Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto


Vieras

#16751

04.07.2013 12:55

Väite: Raamatulla ei ole mitään tekemistä Suomen lainsäädännön kanssa.
Siitä tullut mielenkiintoinen ajatus; aikookohan tasa-arvoista avioliittolakia puolustavat vaatia uskovia kansanedustajia ja uskontopuoluetta jääväämään itsensä ko.lain käsittelyssä? Vai millä tavoin ajattelevat estää, että Raamatun arvot eivät vaikuta lain käsittelyssä.
Tällaisia mietteitä heiniä ajellessa.
vieras

#16752 Re: EI LAKIESITYKSELLE

04.07.2013 12:56

#16749: elttu - EI LAKIESITYKSELLE

 

Suomen lainsäädäntö ei ota huomioon minkään oletetun jumalolennon oletettua sanaa.

 

 

 


Vieras

#16753 Re:

04.07.2013 12:58

#16751: -

 

 

Mitähän ne "Raamatun arvot" mahtavat olla? Nehän vaihtelevat raamatuntulkintojen mukaan.

 

 

 

 

Tsäska

#16754 Re: "Synnynnäinen ominaisuus" on kerrottu Raamatussa

04.07.2013 13:25

#6: Vieras - "Synnynnäinen ominaisuus" on kerrottu Raamatussa

Valtio ja laki pitäisi erottaa täysin kirkosta. Eihän nykymaailmassa tällaisen pitäisi olla mahdollista, että jonkun kirjan perusteella väitetään mitä saa tehdä ja mitä ei. Jumalia, Yms ihmeitä ei ole millään pystytty todistamaan on vain kirja, joka on joskus kirjoitettu ja sen perusteella luotu tällaisia syrjiviä lakeja. Onhan siinä hyviäkin ohjeita, joita voi käyttää perustana, mutta kyllä tällaiset höpö höpö jutut on jo aika kuluneita noitavainoja. Hihhulit saa minun puolesta harrastaa raamattukerhojaan, mutta eihän heillä nyt lakien kanssa pitäisi olla mitään tekemistä! Huh huh. Kannatan ehdottomasti moniavioisuutta säästäisi vaimoakin kun ei tarvitsisi kaikkea yksin tehdä. :D


Vieras

#16755

04.07.2013 13:43

"Valtio ja laki pitäisi erottaa täysin kirkosta".
- Mitenkäs se temppu tehdään? Aina voi jonkun kansanedustajan pienessä mielessä olla jokunen Raamatunlause.
Rikottu ruukku

#16756 Niin kuin Oikeaan Kristillisyyteen kuuluukin,...

04.07.2013 14:00

kaikille hyväksi Raamatun UT, Kristuksen Jeesuksen ja / apostoliensa Totuuteen perustuvien ja mukaisten / kaikkia kohtaan Laillisen, = kakille Luvallisen Oikeuden mukaisten opetusten ja ohjeiden mukaisesti.

Kannatta kaikkien muiden lähteä tälle kaikille hyväksi, tälle tielle lähteville turvallisen ja turvatun kaikinpuolisen hyvinvointi elämän ja tulevaisuuden mahdollistavalle ja takaavalle Oikein, = ei mitään pahaa eikä väärää ketään, eikä mitään Luojan hyväksemme luomaa kohtaan Lain / Laillisuuden täyttymyksen, = Krist. Rakkaus, joka ei ole kenellekään pahaksi, mukaiselle elämän tielle. Tämän kaikille hyväksi, (vasta) Oikeasti Krist. vahtoehdon puolesta eläväksi ja toimivaksi / vaikuttavaksi. Silloin kaikilta SYYSTÄ (kaikki vääryys), pahaksi / kärsimyksiksi seuraamuksilta vapaasti, Jumalan siunauksen ja varjeluksen alaisuudessa.

Se piru pimeyden puolen ruhtinas, kaiken valheellisuuden ja vääryyden isä kuuluu Raamatun UT mukaisen Kristin uskon ja opin vastustajiin, mutta vain Jumalan sallimuksella, se saa yrittää pettää ja eksyttää jo voikin niitä jotka ei koko sydämisesti alkaa seuraamaan Kristusta Jeesusta, niin että elävät kaikessa Hänen ja apostoliensa Totuuteen perustuvien ja mukaisten / kaikkia kohtaan ja kaikille Oikeuden mukaisten opetusten ja ohjeiden perustalta ja mukaisesti, Ne kaikille hyväksi käskynsä pitävästi ja täyttävästi / ne oikean Kristillisyyden tunnusmerkit ilmentävästi ja täyttävästi. Mikaan muu ja muulla tavalla elämä, toiminta ja vaikuttaminen ei ole Kristillistä, sitä kaikille, ja kaikelle Luojan hyväksemme luomalle hyväksi, Raamatun UT opin ja ohjeiden mukaista.

Valistaen / opettaen Jeesuksen Kristuksen nöyränä palvelijana.

veryxyl

#16757 Re: Niin kuin Oikeaan Kristillisyyteen kuuluukin,...

04.07.2013 14:14

#16756: Rikottu ruukku - Niin kuin Oikeaan Kristillisyyteen kuuluukin,...

Saviruukussa on pieni valo; ellei ruukkua rikota, valo ei tule näkyville!
Siunausta ja kiitos muistutuksesta.


Vieras

#16758 Re: Re: Niin kuin Oikeaan Kristillisyyteen kuuluukin,...

04.07.2013 14:56

#16757: veryxyl - Re: Niin kuin Oikeaan Kristillisyyteen kuuluukin,...

missä määrin alkuseurakunta apostoleineen ja Kristus-todistajineen tunnistaisi aikamme lähetystyön sisällön ja toteutuksen samaksi alkuseurakunnalliseksi lähetystoiminnaksi?

Huhtisen mukaan Vanhan ja Uuden testamentin yhteys lähetysajattelussa on haluttu hämärtää. lmiön saa aikaan liberaaliteologinen trendi. Lähetysteologiset peruslinjaukset pakanoille koittavasta valkeudesta ja pelastuksen ilosanomasta kaikille kansoille ovat Vanhassa testamentissa. Ilman VT:n ja UT:n välisen jatkumon tunnustamista lähetystyö on Huhtisen mielestä jo huomattavalta osin muuntunut yleishyväksi humanitaariseksi auttamisaktiviteetiksi, joka on helpommin markkinoitavissa suurelle yleisölle.

Huhtinen kirjoittaa myös, että New Agen ja muun laajan uususkonnollisuuden vaikutuksesta aikamme ihmiskäsitys on radikaalista muuttunut. "Ajatus synnin sokaisemasta ihmisestä torjutaan liian negatiivisena ja tilalle tarjotaan kaiken aikaa paremmaksi kehittyvä ja jalostuva ihminen, jonka sisimmästä voidaan loihtia esille jumalallisia piirteitä."

Lähetysjohtajan mielestä uususkonnollisen ihmiskäsityksen omaksuminen turhentaa itse evankeliumin. Tällä tiellä katoaa myös usko evankeliumin totaalivoimaan synnistä vapauttajana, ihmiselän uudistajana ja pelastajana.

Kuumin lähetysteologinen kysymys, jonka ympärillä laineet käyvät korkeina ja voimakkaina on Huhtisen mukaan: Vain Jeesusko voisi pelastaa? Hän kirjoittaa, että kristinuskossa oleva absoluuttinen monoteismi eli yksijumalaisuus ja muut tiet sulkeva pelastusoppi on suoraa johdonmukaista jatkoa Vanhan testamentin edustamalle monoteismille. "Elämme moniarvoisessa maailmanajassa, jossa väite absoluuttisesta totuudesta nostaa ristiaallokon."


Vieras

#16759

04.07.2013 15:15


Raamattu -
kannesta kanteen -radioääni
28.06.2013 07:45 | Sanansaattajat | Annaleena Pakkanen


Filosofian maisteri Elina Vaittisesta tulee uusi Raamattu kannesta kanteen -ohjelman toimittaja-juontaja, kun yli 16 vuoden ajan ohjelmaa toimittanut Inga-Lill Rajala jää loppuvuonna eläkkeelle. Radio Deissä, Radio Kajauksessa ja Järviradiossa lähetettävällä ohjelmalla on noin 200 000 viikkokuuntelijaa.

37-vuotiaalla Elina Vaittisella on monipuolinen kokemus kristillisestä mediatyöstä niin printtimediassa, radiossa kuin televisiossakin. Hän on muun muassa työskennellyt toimitussihteerinä, toimittajana ja juontajana sekä käsikirjoittanut ja juontanut lasten tv-ohjelmaa Aarrearkku.




Vieras

#16760

04.07.2013 15:16

Heräisivät nyt ihmiset näkemään asiat selkeämmin.

Vieras

#16761 Re:

04.07.2013 15:53

#16760: -

 

Rikottua ruukkua selkeämpää raamatunselitystä saa hakea.


Vieras

#16762 Re: Re: EI LAKIESITYKSELLE

04.07.2013 16:15

#16752: vieras - Re: EI LAKIESITYKSELLE

"Jos siis te, jotka olette pahoja, osaatte antaa lapsillenne hyviä lahjoja, kuinka paljon ennemmin taivaallinen Isä antaa Pyhän Hengen niille, jotka sitä häneltä anovat." Luukkaan evankeliumi 11:13 Jeesus siis opetti, että rukoilemalla Isää saa Pyhän Hengen.  Evankeliumi on tarkoitettu koeteltavaksi.


Vieras

#16763 Re:

04.07.2013 16:30

#16755: -

Ajattelitkos sitten niin, että tuossa tapauksessa uskovasta kansanedustajasta pitäisi tulla ateistinen kansanedustaja? Mitenkä aiot estää, että Raamatun arvot eivät vaikuttaisi? Ymmärtäisin niin, että uskonnonvapaus jatkuu.

veryxyl

#16764 Re: Re: Re: Niin kuin Oikeaan Kristillisyyteen kuuluukin,...

04.07.2013 16:50

#16758: - Re: Re: Niin kuin Oikeaan Kristillisyyteen kuuluukin,...

Olen Huhtisen kanssa samaa mieltä, että vain Jeesus voi pelastaa.
En ollenkaan usko, että ihmisluonto voi itse jumalallisia piirteitä kehittää (no voihan sitä itseään kaikkivoipana pitää). Ne jumalalliset piirteet tulevat itse Jumalalta, ei ihminen voi niitä itse kehittää.
Seurakunnan tärkein tehtävä on evankeliumin julistaminen, kuten alkuseurakunnassa, mutta ei liberaalien tavalla jotka monet eivät edes usko Raamatun olevan Jumalan sanaa.
Mutta, vielä tänäänkin Jeesus pelastaa... ja tästä ristiaallokosta päästään "tyveneen".
Shalom!


Vieras

#16765 Re:

04.07.2013 17:03

#16751: -

 

Hei heinämäen isäntä Hei!  laitas uusiks se sivu joskus,  jossa Aabraham rakensi alttarin,  jos ehdit.
Ei vainkaan,  taitaa sulla olla niin paljon hommia etten kehtaa pyytää.   :)  Voimaa ja siunausta päiviesi työhön ja hetkiin.

Sulle Hebr.11:


Uskon kautta hän eli muukalaisena lupauksen maassa niinkuin vieraassa maassa,  asuen teltoissa Iisakin ja Jaakobin kanssa,  jotka olivat saman lupauksen perillisiä;  sillä hän odotti sitä kaupunkia,  jolla on perustukset
ja jonka rakentaja ja luoja on Jumala.

p. niinkuin pinaattikeitto


Vieras

#16766 Re: Re:

04.07.2013 17:04

#16763: - Re:

En ajatellut, että ateistiksi pitäisi muuttua. Nimenomaan niin päin, että uskontoa ei saada pois vaikuttamasta eduskunnassa, vaikka jotkut ehkä haluavat. Vaikka Raamatut poltettaisiin, niin Sana säilyy ihmisten mielessä. Tätä ajattelin.


Vieras

#16767 Re: Re: Re:

04.07.2013 18:19

#16766: - Re: Re:

 

Pyydän kiittää sitä kirjoittajaa,  joka laittoi tänne lähetyshiippakunnan sivun näkyviin.  Se on todella tärkeä sivu, siitä tietoa eteenpäin kai saa pistää?



Vieras

#16768

04.07.2013 18:36


Se löytyikin:

1. Moos. 4:26 Ja myöskin Seetille syntyi poika, ja hän antoi hänelle nimen Enos. Siihen aikaan ruvettiin avuksi huutamaan Herran nimeä.



1. Moos. 12:8 Sieltä hän siirtyi edemmäksi vuoristoon, itään päin Beetelistä, ja pystytti telttansa, niin että Beetel oli lännessä ja Ai idässä, ja hän rakensi sinne alttarin Herralle ja huusi avuksi Herran nimeä. 

1. Moos. 13:4 siihen paikkaan, johon hän ennen oli rakentanut alttarin; ja Abram  huusi siinä avuksi Herran nimeä. 

1. Moos. 21:33 Ja Aabraham istutti tamariskipuun Beersebaan ja huusi siinä avuksi Herran, iankaikkisen Jumalan, nimeä. 



2. Moos. 22:23 Sillä jos sinä sorrat heitä ja  he huutavat minua avuksensa, niin minä totisesti kuulen heidän huutonsa, 

2. Moos. 22:27 sillä se on hänen ainoa peitteensä, johon hän käärii ruumiinsa. Missä hän muutoin makaisi? Ja jos hän huutaa minua avukseen, kuulen minä häntä, sillä minä olen laupias.

 

veryxyl

#16769 Re: Re: Re: Re:

04.07.2013 19:05

#16767: - Re: Re: Re:

Totta kai, sitähän varten sen laitoinkin, että tieto leviäisi!
Kiitokset otettu vastaan.

Valitse nimimerkki

#16770 Etsintäkuulutus

04.07.2013 19:33



Onkohan mun kulta täällä kun on kadonnut ? Kultaaa tuu takas, tää ei sovi sulle lainkaan.
veryxyl

#16771 Re: Re: Re: Re: Re:

04.07.2013 19:34

#16769: veryxyl - Re: Re: Re: Re:
Vieras

Syrjintää vai kirkollista liikkumavaraa?

#16712

03.07.2013 21:23


Jyrki Anttinen

Varatuomari, pastori
http://www.lhpk.fi/blogi/syrjintaa-vai-kirkollista-liikkumavaraa
Eli kysymys kirkon työntekijöiden rekisteröidyistä parisuhteista on kirkon tai muun uskonnollisen toimijan omissa käsissä huolimatta siitä, että kirkossa ajetaan tiettyjä teologisia näkemyksiä vetoamalla juuri (puutteellisesti selvitettyyn) yhdenvertaisuuslakiin, joka siis sallii erilaisen kohtelun myös palvelussuhteissa.

03.07.2013 22:13


#16716
Suoritetussa äänestyksessä Eduskunta hyväksyi valiokunnan mietinnön äänin 147-31 eli edustaja Hautalan kirkollisen poikkeuksen poistamista tarkoittava esitys hävisi valiokunnan mietinnölle, jossa siis kirkollinen liikkumavara säilytettiin.




Vieras

#16772

04.07.2013 20:30

Psalmi 139
1. …Herra, sinä tutkit minua ja tunnet minut.
2. Istunpa minä tai nousen, sinä sen tiedät; sinä ymmärrät minun ajatukseni kaukaa.
3. Käynpä tai makaan, sinä sen havaitset, ja kaikki minun tieni ovat sinulle tutut.
4. Sillä, katso, ei ole sanaa minun kielelläni, jota sinä, Herra, et täysin tunne.
5. Sinä olet saartanut minut edestä ja takaa ja laskenut kätesi minun päälleni.
6. Sen kaltainen tieto on minulle ylen ihmeellinen, ylen korkea käsittääkseni sen.
7. Minne minä voin mennä, missä ei sinun Henkesi olisi, minne paeta sinun kasvojesi edestä?
23. Tutki minua, Jumala, ja tunne minun sydämeni, koettele minua ja tunne minun ajatukseni.
24. Ja katso: jos minun tieni on vaivaan vievä, niin johdata minut iankaikkiselle tielle.

Vieras

#16773

04.07.2013 20:34


שחרור קשרים אנרגטיים – רות ווב-קריל
כל מערכת יחסים מושתתת על קשרים אנרגטיים חיוביים ושליליים.
בטיפול לשחרור קשרים אנרגטיים, אנו מטפלים בקשרים המשפיעים על חיינו בצורה שלילית מאחר והם הסיבה למריבות, חילוקי דעות, קשיים ובעיות שונות עם הקרובים לנו, גם אם אין לנו כיום קשר עימם.
במהלך הטיפול מתבצעת עבודה שלוקחת אותנו אחורה בזמן (גם לחיים אחרים), מאתרת ומשחררת קשרים מהעבר. ברגע שנעשית עבודה על העבר, חלה השפעה עוצמתית גם על ההווה והעתיד.
תהליך העבודה מונחה במלואו על ידי המדריכים הרוחניים שלי. הוא אינו מתאים לכל אחד, ולכן, מתבצעת בדיקת התאמה קודם לטיפול. הטיפול מתבצע מרחוק ואינו תלוי בלוח הזמנים של המטופל. אני מבצעת את העבודה, מדווחת למטופל באמצעות המייל ולאחר שענה (בזמנו החופשי), אני ממשיכה לשלב הבא.
הטיפול מועיל ומתאים גם לילדים קטינים (ללא ידיעתם) כשהדיווח מתבצע להורה.
אני מזמינה אתכם להיכנס לאתר שלי ולקרוא עוד על קשרים אנרגטיים כמו גם את מכתבי המטופלים:


Virgo 92

#16774 Vähintään kaksi puolta kaikissa....

05.07.2013 03:58

#16773: -  

 No tuo nyt ainakin oli ihan hepreaa sananmukaisesti (...ja sen  esittäminen täällä sitä myös vertuskuvallisesti...).Asioiden käsittelyä helpottaa  oman  kokemukseni mukaan silloin,kun löytää jollekin tapahtuneelle, tai tuntemansa henkilön luonteelle oikean metaforan , eli ko. tapaukseen sopivan vertauskuvan. Tuo aiemmin esiintynyt "henkiset haisunäädät" oli jonkun, epäilemättä  tuohtunut ilmaus "uskiksista" ( vai  olisiko hän aidommin vain  muiden asioita tiiraileva "puskis" ).. mutta tuon tuohtumuksen syyt ovat kyllä sellaisia, että itsekin olen juuri ne samat tällä palstalla kokenut .  Mielestäni tuokin ilmaus on  aika lievä. (haisunäätähän sentään vain puolustautuu  vihollisiaan vastaan luonnossa) Kohteliaisuussyistä en voi,enkä  aio sanoa sitä vertauskuvaa mikä minulle (...ainakin eräistä  näistä)ns.uskovaisista tulee mieleen.En sano ,koska tiedän,että ette pitäisi siitä ja juuri sen vuoksi en sitä teille sano.Tyydyn sanomaan vain sen, että minulle on ´täyttä hepreaa´ se, miten jotkut ihmiset kykenevät niin typerään suhtautumistapaan toisia ihmisiä kohtaan. Ihmisiä ,jotka tosin  ovat erilaisia kuin he,mutta  jotka samalla ovat myös ihmisiä- samoin kuin he. Tämä dualismi ei ehkä kaikille vain mene ns,´jakeluun´,mutta väliäkö sillä:-maailmaanhan mahtuu kaikenlaista ja-kaikenlaisia.On ollut ja tulee kai aina olemaankin...


Vieras

#16775

05.07.2013 06:02

Päivän Sana

Joka vaimon löysi, se onnen löysi, sai Herralta mielisuosion.

Sananl. 18:22 (KR33/38)