koska koulu on yhteison tukipaalu. Paattajat! Saatte runsaasti negatiivista huomiota ja palautetta jos pysaytatte Reposaaren sydamen. |
Vieras |
#3309.04.2016 14:00Olen käynyt Peruskouluni Reposaarella ja kannatan lasten tasapainoista elämää jossa oppii tuttujen ja turvallisten ihmisten kanssa yhteistyöhön. |
Vieras |
#3409.04.2016 18:08Haluan, että Reposaaren on mahdollista myös lapsiperheiden asettua asumaan! |
Vieras |
#3509.04.2016 19:15Haluan elämän säilyvän Reposaarella. Mummot ja papat ovat kyllä ookoo, mutta ei niiden aika on lyhyt... |
Vieras |
#3609.04.2016 19:17Mun v1917 syntynyt isäni, hieman nuorempi äitini, kaikki setäni ja enoni ja enin osa serkuistani on käynyt koulua Reposaaressa eri vuosikymmenillä. Äitini oli yhden vuoden opettajanakin tässä koulussa (muuan oppilaistaan oli hyvän lauluäänen omaava Eino-poika ). Minusta on ihanaa, että koulu on yhä toiminnassa enkä haluaisi nähdä sitä lopetettuna. Perinteet tai pitkäkään historia ei yksin ole peruste koulun säilyttämiselle. Tärkein perusteeni koulun säilymiselle on se että haluan saaren pysyvän asuttuna. Jos ei ole koulua, niin ei ole lapsia ja lapsiperheitä. Ei ole tulevaisuutta. Rohkenen siis vastustaa tiukasti koulun lakkauttamista vaikka en saarella asukaan. |
Vieras |
#3709.04.2016 23:01Reposaari tarvitsee koulun. |
Vieras |
#3810.04.2016 09:43Pidän tärkeänä, että Reposaaressa on koulu. Se pitää Reposaaren elävänä ja vetovoimaisena. Reposaari on ainutlaatuinen paikka. |
Antti Nylund |
#3910.04.2016 20:14Reposaaren koulun sulkeminen olisi niin merkittävä peruspalvelujen leikkaus kaupunginosassa, että ihmiset eivät voisi enää harkita muuttoa alueelle, pikemminkin nykyisetkin suunnittelisivat muuttoa pois. Haluatteko tätä? |
Vieras |
#4010.04.2016 21:11Tärkeän asian vuoksi.Olen itsekin syntyjään reposaaresta. |
Hanna Maria Mäkelä |
#4110.04.2016 21:44Reposaareen on muuttanut viime vuosina useita lapsiperheitä! He ottivat ison lainan ja muuttivat unelmiensa saarelle uskoen Porin kaupungin vuonna 2014 tekemään lupaukseen siitä, että Reposaaren koulun kohtaloa pohdittaisiin seuraavan kerran vasta vuonna 2020. |
Vieras |
#42 Re:11.04.2016 09:42ainutlaatuinen lähimmäisistään välittävä saariyhteisö......ja ****** sanon minä. Jos et kuulu tiettyyn piiriin niin olet pohjasakkaa, näin on aina ollut ja jatkuu..... |
Vieras |
#4311.04.2016 10:06Reposaaresta on jo kaikki viety jättäkööt edes koulun kylään ei täs porin sivistystoimes oo mitään järkee. |
Vieras |
#4411.04.2016 12:14Koulu on Räpsöön sydän!!!! |
Vieras |
#4511.04.2016 14:21Lapset tarvitsevat koulua Reposaaressa. |
Vieras |
#4611.04.2016 15:46Asun Kakskerran saarella mistä Turun kaupunki lopetti ala asteen homeongelmien vuoksi. Ne korjattiin, mutta huonosti ja nyt on koulu purettu ja Kakskertalaisilla ei alakoulua enää ole, kaupungin isien lupauksista huolimatta. Älkää Porin johtajat tehkö samoja tyhmyyksiä kun Turun kolleganne. |
Vieras |
#47 Re: Re:11.04.2016 16:20 Jos itse kulkee naama norsunvitulla, niin tuskimpa niitä ystäviä missään päin saa. |
Leino Ilkka |
#48 Reposaaren koulu11.04.2016 17:30Mikäli Reposaaren koulu loppuu, tarkoittaa se myös muuttovirran loppumista. Reposaari on mahtava paikka nuorelle kasvaa, kehittyä ja varttua. Moni lapsiperhe on valinnut Reposaaren juuri tuon koulun vuoksi. Aikuisille on ihan sama istuvatko he bussissa tai omassa autossa aamuin illoin. Lapsille löytyy saarelta myös peräänkatsojia, koska monella myös isovanhemmat, sisarukset, tädit, sedät, enot ym asuvat saarella. On paikka minne mennä koulun jälkeen Päättäjät ovat ulkoistaneet esim iltapäiväkerhot taksien takapenkeille. Muksuja ohjaavat siellä älypuhelimet, eivät elävät ihmiset. On todella edesvastuutonta edes ajatella pientä paikkakuntaa ilman koulua. En tarkoita tällä edes Reposaarta, vaan useita muita paikkakuntia, joista koulut on lopetettu. Toivon, että Räpsööläiset ovat tiukkana asiassa ja painavat asiansa päälle. Meitä maailmalla olevia Räpsööläisiä on myös suuri joukko ja annamme täyden tuen ja autamme osaltamme asiassa, jos vain on mahdollista. |
Vieras |
#49 Re: Re:12.04.2016 04:31Hmm...niinpä. Mietitäänpä: Onko vika sinussa vai niissä 900 muussa ihmisessä? |
Kirjoittaja on poistanut viestinsä (Näytä tarkemmat tiedot)
12.04.2016 05:01- Poiston ajankohta: 12.04.2016
- Poiston syy:
|
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2021 Luotu: 05.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1017 Luotu: 12.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18170 Luotu: 25.04.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
431 Luotu: 15.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1180 Luotu: 07.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
671 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1928 Luotu: 04.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1313 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12809 Luotu: 15.07.2023
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6409 Luotu: 29.11.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
306 Luotu: 08.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1274 Luotu: 08.05.2024
Mortin männikön puolesta
100 Luotu: 16.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
761 Luotu: 06.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
479 Luotu: 08.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
692 Luotu: 27.04.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10492 Luotu: 13.12.2020
Nuorten hätätila!
1473 Luotu: 16.02.2024