Tampereen Hatanpään lukion lakkauttamista vastaan
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Tampereen Hatanpään lukion lakkauttamista vastaan.
Vieras |
#12603.02.2014 19:31Tampereella löytyy kyllä ilmeisesti rahaa ratikkaan ja "kakkalaitoksen" uusintaan, vanhukset ja lapsetko laitetaan tämän suuruudenhulluuden maksumiehiksi. Tunneli saatiin jo niin eikun seuraavaan Napoleon-syndroomakohteeseen. Pitäisikö koko kaupunginhallitus uusia kertaheitolla? Ottaisivat järjen käteen. Esimerkillinen ja loistava esimerkki hyvästä ja sydämellä tehdystä opetustyöstä ja oppilaiden tuloksista ja alhaisesta keskeyttämisprosentista, Hatanpään lukio on joutunut raadollisesti tämän sorron jota säästämiseksi kutsutaan kohteeksi. Häpeäisin istua päättävissä elimissä tällä hetkellä Tampereella. Inhimillisyys ja empatia on unohdettu suuruudenhulluuden kustannuksella. |
Vieras |
#12703.02.2014 22:24Moi. Olen voimakkaasti Hatanpään lukion säilyttämisen puolesta. Olen lukion (ent. Pirkanmaan yhteiskoulu) toista yo-vuosiluokkaa 1966. KOULUSSA OLI HYVÄ HENKI JA YHTEENKUULUVUUDEN TUNNE. Kaikki opettajat ja oppilaat tunsivat toisensa. Koulun oppilaita on toiminut ja toimii edelleen merkittävissä yhteiskunnallisissa tehtävissä, löytyy myös yrittäjiä, tohtoreita ja professoreita. Hyvä kouluhenki, ystävyys, toisesta välittäminen ja veljeys tarttui lukioluokillla myös meihin Orava-kerhon jäseniin - 16:een koulupoikaan. Yhdessäpitoa on jatkunut yli 50 vuotta. Olemme perinteisesti kokoontuneet Loppiaisena niin, että joku veljistä on toiminut kokouksemme isäntänä. Olemme vaalineet koulumme perintöä omalla tavallamme jo 46:n Loppiaiskokouksen ajan ! Aina on muisteltu kouluamme, opettajia ja koulutovereita. Olemme osallistuneet koulun eri tapahtumiin ja tilaisuuksiin. Olemme moneen kertaan todenneet, että saimme koulustamme hyvät eväät elämällemme - kiitos asiansa osaavien ja hyvin motivoituneiden opettajiemme. Sittemmin tämä Orava-aatteemme on tarttunut puolisoihin ja lapsiin. Puolisomme "Liito-oravat" ovat pitäneet omia kokouksiaan. Ja lapset tietävät lukiostamme paljon. Olemme ikäänkuin suuri Orava-perhe ja tapaamme toisiamme Loppiaiskokousten väliaikanakin eri tilaisuuksissa. Perhekuntana taistelemme kynsin ja hampain sekä kaikin keinon lukion säilyttämisen puolesta. Arvoisat päättäjät: miettikää toiseenkin kertaan lukion lakkauttamisen huonoja puolia. Antakaa nuorille mahdollisuus kasvaa ja kehittää itseään tällä musiikkilukio-linjalla. Lukiorakennuskin on varta vasten saneerattu kalliilla rahalla. Hyvää kouluhenkeä ja kaikkea mitä siihen liittyy ei voi ostaa rahalla. Olen keskustellut tämän kevään abiturienttien kanssa. Kaikki ovat tykänneeet olla Hatanpään lukiossa, HALUssa (koulun nimilyhenne). Kauan eläköön HALU ! HALUlle pitkää ikää ja onnellista tulevaisuutta ! Terveisin Erkki Nikkanen, Pirkanmaan yhteiskoulun yo 1966 |
Vieras |
#12810.02.2014 13:13Onko tämänvuotinen opettajarekrykin osa lukioiden säästöohjelmaa? Ei ainuttakaan vakinaista lehtorin virkaa haettavana! Luuletteko, ettei mahdollisuus saada päteviä opettajia ja samalla opetuksen laatu kärsi tästä? |
Vieras |
#12912.02.2014 07:00Monelle aikanaan oikealla suunnalla ja lyhyen matkan päässä, kun kaupungin koulut ruuhkakeskustassa. Koivistonkylästäkin kävellään kouluun, mikä kuntoilumielessäkin hyvä. Samoin hiihtomaasto ollut aina kohtuullisesti tavoitettavissa Eka- Marketilla ja rantapuistossa. Ainoa kunnon kansalliset mitat täyttävä liikuntasali, jotka muilla kouluilla tosi ahtaat ja vanhanaikaiset. Kautta aikain. Aikanaan Ilves olisi päässyt käsipallosarjaan pelattuaan ottelut juuri tässä hallissa. |
Vieras |
#13014.02.2014 07:25Koulutko ovat vähemmän tärkeitä? Emme tarvitse Areenaa, emme tunnelia tms. Tarvitsemme terveitä lapsia jatkamaan tätä yhteiskuntaa. Elina |
|
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2021 Luotu: 05.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1015 Luotu: 12.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18165 Luotu: 25.04.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
427 Luotu: 15.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1180 Luotu: 07.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
671 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1926 Luotu: 04.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1312 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12809 Luotu: 15.07.2023
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6408 Luotu: 29.11.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
306 Luotu: 08.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1274 Luotu: 08.05.2024
Mortin männikön puolesta
96 Luotu: 16.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
761 Luotu: 06.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
479 Luotu: 08.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
692 Luotu: 27.04.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10489 Luotu: 13.12.2020
Nuorten hätätila!
1473 Luotu: 16.02.2024