Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto

Rikottu ruukku

#3051 Herätkäähän jo ihmiset, ettekö jo huomaa / ymmärrä mihin olette…

26.03.2013 16:59

itseänne ja toisianne, tällä vääryyden mukaisella ja pahuuden puolesta, onnettomuuksiksenne / tuomioksi laittomasti touhulla ja politiikalla viemässä!!

Eikö nämä SYYSTÄ (kaikki vääryys) pahaksi / kärsimyksiksi ja valtaviksi turhiksi menetyksiksi raskaat seuraamukset, toisianne vastaan kilpailuista, taistelemisista ja ainakin kokoajan jatkuvasti, henkisellä tasolla sotimisista, jo riitä todistamaan / osoittamaan sen mihin olette tällä kaikille hyväksi Jumalan sanan VASTAISELLA, Raamatun UT, jota Kristuksen Jeesuksen ihmiskunnalle ansaitseman UUDEN liiton / testamentin, Jumalan ARMON aikakauden LOPUN aikaa, nyt elämme vuotta 2012.

Tämä kauhistuksen, väärin elämän, toimimisen ja vaikuttamisen, kukin muista ja muusta niin väliä itsekkyyden mukaisella, ”piru” vieköön ja paha periköön, tavalla eläessänne ja toimiessanne / vaikuttaessanne, kukin sitä omaakin oksaa sahaten ja koko elämän mahdollisuuden puuta kaatamassa, näin valtavan ristiriitaisesti ja sekasortoisesti eläessänne, pettävälle” hiekka perustalle” tulevaisuutta rakentaneina ja rakentaessanne!…

Siihen hirmuiseksi maailman LOPUKSI, lopullisen tuomion täyttymykseen kohtaloa kohti, onnettomuuksiksenne / tuomioksenne toisianne, näin väärin, palvelevasti eläessänne, toimiessanne ja vaikuttaessanne viemässä, vetämässä ja johtamassa. Tai muuten osallisuudessa mukana välinpitämättöminä, siihen samaan hirmuiseksi maailman lopuksi, tuomin kohtaloon kulkeutumassa.

Kristuksen Jeesuksen nimessä tästä pelastukseksi Jumalan siunauksen ja varjeluksen sisältävästä, turvallisen ja turvatun kaikinpuolisen hyvinvointi elämän ja tulevaisuuden mahdollistavasta ja takaavasta, Jumalan valtakunta yhteys, Raamatun UT, täysimääräiseen Totuuteen perustuvien, kaikkia kohtaan Oikeuden mukaisuuden, = Lain / Laillisuuden täyttymyksen, = Krist. Rakkaus, joka ei ole kenellekään pahaksi, mukaisten opetusten ja ohjeiden mukaisuudessa, = Oikeasti Krist. vaihtoehto mahdollisuudesta muistuttaen.

Vähäinen, maailmalle valkeudeksi / herätykseksi työhön kutsuttu palvelijansa.

Vieras

#3052

26.03.2013 17:01

"Katso päivän iltasanomat netistä. Jeesus ilmestyi rekan perään Lahdentiellä."

Oho, mitä se siellä teki? Ohjasiko liikennettä?

Vieras

#3053

26.03.2013 17:03

Hyvä on addressi! Tsemppiä!

Vieras

#3054

26.03.2013 17:04

Osaako joku kertoa, mikä tämä adressin allekirjoittajille luvattu yllätys numero 7 oikein on?

Vieras

#3055 Re:

26.03.2013 17:06

#3048: -

Homojen kasvattamien lapsien vastausten pohjalta nuo tulokset on saatu. Onko teidän niin hirmu vaikea hyväksyä sitä että kaksi äitiä tai kaksi isää ole paras mahdollinen kasvuympäristö?

 


Vieras

#3056 Re:

26.03.2013 17:06

#3054: -

Ensimmäinen palkinto on ilta sinun kanssasi, toinen palkinto on kaksi iltaa kanssasi


Vieras

#3057

26.03.2013 17:16

"Homojen kasvattamien lapsien vastausten pohjalta nuo tulokset on saatu. Onko teidän niin hirmu vaikea hyväksyä sitä että kaksi äitiä tai kaksi isää ole paras mahdollinen kasvuympäristö?"

The Family Research Councilin tehtävä ei ole tuottaa luotettavaa vertaisarvioitua tutkimusta, vaan kristillistä propagandaa. Sen teettämät "tutkimukset" eivät ole vakavasti otettavia, vaan tendenssinomaisia.

Vieras

#3058 Re:

26.03.2013 17:20

#3057: -

Kannattaisiko sun lukaista nuo tutkimukset ennen kuin sanot mitään? Lopussa on linkit niihin alkuperäisiin tutkimuksiin!

 

järkyttynyt

#3059 Hullut

26.03.2013 17:22

Voi s**tanan hullut... Mikä teitä kristittyjä vaivaa? Jumalaa en vastusta enkä pilkkaa, mutta te. Kun lukee näitä hurmoksessa kirjoitettuja kommenttejanne, niin alkaa vähän pelottamaan, että joku itsemurhapommittaja tai kouluammuskelija löytyy joukostanne. Suomen avioliittolailla ei ole mitän tekemistä Raamatun kanssa. Kyllä. Suomen laki on alunperin perustettu raamattuun ja meillä on tälläinen käsite kuin kansanuskonto, eli olemme kristitty maa, mutta en silti näe mitään ongelmaa siinä, että homoseksuaalejen annetaan allekirjoittaa laillinen sopimus. Kirkon ei tarvi vihkiä ketään avioliittoon, mutta Suomen lain silmissä JOKAISEN ihmisen on OLTAVA TASAVERTAINEN. Minun mielestäni tässä ihmiset pelkojensa tähden syrjivät ihmisiä. Olette "rasisteja". Minä en pidä jalkapallosta. En ymmärrä koko pointtia, mutta pelatkoon ne jotka haluavat. En anna sen häiritä minua. Enkä todellakaan yritä kieltää jalkapalloa lailla.
Stara

#3060 Re: Adressin savijalat

26.03.2013 17:24

#Voisitko kääntää meille vain suomen kielen taitajille ruotsinkielisen nimimerkkisi suomeksi, niin
ymmärtäisimme paremmin, mihin mahtanet uskoa!

 

 

 

3008: Varma Koskitar - Adressin savijalat

 

Signe

#3061 Tulokset tilaajan mukaan

26.03.2013 17:24

"Homojen kasvattamien lapsien vastausten pohjalta nuo tulokset on saatu. Onko teidän niin hirmu vaikea hyväksyä sitä että kaksi äitiä tai kaksi isää ole paras mahdollinen kasvuympäristö?"

Kesällä 2012 Mark Regnerus yritti väittää todeksi, että lesbo- ja homovanhempien lapset selviävät elämässään huonommin kuin heteroperheiden lapset. Oli 3000 kyselylomaketta ja vastaajina 18-39 -vuotiaat aikuiset. Lomakkeessa kyseltiin heidän lapsuudenkodistaan, vanhemmistaan ja myöhemmästä elämästä. Johtopäätös oli, että sateenkaariperheiden lapset eivät menestyneetkään elämässään niin hyvin, kuin on aikaisemmin annettu ymärtää.

Tutkimusta kritisoitiin paljon. Erityisesti kiinnitettiin huomio siihen, että otokseen sisältyi hyvin vähän sateenkaariperheiden lapsia. Vain 40 henkilöä ilmoitti eläneensä sateenkaariperheessä yli kolme vuotta. Arvostelijoiden mukaan tutkimus lähinnä kertoi, että aviokriisit aiheuttavat lapsille ongelmia. Syksyllä Regnerus pehmensi omia tulkintojaan.

Nyt, kun USAn Korkeimmassa oikeudessa käsitellään ns. DOMAn perustuslaillisuutta, tutkimus on taas pulpahtanut esiin. DOMA takoittaa: Defence marriage act eli liittovaltion laki ei tunnusta samaa sukupuolta olevien liittoja. DOMAn puolustajat vetoavat Regneruksen tutkimukseen. Myös Yhdysvaltain katolinen kirkko on vedonnut Regneruksen tutkimukseen, kun se haluaa tukea homovastaisille kannoilleen.

Tutkimuksen julkitulo juuri viime kesänä ei ollut sattumaa. Ajankohta oli valittu niin, että tutkimus on käytettävissä, kun Korkeimmassa oikeudessa aletaan käsitellä DOMAa ja Kalifornian kansanäänestyksen laillisuutta. Kaliforniassa kansanäänestyksellä 2008 kiellettiin samaa sukupuolta olevien avioliitot.

"American Independent" ja "Huffington Post" onnistuivat selvittämään, että tutkimuksen rahoittaja Witherspoon-Instituutti halusi tämän ajankohdan, jotta voitaisiin vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen ja Korkeimpaan oikeuteen. Instituutin johtaja oli toivonut, että tutkimuksen tuloksena sateenkaariperheet näyttäytyvät huonossa valossa.

Vieras

#3062

26.03.2013 17:27

yksinkertaisesti.avioliitto kuuluu miehelle ja naiselle!! aamen.

Vieras

#3063 hyvä että mahdollisimman moni allekirjoittaa adressin.

26.03.2013 17:29

jeesus elää...
Vielä järkyttyneempi

#3064 Re: Hullut

26.03.2013 17:31

#3059: järkyttynyt - Hullut

Mitä v****a te homot sönkkäätte tekaistune "tutkimuksinenne" palstalla, joka liittyy avioliiton puolustamiseen miehen ja naisen välisenä. Adressi on täysin asiallinen, mutta täällä ei melskaa kuin yksi tai kaksi mielisairasta homoa eri nimimerkein. Olet rasisti kun et ymmärrä ihmisten oikeutta suojella miehen ja naisen välistä liittoa kaiken maailman pervoilta. Mitä jalkapallo tähän kuuluu ja sitä paitsi jos haluat, saat toki vastustaa sitä.

 


Vieras

#3065

26.03.2013 17:34

"Adressi on täysin asiallinen, mutta täällä ei melskaa kuin yksi tai kaksi mielisairasta homoa eri nimimerkein."

Adressin pohjana oleva teologinen "tutkielma" on kaikkea muuta kuin asiallinen.
Heikki

#3066 Re:

26.03.2013 17:35

#3026: -  

 

>>Vieras #3026 26.03.2013 16:30 "Homot kauaksi kirkosta, totta tosiaan" Millä tavoin aiot erottaa homoseksuaalit evlut kirkon jäsenet seurakunnista? Onko sinulla sellaiseen edes valtuuksia?<< Homoilla on yhtäläinen oikeus pelastukseen, mikäli he tekevät parannuksen synneistään ja lopettavat homoilun. Homo voi olla seurakunnan jäsen, jos hän pidättäytyy homoudesta. Raamattussa käsketään erottamaan vain sellaiset seurakunnasta jotka tekevät tahallista syntiä ja eivät edes pyri tekemään parannusta kuolleista teoista. Myös eksyttäjät tulee erottaa seurakunnasta. Raamatun ohjeen mukaan pitäisi mm. Ruotsin ja Suomen arkkipiispat erottaa seurakunnasta. Toki seurakunnassa on muitakin eksyttäjiä ja tahallisen synnin harjoittajia, joiden kanssa ei tulisi edes seurustella: >1 Kor 5:11 "Vaan minä kirjoitin teille, että jos joku, jota kutsutaan veljeksi, on huorintekijä tai ahne tai epäjumalanpalvelija tai pilkkaaja tai juomari tai anastaja, te ette seurustelisi ettekä söisikään semmoisen kanssa."< >Juud kirje 1:4-23 Sillä teidän keskuuteenne on pujahtanut eräitä ihmisiä, joiden jo aikoja sitten on kirjoitettu tulevan tähän tuomioon, jumalattomia, jotka kääntävät meidän Jumalamme armon irstaudeksi ja kieltävät meidän ainoan valtiaamme ja Herramme, Jeesuksen Kristuksen. Vaikka jo kerran olette saaneet tietää kaiken, tahdon kuitenkin muistuttaa teitä siitä, että Herra, joka oli pelastanut kansan Egyptistä, toisella kertaa hukutti ne, jotka eivät uskoneet; ja että hän ne enkelit, jotka eivät säilyttäneet valta-asemaansa, vaan jättivät oman asumuksensa, pani pimeyteen iankaikkisissa kahleissa säilytettäviksi suuren päivän tuomioon; samoin kuin Sodoma ja Gomorra ja niiden ympärillä olevat kaupungit, jotka samalla tavalla kuin nekin harjoittivat haureutta ja eksyivät luonnottomiin lihanhimoihin, ovat varoittavana esimerkkinä, kärsiessään iankaikkisen tulen rangaistusta. Yhtäkaikki nämä uneksijat samoin saastuttavat lihan; he halveksivat herrautta, herjaavat kirkkauden henkiolentoja. Mutta ei ylienkeli Miikaelkaan, kun riiteli ja väitteli p_rkeleen kanssa Mooseksen ruumiista, rohjennut lausua herjaavaa tuomiota, vaan sanoi: "Rangaiskoon sinua Herra!" Nämä sitävastoin herjaavat sitä, mitä eivät tunne; mutta minkä he järjettömäin eläinten tavoin luonnostaan ymmärtävät, sillä he turmelevat itsensä. Voi heitä, sillä he kulkevat Kainin tietä ja heittäytyvät palkan tähden Bileamin eksytykseen ja hukkuvat niskoitteluunsa niinkuin Koora! He likapilkkuina teidän rakkausaterioillanne julkeasti kemuilevat ja itseään kestitsevät. He ovat vedettömiä, tuulten ajeltavia pilviä, paljaita, syksyisiä puita, hedelmättömiä, kahdesti kuolleita, juurineen maasta reväistyjä, rajuja meren aaltoja, jotka vaahtoavat omia häpeitään, harhailevia tähtiä, joille pimeyden synkeys ikuisiksi ajoiksi on varattu. Heistäkin Eenok, Aadamista seitsemäs, on ennustanut, sanoen: "Katso, Herra tulee tuhannen tuhansine pyhinensä tuomitsemaan kaikkia ja rankaisemaan kaikkia jumalattomia kaikista heidän jumalattomista teoistansa, joita he jumalattomuudessaan ovat tehneet, ja kaikesta julkeasta, mitä nuo jumalattomat syntiset ovat häntä vastaan puhuneet." He ovat napisijoita, kohtalonsa nurkujia ja vaeltavat himojensa mukaan; heidän suunsa puhuu pöyhkeitä, ja he mielistelevät ihmisiä oman etunsa tähden. Mutta te, rakkaani, muistakaa nämä sanat, mitkä meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen apostolit ovat edeltäpäin puhuneet, sanoen teille: "Viimeisenä aikana tulee pilkkaajia, jotka vaeltavat jumalattomuutensa himojen mukaan." Nämä juuri saavat aikaan hajaannusta, he ovat sielullisia, henkeä heillä ei ole. Mutta te, rakkaani, rakentakaa itseänne pyhimmän uskonne perustukselle, rukoilkaa Pyhässä Hengessä ja pysyttäkää niin itsenne Jumalan rakkaudessa, odottaessanne meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen laupeutta iankaikkiseksi elämäksi. Ja armahtakaa toisia, niitä, jotka epäilevät, pelastakaa heidät, tulesta temmaten; toisia taas armahtakaa pelolla, inhoten lihan tahraamaa ihokastakin.

Vieras

#3067

26.03.2013 17:35

"yksinkertaisesti.avioliitto kuuluu miehelle ja naiselle!! aamen."

Avioliitto on avioliitto on avioliitto!

Vieras

#3068 Re:

26.03.2013 17:37

#3057: -

kyllä nää ateistit ovat sellaisia satusetiä, jotka uskovat vain mielikuvitustarinoita apinoista ja keijuista.

Ne eivät voi ymmärtää 2013 olevia tutkimuksia, koska ne on liian tuoreita.


Vieras

#3069

26.03.2013 17:40

Televisiossa näytettiin Janne Kataja ja "munamies" nimien keruussa Helsingin kaduilla. Ei ollut rehellistä peliä! Vastaantulijoilta kysyttiin: "Kannatatteko tasa-arvoa"? Tottakai jokainen vastasi myöntävästi ja allekirjoitti. Homoavioliitosta ei puhuttu sanaakaan!!
Signe

#3070

26.03.2013 17:41

"Homoilla on yhtäläinen oikeus pelastukseen, mikäli he tekevät parannuksen synneistään ja lopettavat homoilun. Homo voi olla seurakunnan jäsen, jos hän pidättäytyy homoudesta. Raamattussa käsketään erottamaan vain sellaiset seurakunnasta jotka tekevät tahallista syntiä ja eivät edes pyri tekemään parannusta kuolleista teoista."

Jotenkin tuntuu, ettei evlut kirkko noudata tätä Raamatun pyhää käskyä. Kirkon jäsenistössä kun on julkihomoja julkikristittyjä ja muuten vain homoseksuaalisia jäseniä. Mikset erota heitä seurakunnista?
Tuo "kuolleet teot" on todella arvoituksellinen ilmaisu. Ei liene nykysuomea lainkaan.

"Myös eksyttäjät tulee erottaa seurakunnasta. Raamatun ohjeen mukaan pitäisi mm. Ruotsin ja Suomen arkkipiispat erottaa seurakunnasta. Toki seurakunnassa on muitakin eksyttäjiä ja tahallisen synnin harjoittajia, joiden kanssa ei tulisi edes seurustella:"

No mikset erota näitä arkkipiispoja? Eivätkös he muuten ole kirkkojensa päättävien elimien virallisesti valitsemia? Pitäisikö sinun erottaa myös kirkolliskokousedustajat seurakunnistaan?

Hyi sentään

#3071 Re:

26.03.2013 17:44

#2980: Varma Koskitar -

Kuten sanoin - Turha potkia tutkainta vastaan! Ja turha on sinunlaisesi kanssa tuhlata enempää aikaa.  Länsimainen käsitys moraalista, oikeasta ja väärästä perustuu Raamattuun. 10 käskyä ovat kaikissa länsimaissa osana tai osittain lakien perustana ja myös Roomalaisetkin ovat sen sieltä johtaneet.  Oikeudenmukaisuus säilyy vain Raamatun moraalikäsityksiä noudattamalla.

Ai että  nyt pitäisikin  on niiiiin modernia ja trendikästä olla hintti, vailla moraalia ja vailla elämän tarkotusta, huh huh ja hyi sentään. 

Signe

#3072

26.03.2013 17:44

"Televisiossa näytettiin Janne Kataja ja "munamies" nimien keruussa Helsingin kaduilla. Ei ollut rehellistä peliä! Vastaantulijoilta kysyttiin: "Kannatatteko tasa-arvoa"? Tottakai jokainen vastasi myöntävästi ja allekirjoitti. Homoavioliitosta ei puhuttu sanaakaan!!"

Kyllä Janne Katajalla ja Riku Niemisellä on täysi oikeus osallistua vapaaseen kansalaistoimintaan keräämällä nimiä kansalaisaloitteeseen. ja tuskin kukaan täysi-ikäinen suomalainen on niin lapsellinen, ettei lue, mitä allekirjoittaa, joten turhaan pillität. Näiden allekirjoittajienhan täytyi myös todistaa henkilöllisyytensä.
Voi pimeyttä

#3073 Re: Re: Raamatussa on totuus.

26.03.2013 17:45

#19: Kirin - Re: Raamatussa on totuus.

Kyllähän lesbo- ja homoparit voivat kasvattaa lapsia, mutta eivät voi saada niitä. Sääliksi käy niitä lapsia, ketkä joutuvat tuollaisessa perheessä elämään.


Vieras

#3075

26.03.2013 17:47

Oikeusministeriön hallinnoima kansalaisaloite on saanut 138 683 varmennettua kannatusilmoitusta.
Suomen Evankelisen Allianssin perustama adressi on saanut 21 762 varmentamatonta allekirjoitusta.