Elokuva- ja televisiotutkimus pääaineeksi
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Elokuva- ja televisiotutkimus pääaineeksi.
Martti Toivonen Helsinki |
#112.10.2008 17:26Ei elokuvista tai TV:stä saa mitenkään johdettua tiedettä. Elokuvaopin ja TV:n opetus tulee siirtää AMK:hoin, jossa teidät voidaan kouluttaa alalle. Yliopistossa pyritään tekemään tiedettä, ei alalle kouluttumista omien mieltymysten mukaisesti. |
Pajari Räsänen Helsinki |
#2 Tutkimus kuuluu yliopistoon13.10.2008 06:39Elokuva- ja televisiotutkimus ei ole "elokuvaopin ja TV:n opetusta". Käyttäessäsi tuota ilmausta, ajattelitko että oppialan tarkoitus on kouluttaa alalle tekijöitä? Elokuva- ja tv-alan osaamista voi toki saada teoreettisten opintojen sivutuotteena, mutta elokuva- ja televisiotutkimus on taiteentutkimuksen piiriin kuuluva humanistinen oppiaine ja tieteenala, jonka ensisijainen tarkoitus lienee kuitenkin keskeisten taide- ja kulttuurimuotojen tutkimus, tulkinta ja ymmärtäminen. |
Bacon Henry Helsinki |
#3 Elokuva- ja televisiotutkimusta todella tarvitaan13.10.2008 13:10Elokuva ja televisio ovat tieteellisen tutkimuksen kohteita siinä missä kaikki muukin inhimillinen toiminta. Ja koska niiden rooli elämässä, kulttuurissa ja politiikassa on valtava, niiden analysoiminen ja ymmärtäminen on itseymmärryksemme kannalta keskeisen tärkeää. Tätä varten on olemassa täysin tieteelliset metodit. Tutkimus voi myös rikastaa elokuva- tai televisiokokemusta avaamalla alati uusia merkitysulottuvuuksia ja osoittamalla mitä moninaisimpia kytkentöjä muuhun elämään, kulttuuriin ja yhteiskuntaan. Yksi oppiaineen tärkeimmistä tehtävistä onkin levittää ymmärrystä audiovisuaalisen kulttuurin moninaisuudesta ja lisätä ihmisten herkkyyttä sille |
|
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
520 Luotu: 15.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18255 Luotu: 25.04.2024
Vaatimus sako- ja umpikaivolietteiden vastaanottopisteen rakentamiseksi Lestijärven kunnan alueelle
27 Luotu: 19.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
2001 Luotu: 04.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1056 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2062 Luotu: 05.05.2024
Taisteluhelikopteri viralliseksi sukupuoleksi
14 Luotu: 20.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1338 Luotu: 06.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
696 Luotu: 08.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
722 Luotu: 27.04.2024
Mortin männikön puolesta
131 Luotu: 16.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
492 Luotu: 08.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12823 Luotu: 15.07.2023
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1064 Luotu: 04.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6432 Luotu: 29.11.2023
Vetoomus Rovaniemen kaupungin tekniselle lautakunnalle Rovaniemen Wanhat Markkinat- tapahtuman aluevuokrien poistamiseksi
200 Luotu: 16.11.2023
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10510 Luotu: 13.12.2020
Pajulahden koulun ja päiväkodin säästäminen ja Kuopion kaupungin talouden tasapainotusohjelman muuttaminen
621 Luotu: 07.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1480 Luotu: 29.04.2024
Oulun Nokelan asuinalueen radanvarren metsä on säilytettävä luonnontilaisena ulkoilualueena
1445 Luotu: 13.01.2024