Hevoshaan koulun tulevaisuus

Ota yhteyttä adressin tekijään

Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Hevoshaan koulun tulevaisuus.

IJK

#51 Säästön määrä

26.08.2013 07:33

Olisi mielenkiintoista tietää mikä on todellinen säästön määrä. Koulu on kohtuullisen kokoinen eli ei mikään normi lakkautettava koulu.
Epäilijä_234

#52

26.08.2013 11:10

Pahat kielet kertovat, että maan myyminen rakennuttajille pilkistelee aivan liian selvästi. Tämähän voi olla pelkkää ilkeää puhetta, mutta jäljet peloittavat.
JZZ

#53

26.08.2013 15:49

Ihan päätöntä kuvitella, että tulevaisuudesta tinkimällä saataisiin minkäänlaista muuta kuin lyhyen aikavälin rahallista hyötyä. Maine, kunnia ja ihmisarvo menee, mutta pääasia että herra päättäjä sai nyt kympin lisää taskuunsa. Tavoite on huonontaa opetusta ja kitkeä kaikenlainen itsenäinen ajattelu ja varsinkin oppiminen pois lapsista. Lisäksi pidemmät matkat kouluihin, vanhemmilla taas vähemmän aikaa lapsille. Lisää pahoinvointia ja eristäytymistä. Onnellisuuspillerikauppiaille saadaan lisää töitä, joten päätöskö on oikeutettu?

Minun mielestäni EI. En myöskään voi luottaa herra päättäjien kykyyn, tahtoon tai edes motiiveihin rakentaa tulevaisuutta sitten, kun minusta aika jättää. En tiedä kuinka asian hoidan, mutta minusta valuutan asettaminen ihmisyyden edelle on vähintäänkin kyseenalainen motiivi.
Old G-man

#54 Hevosenpää sänkyyn

26.08.2013 18:23

Päätös on teetetty tarkoitushakuisesti, ilman mitään vaihtoehtoja. Ja, yllättävää kyllä, ulkopuolisin voimin, hyvin pienessä piirissä. Ja sitten hirmuinen mediaryöpytys, että ei ole mitään vaihtoehtoja - tai, että ainoa vaihtoehto on erottaa opettajat ja kouluavustajat ja kantaa irrallinen hevosenpää teidän sänkyyn. It's an offer yuu can't say no. Gangsterityyliin. Tämä haisee pahalta.

Vieras

#55

27.08.2013 06:54

Yksi parhaimmista kouluista Hakunilan alueella.
Lapsille kaikki liikuntamahdollisuudet lähellä ja
lähialueen lapsilla turvallinen koulutie.
Sopivan kokoinenkin.
Ärjymutsi

#56 Sisäilmakin kunnossa!!!

27.08.2013 14:50

Vantaa on tekemässä ison virheen! Rakennus on viimeisimmän sisäilmaraportinkin mukaan kunnossa. Neljässä luokassa havaitut sisäilman ongelmat on korjattu pian viimeistä luokkaa myöten. Tällaista rakennusta Vantaan viisaat päättäjät ovat ajamassa alas. EN VOI USKOA TODEKSI!!!!

Vieras

#57

27.08.2013 16:00

Lapsikoululaiset mielenosoitukseen.
P.S. vanhemmat ja kannattajat mukana - tietenkin.

#58 Missä perustelut lakkauttamiselle?

27.08.2013 19:35

Hevoshaan koulu ei ole kaupungin remonttilistalla ollenkaan, koska koulu on hyväkuntoinen, eikä minkäänlaista peruskorjausta ole tarvetta tehdä. Koska remonttia ei ole suunniteltu, ei myöskään ole olemassa minkäänlaista arviota, mitä tällainen remontti maksaisi. On omituista, että päättäjät suunnittelevat säästävänsä rahaa lakkauttamalla koulun remonttikustannusten takia. Nämä tiedot kaupungin tilakeskuksesta. Koulu on yksi Vantaan kustannustehokkaimmista.
Ad Hoc juristi

#59 Rikollista puuhaa

28.08.2013 11:16

Perusopetuslain 6 §: "Opetus tulee kunnassa järjestää siten, että oppilaiden matkat ovat asutuksen, koulujen ja muiden opetuksen järjestämispaikkojen sijainti sekä liikenneyhteydet huomioon ottaen mahdollisimman turvallisia ja lyhyitä."
Jos tieten tahtoen lähikoulut suljetaan - rikotaan tuota pykälää vastaan.
He eivät odottaneet banderolleja ja valmisteltuja kysymyksiä

#61 Tuomelan kuulemistilaisuus oli outo näytös

28.08.2013 21:13

Tsemppiä huomiseen kuulemistilaisuuteen. He muuttavat taktiikkaa sitten kesken tilaisuuden jos tulee pahoja kysymyksiä. Kalo jakaa puheenvuorot ja ohittaa ne jotka yrittävät kommentoida innokkaimmin. Olkaa vähän salamyhkäisempiä kuin me - meistä näki ketkä olivat valmistautuneet kysymään ja hän tarkoituksella ohitti kaikki siitä 'porukasta' joka viikossa pommin pudotuksen jälkeen olivat ehtineet selvitttää asioita. Luultavasti tuntee teidät jo facebookin perusteella naamalta. Meiltä lopetettiin tilaisuus kesken, koska virkamiehet halusivat päästä kotiin klo 21.
Kapinalippu

#62 Puolueellista

29.08.2013 06:28

Kun puolueet eivät halua kuunnella meitä, niin mitä niillä tekee? Perustetaan oma puolue, jossa ohjelmassa on poliittisten johtajien karsinta ja lähikoulujen ylläpitäminen. Sellainen, ihmisläheinen poppoo. Onko kannatusta?
Pro-Tuomela-61

#63 Tärkeä ohje

29.08.2013 06:51

Valitkaa itse oma puheenjohtaja. Muuten Kalo manipuloi ja antaa puheenvuorot kuten hänelle itselle sopii. Ottakaa muuten lapsia mukaan ja heille eväitä. Ylikypsät tomaatit sopisivat hyvin.
Syökööt leivoksia

#64 Mikä on tilanne?

29.08.2013 16:47

Onko jotain selvinnyt? Mikä on kupletin juoni? Käynnistetäänkö vallakumous? Kansalaiset vääryyttä vastaa, tämän pitäisi olla demokratia.

#65 Re: Säästön määrä

31.08.2013 12:51

#51: IJK - Säästön määrä

Laskennallisesti tällä budjettikaudella kaupunki säästäisi koulun lakkauttamisella 350 000 €. Se on kyllä pisara meressä, jos ajatellaan, että Kanniston koulun kakkososaan laitetaan 16,8 miljoonaa euroa. Kuulemistilaisuudessa asian valmistelijat kertoivat, että vuoden 2016 jälkeen kaupungin tilanne on parempi eli nyt pitää vain päästä "kuopan" yli. Koulu halutaan siis lakkauttaa näiden puolen vuoden säästäjen takia.

tilastotiedettä kansalle

#66 Tilastoista

31.08.2013 16:47

Minä en ainakaan ymmärrä ollenkaan kuinka näiden Vantaan kaupungin omien tilastojen perusteella voi sanoa että Hakunilan alueen oppilasmäärä laskee. Vantaan kaupungin verkkosivuilla julkaiseman materiaalin perusteella (Koulujen sijainnit ja oppilasennusteet) ei voida sanoa että Hevoshaan koulun oppilasmäärän ennuste olisi laskeva. Tämä seikkahan selviää jo kartan värityksestä. Vuoteen 2022 ulottuvassa tarkastelussa määrä on nouseva (karttapohjan väritys), kuten myös ilmenee histogrammista! Jos sitten tarkastellaan samaa raporttia ja taulukkoa ”Hakunilan alueen oppilasennuste 2013” ja oletetaan että sininen palkki ilmaisee vuotta (?), niin huomataan että jo vuonna 2015 oppilasmäärä on yli vuoden 2013 tason alakoululaisten ja yläkoululaisten osalta! Kokonaisoppilasmäärä tulee siis nousemaan 2022 vuoteen saakka. Ja tämä on siis kaupungin oma tilasto!
kaikki mukaan

#67 Miten saataisiin kaikki koulut mukaan !!!

02.09.2013 06:12

Täytyisi saada mukaan ne koulut, joita asia myös koskettaa Hakunila, Itä-Hakkila ja niihin kulkevat lapset tai heidän vanhemmat yms tukiverkko ! Ajatellaan helposti, että koskettaa vain Hevoshakaa nyt käyviä, muihinkin kouluihin voi tulla kovastikkin osoitteiden perusteella siirtoja tuntuu olevan siis aivan päätöntä touhua. Aluella asukkaita on todella paljon kaikki mukaan tukeamaan aluetta erittäin paljon koskevaa UHKAA!

Vieras

#68

10.09.2013 13:30

Education is the best investment on the future of a country

Vieras

#69

11.09.2013 17:42

Lähikouluhin ja lapsiin pitää satsata, ei tämäkään lama loputtomiin kesta! Nämä kersat maksaa joskus meidänkin eläkkeet, joten niiden pitää kouluttautua pienestä pitäen, että kiinnostus säilyy! Tuolla kaduilla kulkee jo tarpeeksi syrjäytyneitä nuoria. kuka niiden elämän maksaa???

Vieras

#70

12.09.2013 16:39

Non mollare belive in it
mummo

#71

13.09.2013 10:51

Hevoshaan koulun sijainti tukee lasten ulkoilua- ja liikuntaa. Kaikki mahdollinen on aivan koulun lähellä mm. uimahalli, hiihtoladut, luistelukentät, hieno urheilustadion (mm. pituus- ja korkeushyppy, heittolajit onnistuu), hyvät lenkkimaastot ja useita hiekkakenttiä eri palloilulajeille. Itä-Hakkilan ja Hakunilanrinteen kouluilta ei näitä mahdollisuuksi löydy. Kyllä tuntuu että Hakunilassa ja sen lähiympäristössä asuvia "vedätetään". Meillä on sitä mitä muilta puuttuu. Lapsilla on hyvä ympäristö käydä koulua. En usko, että koulun menetys riittää päättäjille. He tuhoavat lopulta arvokkaan urheilupuiston "Ensin lapset alta pois" - tempullaan!
Huolestunut

#72 JAKAKAA TIETOA/ADRESSIA

14.09.2013 07:59

kaikki mukaan talkoohenki pelastaa!!!

Vieras

#73

16.09.2013 22:21

Järjen vastainen hanke, siksi vastustan.

Hevoshaan koulu on alueen kouluista parhaiten sijoittunut. Se on alueena turvallinen, sen ympärillä on luontoa (parhaat edelletykset sekä liikunnan (hiihtoladut, kaukalot, uimahalli) että biologian opetukseen) ja lisäksi koulurakennus on suhteellisen uusi ja hyväkuntoinen. Hei päättäjät, miksi ihmeessä te valitsette Hakunilan alueen kouluista juuri Hevoshaan koulun lakkautettavaksi, kun se on opetuksen ja oppimisen kannalta se alueen toimivin paketti?

Tyhmä saa kyllä olla, mutta silloin ei pidä hakeutua päättäjäksi tai tällaisten asioiden suunnittelijaksi!
NYT HETI TOIMINTAA!!!!

#74 Vaikutusalue on luultua suurempi!

17.09.2013 13:44

Hevoshaan koulun lakkauttaminen vaikuttaa kaikkien lähialueiden koulujen toimintaan:

- Itä-Hakkilan koulu tulee tupaten täyteen ja sen opiskeluajat porrastetaan. Sisäilmaongelmia voi tulla, kun luokkatilat eivät pääse lepäämään tarpeeksi pitkää aikaa. Kuudesluokkalaiset siirtyvät Sotungin kouluun vuodesta 2014 lähtien.

- Hakunilanrinteen koulu ja Hakunilan koulu: täyttymistä ja opiskeluaikojen porrastamista. Lisäksi maahanmuuttajien osuus kasvaa, sillä Hevoshaan maahanmuuttajataustaisten oppilaiden suurin osa siirtyy näihin kouluihin ja edelleen Vaaralan oppilaat siirtyvät Rajakylään. Alueen sisällä eriarvoisuus lisääntyy ja tämä voi johtaa arvaamattomiin ongelmiin.

http://yle.fi/uutiset/suomalaiset_karsastavat_maahanmuuttajavaltaisia_kouluja/1091057

- Rajakylän koulu: Täyttyy, kun Hakunilanrinteen Vaaralassa asuvia oppilaita siirtyy sinne. Seurauksena tästä opiskeluaikojen porrastusta.Ei ole otettu huomioon alueen kasvua:

- Länsimäen koulu: Oppilaita siirtyy Rajakylästä enemmissä määrin - mahdollista opiskeluaikojen porrastuksia

-Sotungin koulu: Suurin vaikutus. Hevoshaan koulusta siirtyvät luokat 4-6 vuonna 2016 ja vuodesta 2014 lähtien myös Itä-Hakkilan kuudesluokkalaiset. Mihin tiloihin? Opetusaikojen porrastus välttämätön.

Alueen päiväkodit ovat vuodesta toiseen täynnä eikä laskua ole näkyvissä. Kaskelan alueelle ja Hakunilan uuden keskustan alueelle on kaavoitettu yli 1600 asuntoa. Minne näiden opiskelijat mahtuvat?

Opetusaikojen porrastus: kuka haluaa lapsensa käyvän koulua klo 14-19????

http://www.hs.fi/paivanlehti/ihmiset/90+kansakoululuokkaa+iltavuoroon+Oulussa/a1377922551203?src=haku&ref=01092013%2Fsunnuntai%2F

Puuttukaa NYT tai Vantaan lapset kärsivät, sillä tämä ei rajoitu Hakunilaan!!!